Tv-toimittajasta tuli ruoan toimittaja

Korkeavuodenkadun ottopoika. Lähikauppias Aarre Kanthin elinpiiri on rajautunut Helsingin kantakaupunkiin, mutta ympyrät ovat yhtä mielenkiintoiset kuin aikanaan toimittajan työssä.

”Pienestä pitäen minulla on ollut kaksi haaveammattia: toimittaja ja ruokakauppias. Molempia olen nyt päässyt kokeilemaan, sillä pitkän toimittajauran jälkeen olen toiminut puoli vuotta kauppiaana Helsingin Korkeavuodenkadulla.

Toimittajana aloitin vuonna 1980. Suurin osa urasta kului Yleisradiossa – pari vuotta Tv-uutisissa, toistakymmentä vuotta Ajankohtaisessa kakkosessa ja muutama vuosi asiaohjelmissa toimitussihteerinä.

Jo 2000-luvun alussa alkoi tuntua siltä, että muutakin voisi elämässä tehdä. Ylen tarjoama mahdollisuus jäädä kouluttautumisvapaille oli yksi sysäys uuden hakemiseen. Rohkeus ei kuitenkaan vielä tuolloin riittänyt hypätä pois turvallisen työnantajan leivistä.

Jäin kuitenkin vuoden vuorotteluvapaalle ja 26 vuoden tauon jälkeen sain valmiiksi maisterin tutkinnon. Samalla haeskelin verkkaisesti uusia journalistisia hommia. Haastattelijatkin tosin sanoivat, että en tainnut olla liikkeellä tosissaan. En ollutkaan, halusin pois alalta.

Yle oli nähty ja koettu, intohimo työhön oli kadonnut. Tuntui, että hinkkasin yhtä ja samaa. Yle iso talona tarjosi kyllä uusia mahdollisuuksia. En osaa sanoa, osasinko hyödyntää niitä kaikkia. Joka tapauksessa uudet haasteet asiaohjelmien toimitussihteerinä eivät oikein jaksaneet enää innostaa. Samat ilot, murheet, ongelmat ja organisaatioiden tiukat raja-aidat tulivat vastaan entistä konkreettisimpina.

Myös tiedonkulussa olisi ollut parantamisen varaan. Turhautumista seurasi passiivisuus, ja passiivisuudesta lisää turhautumista. Viimeisen työtehtäväni Ylessä aloitin yt-neuvotteluja käyvässä osaamiskeskuksessa. Samaan aikaan piti aloittaa uutta ohjelmaa – henkisesti todella hankalassa ja kuluttavassa ympäristössä.

Päätös irtisanoutua Ylestä oli lopulta helppo. Moni kollega kuitenkin jopa moitti, ettei noin saa tehdä. Hyppäsin kokonaan tyhjän päälle, mutta olo oli helvetin hyvä. Eipähän tarvitsisi sitten Kustaankartanon kiikkustuolissa harmitella, ettei tullut toteutettua unelmiaan.

Ylen jälkeen nautin pari vuotta elämästä ja kokeilin erilaisia hommia muun muassa konsulttina, selvitysmiehenä ja tilaviinien esittelijänä. Kauppiashaaveesta en pahemmin hiiskunut kuin korkeintaan lähimmille kavereille. Osa heistäkin kieltäytyi uskomasta puheisiini.

Vaihtoehtoja etsiessäni törmäsin myös uskottavuusongelmaan. Ei kai nyt televisiotoimittajasta olisi kauppiaan vaativiin tehtäviin.

Lopulta Korkeavuorenkadun kauppa tuli eteeni puolittain vahingossa. Kyse on alle sadan neliön kivijalkakaupasta. M-Gourmet Korkeavuorenkatu jäi kaupan nimeksi edelliseltä yrittäjältä, mutta jossakin vaiheessa muutamme liikkeen Kaartin Kotikaupaksi.

Kauppiaana menetin pitkät yöunet, eikä aika riitä enää pitkiin hiihtoretkiin ja maratonhiihtoon.

Eräs 5 000 neliötä suuremman liikkeen kauppias sanoi, että sinusta tuli nyt sitten korkeavuorenkatulaisten ottopoika kaikkine iloineen ja murheineen. Hän oli oikeassa. Ympyrät ovat pienemmät kuin Ajankohtaisessa kakkosessa, mutta aivan yhtä haastavat ja mielenkiintoiset.

Takaisin Pasilaan en kaipaa. Enää ei ole ikävä edes Ison Pajan ruokia. Journalismia en ole kuitenkaan kokonaan hylännyt. Silloin tällöin kirjoitan lehtijuttuja, mutta niihin tarttuminen on nyt henkistä lepoa – erilaiseen maailmaan hyppäämistä.

Televisiota katselen nykyään eri silmällä, varmaankin enemmän tavallisena katsojana kuin toimittajana.

Se, mitä ajankohtais- ja asiaohjelmista jää kaipaamaan, on syvällisempi ote. Kiirekö pakottaa toimimaan laiskasti?

Olen huomannut, että eri medioissa työskentelevien entisten kollegojeni on ollut vaikea sulattaa muutoshaluani. Joillekin lähtöni Ylestä oli selkeästi vaikea pala. Ja nyt vielä olemattoman pienen kaupan vetäjäksi – eihän noin saa tehdä? Tuntuu siltä, että toimittajista liian moni on jämähtänyt paikoilleen ja pelkää muutoksia. Itselleni sellainen johti turhautumiseen ja lopulta alan vaihdokseen.”