Avustusjärjestöt hyötyvät toimittajista
Suomalaisen median läsnäolo kriisipaikoissa on elintärkeää, Haitin-kirjeenvaihtajat kokevat. Hätä tarvitsee julkisuutta. Suomalaisjournalistit tuovat sen suomalaisia lähemmäksi kuin kansainvälisten uutistoimistojen raportit.
”Asiat välitetään uskottavammin, kun ne on nähty itse ja kerrotaan äidinkielellä. Haitilaisten hädästä ei tule vain kaukaisen pienen maan kriisiä, joka voidaan kohta unohtaa”, Ylen toimittaja Paula Vilén sanoo.
Haitin kriisi näyttäytyi toimittajien silmissä erilaisena viranomaisten kuin viidettä päivää kadulla viettävien ihmisten näkökulmasta. Journalismia tarvitaan valvomaan avustustyön todellisuutta.
”Jos Haitissa ei olisi toimittajia, tietäisimmekö yhtä hyvin, kuinka paljon apua on saatu perille ja miten takkuilevaa se on? Avustusjärjestöt tekevät tärkeää työtä, mutta ongelmistakin pitää kertoa, jotta apu menisi oikeaan paikkaan”, Helsingin Sanomien toimittaja Heli Suominen sanoo.
Haitissa työskennelleitä toimittajia kummastuttaa kritiikki, jonka mukaan heidän läsnäolonsa mutkistaisi avun perillepääsyä. Suominen muistuttaa, että ammattimaisesti toimiva toimittaja ei työllään halua häiritä muiden työtä.
”Haitissa on hätä ja paljon toimittajia, eikä apu pääse perille. On aikamoinen yksinkertaistus, että se olisi toimittajan vika. Pitäisi ajatella vähän pidemmälle.”
Toimittajien mukaan itse avustusjärjestöt suhtautuivat heihin kunnioittavasti. Ne vaikuttavat ymmärtäneen julkisuuden merkityksen työlleen, Nelosen uutisten toimittaja Niko Nurminen kiittää.
”Järjestöt ja sotilasviranomaiset näyttävät kansallisuudesta riippumatta käyneen mediakoulutuksen. Kommentin saanti onnistui järjestelmällisesti, oli kyseessä kenraali, YK tai haitilainen taho. Inttämiseen ja haastattelujen kärttämiseen joutui käyttämään todella vähän aikaa”, hän kertoo.
Heli Suominen on huomannut, että toimittajien tiedonhankinnasta voi olla avustustyöntekijöille jopa hyötyä. Toimittajat liikkuvat usein nopeammin ja laajemmin kuin isot järjestöt byrokratioineen.
Suominen tapasi Dominikaanisessa tasavallassa yhdysvaltalaisen kirurgiryhmän, joka oli matkalla töihin haitilaiseen rajasairaalaan. Toimittaja oli edellispäivänä käynyt siellä ja osasi kertoa, mitä paikalla eniten kaivattiin.
”Saattaa kuulostaa hassulta, mutta kriisitilanteessa tällainenkaan tieto ei välttämättä kulje.”
Käytännössä järjestöt kuljetuksineen ja leireineen tekevät toimittajien työn Haitissa mahdolliseksi. Journalistisen riippumattomuuden säilyttäminen mietityttää SPR:n teltassa majailevaa HS:n Pekka Mykkästä.
”Se pakottaa ajattelemaan, missä määrin olen heille kiitollisuudenvelassa. Vastaus on erittäin suuressa, paitsi journalistisesti”, Mykkänen pohtii.
”En koe, että minun tulisi tämän takia boikotoida Punaista Ristiä jutuissani. Olen kuitenkin erityisen varovainen, etten päädy heidän mainosmiehekseen. Teen vain journalistisesti puhtaan legitiimejä juttuja heistä.”
