Vallan vahdista lain vartijaksi

Toivotumpi henkilö. "En jää ikävöimään ihmisten suhtautumista toimittajiin. Ei poliisinakaan aina ole toivottu, mutta ihmiset kuitenkin lähtökohtaisesti kunnioittavat poliisia", Minna Laukka sanoo.

”Oli aamu maaliskuussa vuonna 2008, ja olin tekemässä lähtöä töihin. Päätös syntyi yhtäkkiä selkeänä: hakisin Poliisiammattikorkeakouluun.

Töissä ei ollut silloin tapahtunut mitään erityistä. Olin vain kypsytellyt asiaa pitempään, ja sinä aamuna totesin, että olen 27-vuotias ja jos en nyt edes kokeile, asia jää minua vaivaamaan. Mikään ei olisi voinut muuttaa mieltäni.

Olin tehnyt toimittajan töitä seitsemän vuotta: Oulussa City-lehdessä, Keskipohjanmaassa ja valmistuttuani ammattikorkeasta Ilta-Sanomissa.

Alun perin hain IS:n viihdetoimitukseen, koska olin kiinnostunut julkkiksista ja siitä, miksi joku haluaa julkisuuteen. Minut palkattiin kuitenkin kotimaan toimitukseen, ja pian aloin tehdä rikosjuttuja. Niitä olin kirjoittanut jo Keskipohjanmaassa. Sain vakituisen työpaikan ja sain tehdä isoja juttuja.

Poliisin ammatti oli kuitenkin aina kiinnostanut minua. Ajattelin aina, että jos toimittajan työssä ei ole mukavaa, haen poliisiksi.

Muutamat läheiset kollegat tiesivät päätöksestäni hakea poliisikoulutukseen ja kannustivat kovasti. Muille päätökseni oli yllätys, myös esimiehille.

Läksiäisiä vietettiin useampaankin otteeseen, ja olo oli haikea. Kaikki tiesivät, että tykkäsin työstäni ja viihdyin työpaikalla. Moni sanoi, että ratkaisuni on rohkea. Jotkut tulivat kertomaan omista haaveistaan tai suunnitelmistaan. Yksi ihminen sanoi suoraan, että minun päätökseni vahvisti hänen päätöstään lähteä pois töistä huomattavasti ennen eläkeikää.

Marraskuussa 2008 aloitin opinnot. Poliisien työttömyydestä on puhuttu paljon, mutta luotin siihen, että työtä löytyy.

Minut otettiin entisenä toimittajana hyvin vastaan. Olen luennoinut toimittajan näkökulmasta Poliisiammattikorkeakoulussa ja poliisin viestintäpäivillä. Viestintä on nykyään poliisille tärkeää, mutta kaikki poliisit eivät pidä toimittajien toimintatavoista. Muutamien kollegojen mielestä ei ole mikään meriitti, että on ollut iltapäivälehdessä töissä.

Rikostoimittajana oli tärkeää saavuttaa keskinäinen luottamus poliisin kanssa. Poliisit ovat monesti varautuneita toimittajien kanssa. Heidän on joskus vaikea ymmärtää, miksi toimittaja kysyy mitä kysyy. Poliisin ja toimittajan intressit ovat erilaisia. Itse uskon olevani viestintämyönteinen poliisi. Tärkeintä on kuitenkin tutkinnan turvaaminen.

Olen nyt tutkintaharjoittelussa Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksessa. Sitä ennen olin liikenneryhmän lisäksi kenttätyössä. Syksyllä on edessä viimeinen harjoittelujakso, ja valmistun toukokuussa 2011.

Parasta poliisin työssä on vaihtelevuus ja ennakoimattomuus. Toimittajanakin toki saattoi joutua lähtemään toiselle puolelle maata kesken työpäivän. Poliisilla on kuitenkin selkeät työajat. Toimittajana työpäivät venyivät, ja kilpailu iltapäivälehdessä oli kovaa.

Poliisina haluaisin vaikuttaa asioihin. Toimittajan työssä huomasin, että niin ei välttämättä tapahdu. En silti vaihtaisi päivääkään pois. Toimittajan työ on näköala-ammatti. Olen esimerkiksi päässyt tapaamaan Dalai-lamaa ja kuuntelemaan Barack Obaman puhetta.

Toimittajana rikosjuttuja sai kuitenkin tyytyä seuraamaan sivusta ja viiveellä, lähteiden kautta. Poliisina pääsee suoraan tapahtumien keskelle, tutkimaan ja selvittämään tapahtunutta, etsimään totuutta. Se on suuri vastuu. Toisaalta myös toimittajan ammatissa on merkittävä valta ja vastuu. Julkinen häpeä kun on monelle pahempi kuin mikään tuomioistuimen tuomio.

Ikävä toimittajan töihin on iskenyt lähinnä silloin, kun on tapahtunut jotain isompaa. Silloin sitä on ajatellut, että nyt olisi kiva olla töissä. Olen tehnytkin toimittajan hommia vielä opintojen ohella: viime kesänä olin Hesarissa.

En jää ikävöimään ihmisten suhtautumista toimittajiin. Se muuttui Jokelan jälkeen. Toimittaja on epätoivottu henkilö. Ei poliisinakaan aina ole toivottu, mutta lähtökohtaisesti ihmiset kuitenkin kunnioittavat poliisia. Toimittaja taas koetaan tirkistelijäksi. Joskus jopa koin, että ihmiset kyseenalaistivat sen, mitä tein – ajattelivat, että onko työni tarpeen.”