Kolmekymppiset jäivät ilman työtä
Melkein viidennes ansiosidonnaista päivärahaa viime vuonna saaneista journalisteista oli kolmekymppisiä. Vaikka mediatalot irtisanoivat vuonna 2009 paljon lähes eläkeikäisiä toimittajia, työttömyystilastojen kärjessä keikkuivat silti 30–34-vuotiaat.
”He ovat olleet määräaikaisissa työsuhteissa, jotka ovat päättyneet, eivätkä he ole vielä löytäneet vakituista työtä”, sanoo Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola.
”Viime vuonna lehtitalojen säästöt kohdistuivat myös kolmekymppisiin, kun määräaikaisia sopimuksia vähennettiin”, Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen sanoo.
Journalistien ja esittävien taiteilijoiden työttömyyskassan etuuspäällikkö Kimmo Honkanen muistuttaa, että kolmekymppisten kärkisija selittyy myös sillä, että moni kolmeakymppiä lähestyvä on saanut määräaikaisuuksissakin kerrytettyä riittävän työssäoloehdon ansiosidonnaista päivärahaa varten. Nuoremmilla näin ei usein ole.
Työnsä menettäneille ei ole nytkään tarjolla kuin yksittäisiä pestejä. Helsingin Sanomien Virkkunen muistuttaa kahdesta joulukuussa palkatusta toimittajasta. Keskisuomalainen aikoo rekrytoida kolme vakituista ja Maaseudun Tulevaisuudessa on auki kaksi paikkaa.
30-vuotias graafikko sanoo, ettei ole kuullut kuin enintään kolmen kuukauden sopimuksista. Hänen määräaikaisuutensa päättyi syksyllä, ja nyt hän sinnittelee tarvittaessa töihin tulevan sopimuksella.
”Minulla on vähintään kaksi päivää viikossa töitä. Lisäksi saan soviteltua päivärahaa. Jos asuisin yksin, en tulisi millään toimeen”, hän sanoo.
Graafikko on valmis ottamaan vastaan melkein mitä vain oman alan työtä.
”Mutta on alan vaihtokin käynyt jo mielessä. Aika karu tilanne.”
Tulijoita alalle kuitenkin riittää.
”On kieltämättä outoa lukea Hesarin työelämäsivuja, kun en löydä sieltä yhtään paikkaa, johon voisin hakea, mutta seuraavilla koulutussivuilla joka neljäs ilmoitus on media-alalle”, kolmekymppinen kuvatoimittaja sanoo.
Mediataloissa on huomattu, että kolmekymppiset hakevat myös kesätöitä. Vaikka päätoimittajat vakuuttavat, että iällä ei ole rekrytoitaessa merkitystä, ainakin kesätyöpaikat menevät pääasiassa alle kolmekymppisille.
”Useimmiten kesätoimittajamme ovat vähän nuorempia, joko vielä opiskelevia tai vasta valmistuneita”, päätoimittaja Lauri Kontro Maaseudun Tulevaisuudesta sanoo.
”Meille palkataan kesätöihin samanikäisiä kuin ennenkin, noin 25–30-vuotiaita, ehkä nuorempiakin”, Keskisuomalaisen Pekka Mervola sanoo.
”Meillä on nytkin paljon kolmekymppisiä toimituksessa”, Helsingin Sanomien Janne Virkkunen sanoo.
Jos työtilanne ei parane, voi olla, että työttömät kolmekymppiset toimittajat jäävät pysyvästi vajaatyöllisiksi tai lähtevät alalta kokonaan.
”Pidän suurena ongelmana ammattikunnan kannalta, jos jokin ikäryhmä, kuten nyt nämä 30–35-vuotiaat, jäävät alalta pois”, Virkkunen sanoo.
”Valmistuin itse suoraan 90-luvun lamaan, ja moni opiskelukaveri mietti silloin, miten meille käy, mutta niin vain olemme kaikki työllistyneet. Ja silloinen lama oli pidempi ja syvempi”, Mervola sanoo.
Virkkunen muistuttaa, että toimitusten ikääntyessä tarvitaan edelleen vuorotteluvapaa- ja muita sijaisia.
”Niin pystymme tarjoamaan nuoremmillekin toimittajille työtä.”
”On sinänsä myönteinen asia, että viestintäala on vetovoimainen ja töihin hakeutuu paljon lahjakkaita nuoria. Mutta on valitettavaa, jos ala ei pysty kaikkien odotuksia täyttämään”, Maaseudun Tulevaisuuden Lauri Kontro sanoo.
Työttömyyspäivärahaa nostaneet Journalistiliiton jäsenet 2009
| Ikäryhmä | osuus |
| 20–24-vuotiaat | 0,7 % |
| 25–29-vuotiaat | 9,7 % |
| 30–34-vuotiaat | 17,7 % |
| 35–39-vuotiaat | 11,6 % |
| 40–44-vuotiaat | 12,7 % |
| 45–49-vuotiaat | 11,5 % |
| 50–54-vuotiaat | 11,3 % |
| 55–59-vuotiaat | 15,9 % |
| 60–65-vuotiaat | 9,1 % |
Työttömyyspäivärahaa nostaneita jäseniä yhteensä 838.
Lähde: Journalistien ja esittävien taiteilijoiden työttömyyskassa

