Jatkuva syyllisyys vaivaa
![]() Ylen toimittaja Jan Fredrikson ei hae lisäkiksejä työelämästä. Niitä tulee riittävästi kolmen lapsen, Julian, Aleksin ja Mikaelin kanssa peuhaamisesta. |
Monen toimittajan uralla eteneminen saattaa tyssätä perheen perustamiseen. Työnantajalle perheellinen on usein lojaali ja sitoutunut työntekijä.
”Asuntolaina rauhoittaa kummasti varsinkin perheellisen elämää. Tykkään töistäni, ja kun olen töissä, teen niitä täysillä. Mutta en hae jatkuvasti uusia kiksejä työelämästä, enkä ole esimerkiksi aktiivisesti hakeutunut esimiestehtäviin”, Ylen toimittaja Jan Fredriksson sanoo.
Perheelliset itse kokevat, että vanhemmuus myös tehostaa työntekoa, sillä lasten kanssa oppii järjestelmällisyyttä, ajanhallintaa sekä pitkää pinnaa, jotka ovat hyödyksi kodin lisäksi myös töissä.
”Niin sanotut kriisit työpaikalla eivät tätä laivaa keikuta. Aamupalaverissa lähinnä huvittaa, jos joku käyttäytyy samoin kuin meidän 3-vuotias uhmaikäinen”, Savon Sanomien Paula Pohjamo sanoo.
Toisaalta perheellisten on opittava elämään myös ajoittaisten riittämättömyyden tunteiden kanssa.
”Jo ensimmäisen lapsen syntymisen jälkeen olen kokenut jatkuvaa syyllisyyttä, mutta sen kanssa pitää vain oppia elämään. Naisen elämä on sellaista, että ensin pitää opiskella ja olla hirmu pätevä työhommissa. Ja sen jälkeen pitää kääntää kelkka toiseen suuntaan ja hoitaa suvereenisti arjen vyörytys.”
Siinä missä freelancer yhdistelee ja sekoittaa vapaa-aikaa ja työntekoa toisiinsa, kuukausipalkkaiset vievät harvoin työasioita kotiinsa. Etenkin uutistyössä päivä päättyy viimeistään lähetykseen tai silloin, kun juttu on valmis.
”Pitkä työmatkani pitää huolen siitä, että ehdin nollata työasiat ennen kotiinpaluuta. Kotona on niin paljon touhua, etten ehdi ajatella, mitä töissä kuohuu. Vapaa-ajalla ei ole puutetta tekemisestä”, Fredriksson sanoo.
Sen sijaan Toivanen-Visti tekee silloin tällöin töitä myös iltaisin ja öisin, mutta vastapainoksi hän pystyy olemaan tiiviimmässä kontaktissa lasten päiväkodin ja koulun kanssa myös päivisin. Hän saattaa lähteä hyvinkin muun muassa päiväkodin ja koulun retkille avuksi.
Joka tapauksessa lapset ja perhe tuntuvat olevan hyvä vastapaino myös toimittajan työlle.
”Perhe on kaiken perusta. Kun kotona on hyvä meno ja meininki, se säteilee töihinkin. Suuri perhe on voimavara pikemminkin”, Fredriksson sanoo.


