Kuka siteerasi ekana?
Vielä hetki sitten toimitukset sättivät toisiaan leväperäisistä siteerauskäytännöistä. Huutia saivat erityisesti ne, jotka jo saman päivän aikana ottivat toisen uutisen omiin nimiinsä ilman mainintaa alkuperäisestä lähteestä.
Tavat ovat sittemmin hieman parantuneet. Välillä tunnolllisuus saa tosin koomisiakin piirteitä. Esimerkiksi Helsingin Sanomat uutisoi 8. tammikuuta verkkosivuillaan, että osa huijarilääkärin potilaista osasi epäillä lääkärin aitoutta. Jutun lähde, Karkkilan Tienoo -paikallislehti, mainitaan heti ensimmäisellä rivillä, kuten asiaan kuuluu.
Viimeisellä rivillä paljastuu, että jutun kirjoittaja ei olekaan lukenut Karkkilan Tienoota, vaan Maikkarin verkkouutisia. Jutun lopussa todetaan, että ”Karkkilan Tienoo -lehdelle antamia kommentteja lainasi ensimmäisenä MTV 3:n Uutiset”.
Allekirjoittanut ei ole lukenut Karkkilan Tienoota eikä MTV3:n aiheesta tekemää uutista. Journalistin toimitus kuuli erikoisesta siteerausketjusta alun perin Sanomalehtien liitosta, jossa oli luettu Hesaria.

