Kohtuutonta
![]() |
Keskellä talven pakkasia markkinaoikeus heitti kylmää vettä Sanoma Newsin freelancerien niskaan. Oikeus hylkäsi 20. tammikuuta antamallaan päätöksellä Journalistiliiton vaatimuksen, jonka mukaan Sanoman uusien avustajasopimuksien eräät ehdot pitää kohtuuttomina kieltää.
Sanoma News – Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Taloussanomat sekä joukko alueellisia, paikallisia ja ilmaisjakelulehtiä – vaati viime keväänä avustajiaan allekirjoittamaan uudet avustajasopimukset, joilla tekijät luovuttaisivat kaikki nykyiset ja tulevat taloudelliset oikeutensa konsernin lehtien käyttöön ilman erillistä lisäkorvausta.
Avustajille tarjotun sopimusluonnoksen mukaan aineistoa voidaan muunnella, muuttaa ja myydä edelleen. Luonnos sisältää myös ehdon, jonka mukaan avustaja on vastuussa kolmannen osapuolen vaatimista korvauksista ja niihin liittyvistä oikeudenkäyntikuluista.
Sanoma Newsin sadat avustajat antoivat keväällä Journalistiliitolle valtakirjan hakea sopimukseen kohtuutta markkinaoikeudesta, jonka toimialaan kuuluu elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetun lain tulkinta. Lain tarkoituksena on suojata muun muassa freelancerien kaltaisia pienyrittäjiä vahvemman osapuolen sanelemilta sopimusehdoilta.
Markkinaoikeuden päätös on pettymys tekijöille. Oikeus on päättänyt kantansa ja hakenut sen jälkeen perustelut päätökselleen toisen osapuolen – Sanoma Newsin – todistelusta. Tekijäpuolen keskeiset näkökannat on sivuutettu; freelancerien työntekijöihin rinnastettava asema on sentään tunnustettu.
Voimaan jäädessään markkinaoikeuden ratkaisu voisi olla seurauksiltaan kohtuuton. Se antaisi mediatalojen tekijänoikeuspyrkimyksille suunnan ja selkänojan. Se myös vahvistaisi entisestään vahvemman asemaa ja vähentäisi voimaltaan vähäisemmän menestymisen edellytyksiä, ainakin kollektiivisesti.
Kun työsuhteiset aikoinaan pakotettiin luovuttamaan tekijänoikeutensa, työnantajapuolella korostettiin, ettei järjestelyä ei uloteta freelancereihin. ”Freelancermarkkinoilla yritys käy tasaveroista kauppaa yrittäjän kanssa.” Nyt vanhat puheet on pyörretty, freelancereilta aiotaan ottaa kaikki oikeudet vakiosopimuksilla.


