Eero Karisto, artesaani, Sammatti:

Oman onnensa puuseppä

Manu Marttinen, teksti
Jaakko Jaskari, kuva
Lautakasasta huonekaluja. Eero Karisto opiskeli puusepäksi ja tietää nyt, mitä apua on ylä-, ala- ja käsijyrsimien käytöstä huonekalujen valmistuksessa.

”Minä vain päädyn tilanteisiin, kuten tähän uuteenkin ammattiin. Se on kai minun elämäntapani.

En ole koskaan aiemmin tehnyt puusepän töitä, mutta uuden ammatin piti olla jotakin erilaista. Mietin päätöstä noin vuoden verran. Päätös sinetöityi, kun minut valittiin puuseppäkouluun.

Puu on aina kiehtonut minua. Mietin myös puutarhuriksi opiskelemista, uskoin osaavani hedelmien ja marjojen viljelyn isolla pihallani ilman koulujakin. Kuinka väärässä olinkaan. Sen olen kantapään kautta oppinut kaiken muun ohella.


Mitään suurta tunnekuohua
päätökseni ei aiheuttanut, mutta arjessa muutos oli iso. Muutin Helsingin Mannerheimintieltä Sammattiin, keskelle metsää pienen lammen rannalle kauas naapureista. Taloudellinen turvallisuus katosi, samoin palkalliset kesä-, talvi- ja sairauslomat. Osa ystävistäkin katosi, mutta uusia tuli tilalle.

Minulla oli ihan kelvollinen mukavasti palkattu vakituinen kuukausipalkkainen työ Nykypäivässä. Se ei ollut täydellinen, mutta mukava, itsenäinen ja mielenkiintoinen. Ajattelin kuitenkin, että jos elämässä aikoo vielä jotain muutakin kokeilla, alkoi olla korkea aika. Olin jo yli 40-vuotias.

Aloitin opinnot Vihdin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa elokuussa 2000. Jatkoin aluksi osa-aikaisena toimittajana Nykypäivässä. Päätoimittaja Jarmo Virmavirta oli hyvin joustava ja järjestely sopi molemmille.

Sitten päätoimittaja vaihtui. Uusi oli enemmän puolue- kuin journalismiorientoitunut. Toimitusjohtajakin rupesi kyselemään, miten ihminen voi tehdä töitä vaikka ei istu päivisin toimituksessa, joten siirryin kokonaan opintovapaalle.


Valmistuttuani artesaaniksi
vuonna 2003 lopetin opintovapaan ja ryhdyin Nykypäivän vakituiseksi avustajaksi – päätoimittaja oli taas vaihtunut. Sitä suhdetta kesti vuoteen 2008.

Puusepän työssä ei ole juurikaan yhteistä toimittajan työn kanssa. Toimittaja voi luonnostella, kirjoittaa eri versioita, hioa juttua vaikka loputtomiin. Puusepän täytyy uutta valmistaessaan yleensä miettiä asia ensin valmiiksi ja sitten on tehtävä kerralla.

Olen kiitollinen urastani toimittajana. Olen tehnyt lähes kaikkea, mitä tällä alalla voi: pienen aluelehden Länsi-Uusimaan paikallisuutisia, valtakunnallista sanomalehteä – Uutta Suomea – poliittista viikkolehteä Nykypäivää. Olen ollut esimiehenä, alaisena, hoitanut toimituksen henkilöstö- ja talousasioita, ollut mukana tuotekehitysprojekteissa ja ties vaikka missä.

En missään vaiheessa ole ajatellut, että olisin puuseppä koko loppuikäni. En tosin ole valmis kokonaan luopumaan puutöistäkään.


Nyt terveyteni hieman reistailee
. Minun pitäisi vähentää verstaalla huhkimista ja löytää lisää kirjoitus- tai muita pöytätöitä. Päätös ei silti kaduta. Olen saanut paljon elämänkokemusta ja tavannut paljon uusia mielenkiintoisia ihmisiä.

Suurin pettymys on ollut entistä vähäisempi vapaa-aika. Taloudellisesti muutos ei myöskään ole ollut kannattava. Olenkin aina sanonut, että tässä hommassa ei rikastu, mutta harrastukseksi tämä on aika halpa.

Suosittelen kokeilemaan alan vaihtoa jos vähänkin siltä tuntuu. Alalla on paljon toimittajia, joille suosittelen sitä lämpimästi.”