Suru

Kirjoittaja on radiotoimittaja.

Olemme kävelyllä ystäväni kanssa, ja hänen kännykkänsä soi. Hän vetää laitteen refleksinomaisesti taskustaan ja vastaa: ”Ei, en halua sanoa mitään.” Iltapäivälehti pyytää kommenttia tyttäreltä, joka on juuri jättänyt hyvästit isälleen.

Lapsuudessani oli sellaisia kummallisia asioita kuin suruaika, surutalo ja suruharso. Suru merkittiin. Hiljaisuus oli sallittua. Nyt murheen tuskaisimmassa vaiheessa kahlaaville satelee elämänhallintaneuvoja: ”Tee jotain reipasta! Lähde ihmisten ilmoille!” Ajatellaan, että surun voi työntää tuosta noin vaan sivuun. Näin ehkä olettaa mediakin, joka pyytää lausuntoa aviopuolison kuolemasta tai lähestyy suorasukaisesti onnettomuuksien uhrien omaisia.

Kun kuulin uutisen Sellon ampumisesta, olin täysin välinpitämätön. Säikähdin omaa reaktiotani: näinkö pian näihin uutisiin tottuu? Näin silmissäni toimittajalauman rimputtelemassa naapureiden ovikelloja ja lähestymässä omaisia. Tiedotusvälineet haluavat toimia nopeasti, ja haastatteluja kiskotaan itkua nieleskeleviltä ja järkyttyneiltä ihmisiltä, jotka tarjoilevat paloja yksityisyydestään.

Media yllätti. Sellon uhrit pysyivät nimettöminä, vaikka viranomaisilta yksi nimi lipsahtikin tiedotustilaisuudessa. Valokeilassa oli vain tekijä, josta kerrottiin kovin sanakääntein. Saiko maahanmuuttaja erikoiskohtelun taustansa vuoksi vai etsitäänkö nyt uutta suhtautumista tappajiin?

Jokelassa media säntäsi surevien joukkoon tahdittomasti, mistä otettiin opiksi. Kauhajoella pysyttiin poliisinauhojen takana. Kauhajoen valokuvissa ei näy verta, kyyneleitä eikä itkeviä koululaisia. Vääristyikö onnettomuuden mittakaava, kun inhimillinen tragedia jäi vaisuksi?

Sellon uutisoinnissa on kaivattu uhrien ja surun kuvausta.

Joukkosurmista kertominen on ristiriitaista. Kiireessä lipsutaan helposti sentimentaaliseen uhrijournalismiin, jossa surevien yksityisyys kyseenalaistuu. Toisaalta kärsimystä olisi kuitenkin kuvattava tuoreeltaan, sillä jos parrasvaloihin jää vain tekijä, se voi ruokkia sairaita mieliä.

Suru ei omaisten elämästä katoa, se vain muuttaa muotoaan. Shokkivaiheen mentyä ohi he eivät enää kiinnosta mediaa.