Arvon Hra Google, Amerikka

Pekka Vehviläinen

Tiedän, että teillä ja yhtiöllänne on tulinen kiire hoitaa liiketoimia valtavalla markkina-alueellanne. Silti pyydän, että jaksatte lukea tämän viestini.

Heti uuden kuvagallerianne avauduttua kaverit Facebookissa raportoivat järisyttävästä havainnosta: Helsingin Herttoniemen Erätoria esittävässä katunäkymässä pällistelee tutulta vaikuttava mies. Ja toden totta, löysin itseni kuvasta, joka on otettu torimme bussipysäkin vierestä!

Samalla kun kiitän minua kohdanneesta julkisuudesta, esitän pari kuvapalvelua koskevaa toivetta.

Vaikka minut hät´hätää tunnistaakin, Googlen kuva vaikuttaa jääneen eräin osin epätarkaksi. Varsinkin naamani pitäisi saada terävämmäksi. Kuvassa näkyvän lähiöpubin pyydän sumentamaan perusteellisesti – nyt joku saattaa luulla, että olen käväissyt tässä juottolassa keskellä kirkasta päivää. Samalla vaivalla voitte photoshopata minulle lisää otsatukkaa.

Pääsyni Googlen kuviin on herättänyt naapureissa kateutta. Minusta kaikilla halukkailla pitää olla mahdollisuus nauttia samanlaisesta julkisuudesta. Esitän, että hylkäätte omat kuvausautonne ja teette sopimuksen Kotijäätelön kanssa. Idea on yksinkertainen: kun jäätelöauton tunnusmelodia raikuu kadulla, jokainen muistaa oitis, että tulemalla autolle pääsee kuvatuksi maailmanlaajuiseen galleriaan.

Suomen tietosuojaviranomaiselle näistä visioista ei kannata hiiskua. Kyllä se tiedetään, miten kyseinen ilonpilaajien konttori suhtautuu kansalaisten julkista näkyvyyttä edistäviin innovaatioihin.

Parhain terveisin

Pekka Vehviläinen