Lentoon lähdössä
Urheilutoimittajat ahkeroivat pitkää päivää Vancouverissa. Aikaero ja verkkouutisointi lisäävät kiirettä.
Talviolympialaisten lajivalikoima on laaja. Se kattaa 15 erilaista urheilumuotoa, joista syntyy 86 eri lajia ja kilpailua. Toimittajille talvikisat ovat kesäkisoja helpommat. Esimerkiksi Pekingissä virallisia kilpailulajeja oli peräti 302.
”Vancouverin kisat ovat siinä mielessä erilaiset, että nyt keskityn vain suomalaisiin urheilijoihin ja suurelle yleisölle tutumpiin lajehin”, Apu-lehden toimittaja Susanna Luikku kertoo.
Avusta talvikisoihin Kanadan länsirannikolle matkustaa toimittaja Luikun lisäksi valokuvaaja Timo Pyykkö. Koska perillä ollaan vain puolet 17 päivän kisa-ajasta, ennakkosuunnittelu on tehty huolellisesti.
”Välimatkat Vancouverin ja esimerkiksi pohjoismaisten hiihtolajien tapahtumapaikan Whistlerin välillä ovat pitkät. Jos jonnekin on jo menty, sieltä ei noin vain päästä nopeasti toiseen paikkaan. Joskus matkoihin voi mennä tunti, joskus kolme, jopa neljä tuntia. Tiedän jo etukäteen, että päivät ovat pitkiä, mutta töihin sinne mennään.
Avussa olympiarajaukset on tehty tiukasti. Pääjutut tehdään pääasiassa miesten jääkiekosta, hiihdosta, mäkihypystä ja taitoluistelusta.
”Ikävä kyllä esimerkiksi naisten jääkiekkoa seurataan vain mahdollisuuksien mukaan. Hiihtoakin on rajattu jonkin verran. Suurin mielenkiinto kohdistuu sellaisiin lajeihin, joissa suomalaisten menestysmahdollisuudet ovat olemassa”, Luikku listaa.
Radio Suomen urheilutoimittaja Nina Vanhatalo istuu olympialaisensa alppihiihdon tapahtumapaikalla selostuskopissa. Kokeneelle urheilutoimittajalle olympialaiset ovat iso keikka, erityinen tapahtuma ja työvuoden kokokohta.
”Olen täysin kiinni vain yhden lajin selostustehtävissä. Välillä olympialaisten suuruutta ei edes ehdi ajatella, mutta jos työtehtäviin kuuluu esimerkiksi haastattelujen tekemistä ja muiden ryhmien auttamista, kisojen koon tajuaa paremmin”, Vanhatalo arvioi.
Vanhatalon Kanadan työvuorolistalla on yksi vapaapäivä viikossa.
”En hirveästi suunnittele vapaapäiviä kisojen aikana, sillä alppilajeissa muutokset ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Vapaa kuluu omia akkuja ladatessa, sillä päivät ovat pitkiä ja venyviä. Torinon kisoissa ehdin yhden kisan käydä katsomassa katsojan roolissa.”
STT:n Kaija Yliniemen olympiakomennus kuluu niin ikään Whistlerin rinteillä pohjoismaisten hiihtolajien parissa ja lumihangessa seisten. Maastohiihdon ja ampumahiihdon kilpailut raportoiva Yliniemi odottaa kisoista 12–14 tunnin työpäiviä. Urakointi palkitaan puolentoista viikon vapailla kisojen jälkeen.
”Me teemme työtä aikaeroa vastaan. Nämä ovat television kisat. Hiihtokisat alkavat kahdeksalta illalla, ja kun ne päättyvät, meidän pitää tehdä ensimmäiset juttuversiot todella nopeasti ja jutuntekoon on aikaa sellainen vartti”, Yliniemi laskee.
Kiire saa Vancouverissa uudet ulottuvuudet, eikä kirjoittajan mustille hetkille ole varaa. Ensimmäisen nettiversion pitää syntyä todella nopeasti.
”Ensin tehdään nettiversio ja sen jälkeen lehtiversio. Näiden kahden pitää olla täysin erilaiset. Mutta se on tyypillistä uutistoimiston työtä, ei se ole sen kummempaa, siihen on menty”, Yliniemi huomauttaa.
Kun kisamatkaajilta tiedustelee, minkälaista journalismia he kisoista haluavat tuottaa, vastaukset ovat ammattimaisia. Kohdeyleisö tunnetaan tarkasti.
”Meillä tulosten takana on aina ihminen, tapahtuman luonne ja tulostyyppisen raportoinnin ulkopuolella olevat asiat. Nämä eivät tule esille perinteisessä urheilujournalismissa, jossa mennään urheilupää edellä”, Susanna Luikku toteaa.
Luikun mukaan Avun nettisivuilla on lehteä enemmän liikkumavaraa seurata ajankohtaisia tapahtumia, ja ”asiaseikkailuja” voi tehdä vapaammin.
”Meillä ei ole sitä päivälehtien hurjaa heti-kiirettä, että onko tieto verkossa 30 sekuntia ennen tai jälkeen maaliintulon. Tänä vuonna nettisivuilla korostuvat blogityylinen anti ja kuvaesitykset. Näin kuvaa voidaan käyttää paremmin, eikä ylijäänyt hieno materiaali mene hukkaan”, Luikku jatkaa.
Radion Suomen Nina Vanhatalo tuottaa selostuskopistaan viihteellistä sisältöä, välittää urheilutapahtuman tunnelmaa ja tapahtumia.
”En väitä, että olen hauska selostaja, mutta näen työni kuitenkin enemmän viihdyttävän sisällön puolelta. Haluan välittää ja tuoda ihmisille tiedoksi vaikkapa, miten Tanja Poutiaiselle käy. Se ei ole syvintä mahdollista journalismia vaan tuntojen ja kisatapahtumien välittämistä”, Vanhatalo pohtii.
STT:n Kaija Yliniemi paiskii Vancouverissa arvionsa mukaan raakaa perusduunia.
”Kisojen ennakkojutuissa ehtii paremmin miettiä. Taustatietoa pitää tietysti hankkia paljon. Uutistoimiston toimittajan rooli kisoissa on täysin erilainen kuin lehtitoimittajan, koska meiltä puuttuu valikoimasta esimerkiksi kolumnit.”
Elämäntapa vai ammatti?
Jos toimittajaksi Tampereelta valmistuneelta Susanna Luikulta olisi ennen Avun toimittajapestiä kysynyt, onko urheilutoimittaminen hänelle elämäntapa, hän olisi vastannut Suomen Urheilulehden toimittajana kyllä. Nykyään tilanne on toinen.
”Jos olisin kisoissa kolme viikkoa samalla tahdilla, niin silloin työmäärä alkaisi vaikuttaa ja urheilutoimittaminen elämäntapana alkaisi rasittaa. Mutta yleisesti ottaen en koe työmäärää kisoissa negatiiviseksi. Päinvastoin. Silloin tehdään hommia urakalla, kun niitä on”, Luikku toteaa.
Myös Nina Vanhatalon tausta on erilainen kuin monella muulla urheilutoimittajalla. Hänkin on opiskellut toimittajaksi Tampereen yliopistossa.
”Minulla ei ole mitään urheilutaustaa, mutta olen kiinnostunut aihealueesta. Elämäntapa tämä ei ole. Joskus kyllä mietin, että pitäisikö olla, voinko olla riittävän hyvä sellaisenaan”, Vanhatalo pohtii.
Kaija Yliniemi on valmistunut liikuntatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta sivuaineenaan journalistiikka.
”Olen tehnyt tätä työtä jo yli 20 vuotta. Jos toimitusta pitäisi vaihtaa, minua ei ehkä oikein kiinnostaisi muu osasto”, Yliniemi sanoo.
