Intohimoisesti
![]() |
Vancouverin talviolympialaisiin lähtee 65 suomalaista toimittajaa ja kuvaajaa. Maailmanhistorian tärkeimmäksi kokoukseksi luonnehdittuun Kööpenhaminan ilmastokokoukseen osallistui Suomesta viime joulukuussa 25 toimittajaa ja muutama kuvaaja. Niin on asioiden arvo punnittu.
Journalisti kartoitti urheiluteemansa taustaksi olympialaisiin lähtevien toimittajien valmistautumista suureen urheilujuhlaan. Toimittajat ovat valmentautuneet koitoksiinsa kuin urheilijat konsanaan. Paikan päällä tehdään työtä vuorotta.
”Jos urheilutoimittajana lähdet olympiakisoihin viettämään vapaa-aikaa, olet väärällä alalla.”
Urheilutoimittajat ovat omistautuneet intohimoisesti alalleen. Olympialaiset ovat heistä useimmille kunnia- ja työtehtävä. Työajat ja muut arkimuodollisuudet eivät heitä vaivaa silloin, kun seurataan kullanvuolentaa.
Vancouverissa urakka on suurempi kuin yksissäkään aiemmissa olympialaisissa. Myös tahti on kova. Perinteisten töiden lisäksi journalistit täyttävät nettiä. Juttuja syntyy keskimäärin tusina päivässä, parisataa koko kisojen aikana.
Kollegiaalinen kilvoittelu uutisista, haastatteluista ja muhevista päiväkirjamerkinnöistä on sekin sekuntipeliä. Tekijän on oltava kärppänä joka käänteessä. Menneisyydestä ovat ne tarinat, jotka kuvaavat hillitöntä olympialaista yöelämää.
Lama on pantu verhon taakse olympialaisten ajaksi. Irtisanomisilla ja muilla säästötoimilla henkilöstöään piinanneet sanomalehdetkin panostavat olympialaisiin entiseen malliin. Ne hakevat lisätehoja yhteistoiminnasta. Yleisradio säästää pystyttämällä kisastudionsa Helsinkiin.
Urheilun strategista merkitystä suomalaisen median sisällössä kuvastaa se, että olympialaisiin ollaan valmiita satsaamaan reippaasti myös vaikeana aikana.


