Ruotsin opit sopivat Suomeenkin
 Nils Hanson: Grävande journalistik. Ordfront 2009, 358 s. |
Tutkiva journalismi on Ruotsissa toimitustyön arkipäivää paljon yleisemmin kuin meillä.
Nils Hanson on yksi ruotsalaisen tutkivan journalismin arvostetuimpia tekijöitä. Hänen vetämänsä Tutkivan journalismin aakkoset -työpaja on ollut Ruotsin tutkivien toimittajien vuosikonferenssin vetonauloja jo pitkään.
Hansonilla on kokemusta sekä sanomalehdestä että televisiosta. Nyt hän on Ruotsin (television) tutkivan journalismin lippulaivan Uppdrag granskningin toimituspäällikkö. Odotukset kirjasta ovat siis korkealla.
Kirja alkaa surkeasti. Ensimmäinen lause ”Tutkivan journalismin tarve ei koskaan ole ollut niin suuri kuin nyt” on kuultu aina, kun tutkivasta journalismista on puhuttu. Sitä seuraava tutkivan journalismin määrittely tuntuu pakkopullalta. Ei lupaa hyvää.
Alku on tylsä, mutta onneksi lyhyt. Kun Hanson pääsee kuvaamaan tutkivaa toimitustyötä, kirja paranee koko ajan. Lopputuloksena on yksi parhaista journalismin käytännön oppikirjoista.
Hanson käy läpi journalistisen tiedon hankinnan, käsittelyn ja julkaisun koko prosessin askel askeleelta. Näin työ ja kirja etenee: idea – tutkivan journalismin työnjohto – tehokkuus – netin käyttö – julkisuuslainsäädäntö – salaiset tiedot – viranomaislähteet – haastattelulähteet – nimettömät lähteet – hypoteesi – valehenkilöllisyys ja salakuvaus – päättäjien haastattelu – tietojen tarkistus – valmistautuminen vastahyökkäyksiin – jutun vaikutuksen tehostaminen.
Kaiken tämän Hanson kertoo hyvin konkreettisin esimerkein. Hän jopa opastaa, millaisilla lauseilla erilaisia haastateltavia kannattaa lähestyä. Journalismissa on kyse kokemuksesta. Hansonin kirja on tehokas tapa saada ruotsalaiskollegojen kokemukset omaksi hyödyksi.
Kun Hanson vuonna 2003 siirtyi Uppdrag granskningin johtoon, ohjelma oli alamaissa. Sitä väitettiin tiedoiltaan usein virheelliseksi ja tarkoitushakuiseksi. Erittäin mielenkiintoista on lukea, millä toimilla Hanson nosti Uppdrag granskningin takaisin arvostetuksi ja palkituksi ohjelmaksi. Toimituspäällikkönä Hanson antaa myös ohjeita siitä, kuinka tutkivaa journalismia tulee johtaa. Se lisää kirjan käyttökelpoisuutta.
Kirjan loppuun on vielä koottu yksityiskohtaiset luettelot asiakirjalähteistä ruotsalaisen henkilön, yrityksen ja EU:n tutkimiseksi.
Suomi ja Ruotsi ovat yhteiskuntina niin lähellä toisiaan, että kirjan opit ja kokemukset ovat lähes sellaisinaan sovellettavissa meille. Julkisuuslainsäädäntö ja viranomaiskäytännöt ovat tietenkin yksityiskohdissaan erilaiset, mutta muuten toimittajan työssä on hyvin paljon yhteistä.
