Se on vain mediakritiikkiä

Iltalehden vastaava päätoimittaja Kari Kivelä sanoo, että Kaarina Hazardin kolumni epäonnistui. Hänen mukaansa tekstin ennakkotarkastus ei ollut puutteellinen.

Ari Lahdenmäki, teksti
Teemu Kuusimurto, kuva

Kari Kivelä, olitko lukenut kolumnin ennen kuin se julkaistiin?

En ollut.

Lukiko joku sen etukäteen?

Vuorossa ollut toimituspäällikkö luki sen normaalin protokollan mukaan.

Eikö hänen olisi jälkikäteen ajateltuna pitänyt huomata, että kirjoituksessa on myös mauttomuuksia?

Jälkikäteen voi kaikenlaisia asioita kysyä. Mielestäni seuraamme lehdessämme huolella kirjoituksia ja teemme harkittuja päätöksiä. Tässä asiassa ei ole tapahtunut mitään sellaista, että ennakkotarkastus olisi ollut puutteellinen tai lyöty laimin.

Haluan tuoda selvästi esille, että olimme yksiselitteisesti yllättyneitä siitä, miten kolumni otettiin vastaan ja tulkittiin. Jos väärin tulkitsemisen mahdollisuus jää, ei julkaisutoiminnassa ole onnistuttu joukkoviestinnässä. Tietenkään kolumnit eivät ole niin yksiselitteisesti tulkittavissa kuin uutiset.

Miksi tämä kaikki selitetään jälkikäteen juuri mediakritiikillä?

Tässä on ollut kaksi eri tapaa tulkita kolumnin sisältö, ja mediakritiikki on ollut hyvin yleinen. Esimerkiksi Kirkko ja kaupunki sekä Vihreä Lanka -lehdet ovat käsitelleet kirjoitusta juuri mediakritiikkinä. Mutta kaikille tämä tulkinta mediakritiikistä ja kritiikistä mediankulutusta kohtaan ei ole mennyt läpi, kuten kirjoittajakin on myöntänyt.

Oliko kolumnissa mielestäsi mauttomuuksia?

Aiheellinen kysymys. Mautonta oli, mutta mauttomuus oli yhdistetty median toimintaan.

Pyritäänkö mediakritiikkitulkintaan keskittymällä kääntämään huomio pois kolumnin mauttomuuksista, kuten toteamuksesta, että Halmeen oli aika lähteä ja hän ymmärsi lähteä?

Ei pyritä. Tietenkin vastuu tällaisista tulkinnoista on meidän. Olemme saaneet kolumnista valtavan paljon palautetta. Mainitsemastasi kohdasta palautteessa tehdään muun muassa sellainen tulkinta, että kohdassa kuvataan median piilotajunnassa tai missä lie olevaa toivetta Tony Halmeesta. Kuvattavana on Halmeen suhde mediaan ja sitä kuluttavaan yleisöön.

Vaikuttaisiko jotenkin käytäntöihinne, jos JSN antaisi asiassa langettavan päätöksen?

JSN:n ratkaisut otetaan vakavasti. Mutta muuttuisivatko jotkin käytäntömme tai suhteemme riippumattomiin kirjoittajiin, sitä on ennenaikaista spekuloida.

Kolumista kanteluryöppy

Kaarina Hazardin kolumni Ludvig Borga ilmestyi Iltalehdessä 13. tammikuuta. Itsemurhan tehnyttä entistä kansanedustajaa Tony Halmetta käsitelleestä kirjoituksesta tehtiin 120 kantelua Julkisen sanan neuvostoon.

JSN on ilmoittanut ottavansa kolumnin käsiteltäväkseen, sillä Tony Halmeen äiti kanteli siitä neuvostolle 17. tammikuuta. Kuolleen muiston loukkaamista koskevaan kanteeseen tarvitaan lähiomaisen lupa.

JSN ei käsittele tapausta, jos kantelija hakee samassa asiassa päätöstä oikeudesta.

Kaarina Hazard pyysi 20. tammikuuta Iltalehdesilmestyneen kolumninsa alussa lyhyesti anteeksi niiltä, joita Halme-kolumni oli loukannut, ja jatkoi mediakriittistä pohdiskeluaan.

Lisää mielipiteitä Kaarina Hazardin kolumnista tämän numeron Poimurissa.