Kiireen vaarat

Kirjoittaja on YLE:n ajankohtaisohjelmien tv-toimittaja.

”Tarvitaan paljon ja enemmän – nopeasti, nopeammin, heti!” MTV3:n uutistoimittaja kuvaa osuvasti nykyistä journalistista työtahtia, jonka netti on muuttanut hektiseksi. Uutinen versioidaan, ja versioijan on oltava moniosaaja.

”Voin rakentaa kokonaisuuksia: tekstejä, grafiikkaa, videoita, still-kuvia, kommentteja, blogeja. Kivaa! Ainakin, jos kaiken ei tarvitse olla valmista nyt ja heti!”

Kivaahan työnteko on, jos tekniikka toimii ja aikataulu ei ahdista.

Pyysin kokeneilta toimittajakollegoilta viime syksynä näkemyksiä journalistisen työn muutoksista. Kokosin aineistosta puheenvuoron Helsingin yliopistossa pidettyyn seminaariin, jossa pohdittiin journalismin yhteiskunnallista tehtävää. Onko tuo tehtävä peräti vaarassa? Vanhan kansanviisauden mukaan kiireessä ei synny kuin kus’päisiä lapsia. Ja kiirettä toimituksissa piisaa. Sen todisti minulle jokainen vastaaja, 14 toimittajaa eri mediataloista ja välineistä. Kokemuksen syvää rintaääntä kullakin on 20–30 työvuoden verran.

Verkon online-uutisointi on raju muutos konkareille, monia se myös rassaa. Entisessä elämässä sanomalehtitoimittaja sai kerätä juttuaan varten tietoja koko päivän, skuuppiin jopa useammankin päivän. Nyt uutisia piippaa joka tuutissa: kuka ehtii ensin? Toisen median juttuja jatketaan, ja materiaalia löytyy ulkomaisista viestimistä sekä keskustelupalstoilta. 24/7-uutismaailmassa ei ole enää deadlinea.

Mitä seuraa, kun toimittajilta vaaditaan entistä suurempaa tuotosta työvuoroa kohti? Kiireessä ei ehdi pureskella tietoa erilaisten näkökulmien etsimiseksi. Jutut virtaviivaistuvat, sähköisellä puolella myös tekniseltä toteutukseltaan, sillä riskejä on syytä kaihtaa. ”Toimituksissa ei ole varaa niin sanotusti kaataa juttuja, joten ei saa myöskään tulla epäkuranttia tavaraa, kun kaikki pitää ajaa ulos”, kirjoitti minulle kaksi monimediatyöläistä YLE:n alueuutisista.

Kiire vaikuttaa suoraan myös perustyöhön: haastatteluihin ja aihevalintoihin. Toimittaja alkaa vältellä hankalia aiheita, jos on ennustettavissa, ettei juttu synny päivässä. Työttömien, asunnottomien ja muiden syrjään työnnettyjen haastattelut jäävät hakematta, kun ei ole riittävästi aikaa etsiä asianosaisia. Näin marginaalista tehdään vielä enemmän marginaalia.

Mediateollisuuden liukuhihnalla syntyy vauhdikkaasti palstoja ja minuutteja – volyymiä. Kuka hihnan ääressä enää ehtii penkomaan vaalirahavirtoja?