Tätä meiltä onkin puuttunut
![]() Elämysten tuottajat. Ivan Puopolo ja Sanna Stellan kuljettavat katsojaa oudoilla teillä Stradassa. Parin mukana toimii vahva vakiotiimi. |
Yrityksiä tehdä ison yleisön kulttuuriohjelmia on nähty televisiossa paljon. Täysosumista ei pitkää listaa saa.
Ylen TV1:n Strada käsittelee taiteen ja kulttuurin ajankohtaisia ilmiöitä avoimesti popularisoiden. Tämä poikkeaa siitä perinteestä, jossa missiona on ollut ylhäältä käsin hoidettu tomppelikansan sivistäminen ja valistus.
Strada liikkuu kohteissaan uteliaan tiedonjanoisena. Auktoriteetin puuttuessa katsoja voi helpommin liittyä tekijöiden mukaan hakemaan uusia elämyksiä ja ajatuksia.
Makasiinityyppistä Stradaa ei ole ympätty sellaiseen temaattiseen tai visuaaliseen raamiin, joka kahlitsisi liikaa tekijöiden liikkumavaraa. Sopivan elastinen perusasetelma auttaa tuottamaan tuoretta jälkeä, mutta yhtään helpommalla se ei tekijöitä päästä. Tavallisuus merkitsisi tässä ohjelmassa tyylirikkoa. Laadun pitäminen vaatii huolellista suunnittelua ja ideointikykyä. Siksi Strada on viihteenäkin laadukasta.
Puolen tunnin jaksossa on puolenkymmentä aihetta, jotka kootaan kulloisenkin yleisteeman alle. Muutaman minuutin jutut ja haastattelut nidotaan yhteen sketseillä, joissa juontajat Ivan Puopolo ja Sanna Stellan esiintyvät täyteen tällinkiin puvustettuina ja maskeerattuina. Ihastuttava pari on alan mahtavinta hottia nyt.
Sketsien käsikirjoitukset koplataan oivaltavasti asia-aiheisiin. Kuvailmaisu haastaa standardikerronnan reippaasti. Suosittelen, että Ylen euroviisukarsintaan kyhätyistä Jaana Pelkosen sketseistä vastuulliset tolvanat istutetaan jalkapuuhun katsomaan, miten sketsi Stradan tapaan syntyy. Stradassa näkee myös harvinaisen onnistunutta itseironiaa. Se lohduttaa niitä, joita risoo katsoa kun Ruben Stiller vuodesta ja ohjelmasta toiseen laskee leikkiä Ruben Stilleristä.
Stradan tekijät ovat mitään pelkäämättä lastanneet konseptiinsa paljon riskejä. Ja niin vain tämä laiva jatkaa matkaansa yhä uusiin seikkailuihin, riemunkirjavat purjeet myötätuulesta pullistuen. Posetiivi soi ja iloiset apinat vilkuttelevat korkealla mastoissa.
Strada
Mikä: Viihteellinen kulttuuriohjelma toimitussihteeri Olli Kangassalon kehittämästä ideasta.
Mukana myös: Juontajat Ivan Puopolo ja Sanna Stellan. Toimittajat Jonni Roos, Tuuli Saksala, Maria Seppälä ja Kaisa Alenius. Kuvaaja Jouni Soikkeli, pääleikkaaja Teemu Kokkonen ja tuottaja Inari Uusimäki.
Näkyy: TV1:ssa perjantaisin klo 21.30, uusinta lauantaisin kahdesti. Katsottavissa myös Yle Areenassa.


