Kulmavääntäjät

Ilta-Sanomien verkkosivuilla on kohta kaksi vuotta pyörinyt erikoinen netti-tv-ohjelma – Videotuomarit. Teknisesti kömpelöilllä videoilla urheilutoimittajat Vesa Rantanen ja Tuomas Nyholm puhuvat kiihkeästi jääkiekosta. Ja kaikesta muustakin. Esimerkiksi jääkiekkoilija Niklas Hagmanin paljaasta takapuolesta. Tässä tyylinäyte viime toukokuulta.

”Mutta ennen kuin mennään punakoneeseen, käydään tämä Suomen hanurikohu vielä kertaalleen läpi.”

”Voi perse.”

”Voisiko sanoa, että kisat menivät ihan perseelleen?”

”Joo, mutta ihan oikeasti. Me tarvitsemme Suomi-kiekkoon juuri tätä lisää: joka jätkälle rillit päähän, autoradat huoneisiin ja foliot käsien ympärille!”

”Hansonin veljekset (Lämäri-elokuvasta tuttu kolmikko) vetivät koko kylän läpi perseet bussin ikkunassa, eikä siitä mitään kohua tullut.”

Ja miehet räjähtävät hersyvään nauruun.

Nyholm on Ilta-Sanomien urheilutoimituksen uutispäällikkö ja Rantanen Veikkaaja-lehden NHL-kirjeenvaihtaja Vancouverissa. Tämän lehden ilmestyessä he raportoivat jääkiekkoasiaa Vancouverin olympialaisista.

Nyt he istuvat Hartwall-areenan kahviossa kertomassa näkemyksiään suomalaisesta urheilutoimittamisesta. Molemmat ovat kokeneita urheilutoimittajia. Takana ovat monet jääkiekon MM-kisat, olympialaiset, eri tehtävät, asemat ja projektit Ilta-Sanomissa ja Veikkaajassa.

Miesten tuorein hanke on viime syksynä lanseerattu Videotuomareiden sisarlähetys Radiotuomarit. Molemmissa puhutaan jääkiekosta samaan tyyliin kuin kotikisastudioissa, baareissa ja työpaikoilla: kiihkeästi, tunteella ja liioitellen, kovalla asiantuntemuksella – ja huumorilla.

Aina ei voi tietää, milloin miehet ovat tosissaan. Välillä he esiintyvät Kalervo Kummola- tai Raimo Summanen -pahvinaamarit kasvoillaan ja irvailevat jääkiekkomiesten puheille. Toisinaan he analysoivat haudanvakavina puoli tuntia sitä, miksi Jussi Jokinen ei mahtunut Suomen olympiajoukkueeseen.

Nyholmin ideoimien lähetysten sisältöjä on ladattu IS:n sivuilta vuoden 2008 jälkeen peräti 1,4 miljoonaa kertaa. Viime vuoden jääkiekon MM-kisojen aikana lähetykset keräsivät noin 350 000 kävijää. Ne ovat houkutelleet myös mainostajia. Esimerkiksi edellisten MM-kisojen matkakulut on pystytty kattamaan mainostuloilla.

Nyt heillä on vakavaa asiaa. Rantanen, 39, sanoo odottaneensa 20 vuotta, että joku kysyisi hänen mielipidettään suomalaisen urheilujournalismin tasosta.

Hän karsastaa journalismi-sanan käyttöä urheilun yhteydessä, koska ala ei ole vielä yltänyt sanan edellyttämälle tasolle. Rantanen puhuisi mieluummin urheilukirjoittelusta.

”Missään muussa journalismin muodossa ei ole valhetta niin paljon kuin urheilujournalismissa. Se on täynnä pintapuolista löpinää ja fraaseja, mikä ei ole suoranaista valehtelua, mutta totuuden kiertämistä. Haastattelutkin ovat lähes aina jotain ihmeellistä teatteria, mitä en ymmärrä ollenkaan”, Rantanen sanoo.

Niinpä. Kuinka usein jääkiekko-ottelun yhteydessä toimittaja kysyy pelaajalta: ”Miten peli käännetään voitoksi?” Ja pelaaja vastaa: ”Tekemällä enemmän maaleja”.

Rantasen mielestä urheilutoimittaminen kärsii vieläkin edellisten sukupolvien synneistä. Alaa hallitsivat vuosikymmeniä epätoimittajat – toimittajiksi päätyneet ex-urheilijat, urheilufanit ja järjestöihmiset, joilla ei ollut toimittajan koulutusta eikä journalistista otetta työhönsä. Heidän perintönsä näkyy edelleen urheilujournalismissa.

”Pitäisi vakavasti keskustella siitä, mikä on urheilujournalismin perimmäinen tarkoitus: ajaa urheilun asiaa vai tehdä oikeaa journalismia. Ala on muuttumassa. Nyt olemme jonkinlaisessa välivaiheessa”, Rantanen sanoo.

Oikean urheilujournalismin tekemistä vaikeuttaa moni tekijä. Pahin lienee ongelma nimeltä pienet piirit. Suomen kokoisessa maassa kaikki ovat kavereita keskenään, eikä ainakaan jääkiekkopiireissä ole tapana suolata kavereita.

Rantanen on suututtanut vuorollaan lähes kaikki kiekkovaikuttajat Harry Harkimosta Kalervo Kummolaan, koska on pyrkinyt tekemään urheilujuttuja samalla periaatteella kuin yleistoimittajat.

”Esimerkiksi Harkimo ei varmasti vastaa puheluihini, mutta enpä haluaisi hänen saati Kummolan kanssa jääkiekosta juuri puhuakaan. Kriittisyyteni on taatusti sulkenut monia ovia, mutta tietoa saa aina muualtakin. Vallan liepeillä on paljon parempiakin lähteitä.”

Rantanen suututti myös sisäpiiritietoa sisältäneellä kolumnillaan itsensä Teemu Selänteen kyseenalaistamalla tämän pelikunnon ja sopivuuden MM-kokoonpanoon vuoden 2004 MM-kisojen alla.

”Selänne sanoi minulle myöhemmin, että se oli raukkamaisesti tehty. Vastasin hänelle, että sinä et tällä kaudella ole pelannut kovin hyvin.”

Selänne oli kirjoituksesta pitkään vihainen, mutta välit ovat sittemmin normalisoituneet.

Rantanen tähtäsi alun perin ”verenhimoiseksi uutistoimittajaksi”, mutta kutsumus löytyi nopeasti jääkiekosta ja työpaikka Veikkaaja-lehdestä.

”Jäsensin nämä asiat itselleni aikanaan siten, että vaikka jääkiekko on hyvin kapea kaistale tässä yhteiskunnassa ja isossa kokonaisuudessa täysin merkityksetön, tarkastelen sitä samalla tulokulmalla kuin muutkin toimittajat. Minä paljastan tämän kaistaleen sisältä asioita, että tämä pikku maailma paranisi”, Rantanen filosofoi.

Nyholm, 33, sen sijaan ei filosofoi. Hän pohtii asiaa IS:n uutispäällikön käytännöllisestä näkökulmasta. Hänen mielestään alan kehitystä jarruttaa erityisesti se, että toimittajat eivät erikoistu – tai eivät nykytilanteessa voi erikoistua. Moni toimittaja seuraa useampaa lajia samanaikaisesti, mutta ei keskity täysipainoisesti yhteenkään.

Nyholmin mielestä monien lehtien kannattaisi miettiä kokonaisuus uusiksi.

”Tiedän, että yhtälö on monimutkainen. Mutta voisin silti esittää raakoja laskelmia ja pohdintaa, mikä käytännössä tarkoittaisi sitä, että joitakin lajeja olisi pakko pudottaa alempaan kategoriaan. Voimavarat pitäisi selkeämmin sitoa isoihin lajeihin ja tiettyihin tapahtumiin. Samalla pitäisi oikeasti miettiä printin ja verkon suhdetta, eikä vain tyytyä toteamaan, että ’verkko on nopea uutisväline, jota printti taustoittaa’”, Nyholm sanoo.

Verkko on muuttanut urheilujournalismia peruuttamattomasti ja radikaalisti. Netti tarjoaa monelle urheilun ystävälle paljon olennaisempaa sisältöä kuin valtamedian toimittajat voivat printissä tarjota. Erityisesti isot lehdet ovat vaikeuksissa, kun päivän lehteen ei riitäkään lukijoiden kaipaamaa sisältöä.

”Minusta on tärkeää tarjota tietylle kohderyhmälle oleellista sisältöä. Se vaatii kovaa ammattitaitoa ja erikoistumista. Erikoistuminen ei sulje mitään pois, päinvastoin: voimme edelleen tehdä kaikkia kiinnostavan henkilöjutun vaikkapa Mikael Granlundista tai Jari Viuhkolasta. Jutut pitää vain tehdä laajemmasta näkökulmasta”, Nyholm sanoo.

Lajituntemus edellyttää paljon raakaa työtä. Nyholm sanoo suoraan, että moni toimittaja tekee liian vähän riittävästi töitä lajituntemuksensa kasvattamiseksi. Into ja puhti puuttuvat. Taustoittaminen ja näkökulmien miettiminen jää usein liian vähälle.

Esimerkiksi jääkiekon arvokisoissa moni urheilutoimittaja saapuu jäähallille vasta puolen päivän aikaan kyselemään pelaajilta ja valmentajilta pintapuolisia kysymyksiä, vaikka juuri aamuharjoitusten seuraaminen tarjoaisi tausta-aineistoa ja näkökulmia jutuille.

”Emme me ole mitään sateentekijöitä. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että me teemme varmasti eniten töitä juttujemme eteen. Kisoissa työpäivä alkaa normaalisti aamujäiltä kello kymmenen ja päättyy usein kolmelta yöllä Videotuomareiden editoimiseen. Siinä ei jää aikaa kaljan litkimiseen, vaikka kuinka tekisi mieli”, Nyholm sanoo.

Nyholmia sapettavat erityisesti sellaiset kollegat, jotka kirjoittavat voimakkaitakin mielipiteitään pelaajista, vaikka eivät olisi nähneet yhtään kyseisen pelaajan peliä puhumattakaan, että tuntisivat tämän taustat kunnolla. Journalistinen ote ei tarkoita ilkeyttä, vaan analyyttisyyttä ja taustojen perusteellista selvittämistä. Siis paljon työtä.

”Rantanen seuraa NHL:ää Vancouverissa kuusi päivää viikossa 12 tuntia päivässä. Minä katson vähintään kuusi NHL-peliä viikossa. Kuka muu Suomessa osaisi heti kertoa, minkälainen on vaikkapa (t?ekkipelaaja) Martin Eratin pelityyli. Näillä asioilla on merkitystä, kun yritetään tarjota oikeaa sisältöä joutavan höpinän asemesta”, Nyholm sanoo.

Miehet toivovat kollegoiltaan kovempaa työmoraalia. Rantanen kehottaa urheilutoimittajia miettimään, miksi ovat alalla.

”Minun mielestäni journalismi on elämäntapa ja -tehtävä. Kaikki, jotka hakeutuvat alalle vain siksi, että se on työpaikka, ovat väärässä paikassa ja väärällä alalla. Tämä on jyrkästi sanottu, mutta olen aina ollut sitä mieltä. Journalismilla on niin suuri vastuu, ettei sitä saisi tehdä ’vain’ työkseen”, Rantanen sanoo.

Maailmalla on yleistynyt käytäntö, jossa toimittaja seuraa täysipäiväisesti yhtä joukkuetta. Esimerkiksi NHL-joukkueilla on omat toimittajansa, jotka elävät ja hengittävät joukkueensa mukana. Vapaapäivätkin kuulemma tarkistetaan jäähallin – ei toimituksen – ilmoitustaululta.

”Media ei voi enää pyöriä pelkkien työvuorojen varassa, vaan niiden pitää elää maailman tapahtumien mukana. Pitäisi pohtia tätä nykyistä mallia, jossa on 37,5 tunnin työviikko, ja jossa uutispäällikkö antaa aamuisin uuden juttuaiheen”, Rantanen sanoo.

Perheen sovittaminen tähän työtapaan ei istuisi, miehet kuitenkin myöntävät. Heistä kummallakaan ei ole lapsia. Jos olisi, työtapakin olisi toinen.

Hartwall-areenassa on juuri alkamassa Jokereiden harjoitukset. Nyholm ja Rantanen moikkailevat ohi kulkevia tuttuja pelaajia ja kyselevät kuulumisia.

Tämä on yksi osa heidän työtään: hallilla oleminen. Hallilla ovat jääkiekon tärkeimmät ihmiset – pelaajat ja valmentajat. Rantanen kiteyttää kontaktien merkityksen: moni toimittaja osaa analysoida kuulennon vaiheet, mutta parhaan jutun tekee se, joka sen lisäksi saa astronautilta haastattelun.

”Pelaajat ja valmentajat tekevät tätä työtä intohimoisesti, kuten mekin teemme omaa työtämme. Tässä kokonaisuudessa kalervokummolat, järjestöt ja liitot ovat täysin toissijaisia tekijöitä”, Rantanen sanoo.

Hän muistuttaa, että innostuminen omasta työstä motivoi ja auttaa jaksamaan – vaikka jääkiekko tuntuisi maailman turhimmalta asialta.

”Se, että innostut tekemisestäsi, on alitajuinen tapa antaa merkitys sille, mitä teet. Entinen hyvä ystäväni Raimo Summanen puhui aina merkityksenannosta: jos kokee oman tekemisensä tärkeäksi, ei voi olla innostumatta. Meille tärkeintä on kertoa Suomen kansalle, että täällä on nyt iso ja vakava ongelma. Se pitäisi saada ratkaistuksi – ja Mika Pyörälä pelaavaan kokoonpanoon”, Rantanen sanoo hymyillen.

On vaikea sanoa, nostaako Video- ja Radiotuomarit suomalaisen urheilujournalismin tasoa. Todennäköisesti kyllä.

Se on joka tapauksessa hyvä esimerkki siitä, miten verkon mahdollisuuksia on luovasti hyödynnetty urheilutoimittamisessa.

Lähetysten pääosassa on tiukka jääkiekkoanalyysi, jota on höystetty urheilutoimittajille harvinaisella itseironialla. Intohimo, innostus ja asiantuntemus paistavat läpi. Nyholm muistuttaa, että innostumisella saisi paljon enemmän irti monesta merkityksettömästä SM-liigan runkosarjan ottelusta tai turhaksi koetusta Ukraina-pelistä.

”Ei siellä saisi olla vain tekemässä työvuoron mukaista pakkoraporttia, fanittamassa omaa joukkuetta tai vihaamassa vastustajaa, vaan tekemässä hyviä juttuja ja kaivavamassa materiaalia tulevia juttuja varten”.