Talvisota 2009-2010

Talvisota päättyi 13. maaliskuuta 1940. Rauhanteon muistopäivään loppuu myös tiedotusvälineiden massiivinen sotavyörytys, joka oikeasta sodasta poiketen jättää jälkeensä lähinnä kysymyksiä. Onko merkkivuosi ainoa syy raportoida 70 vuoden takaisista tapahtumista niin perusteellisesti, usein päivä päivältä? Miksi vanhojen sotapäiväkirjojen julkaisemisesta tuli tärkeää? Miksi radio- ja tv-kanavien ohjelmistossa on näin paljon sota-ajan arkistomateriaalia?

Sodan painolastista ja suoranaisesta vaikenemisesta johtuvien patoutumien purkaminen ei voi olla suurin syy. Sama ilmiö toteutui nimittäin laajana jo 20 vuotta sitten. Neuvostoliiton lähestyessä loppuaan vuonna 1989 suomalaiset toimitukset palasivat talvisotaan ennennäkemättömän vapautuneella otteella. Siihen verrattuna vuosia 1999–2000 voi pitää talvisotajournalismin välivuosina.

Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimituksen esimies Lasse Kangas huomautti joulukuisessa kolumnissaan, että ainakin hänen lehtensä tarkasteli talvisotaa pidäkkeittä pääkirjoituksissa ja historiajutuissakin jo vuosina 1969 ja 1979.

Toimituksissa uskotaan, että sotiin liittyvillä historiajutuilla on laaja ja uskollinen lukijakunta, jolla on halu ja tarve tietää menneisyyden kohtalonhetkistä. Tarpeesta kertoo Ilta-Sanomien sotaprojektin vastaanotto, jota päätoimittaja Tapio Sadeoja kehuu loistavaksi. IS:n jo ennen Mainilan laukauksien vuosipäivää julkaisemaa Talvisota-erikoislehteä myytiin neljänä painoksena reilusti yli 100 000 kappaletta. Viides painos jaettiin koululaisille. Sisällöltään lehti painottui vahvasti siviilien ja kotirintaman sotakokemuksiin.

IS on myös julkaissut päivittäin talvisodan juttusarjaa, johon liittyy rintamasotilaan kirjeistä muokattu sotapäiväkirja. IS on myös tehnyt erillisen amerikkalaisen Carl Mydansin kuvista kootun Sodan kuvat -lehden ja myynyt dvd-sotaelokuvia. Operaation kärjen on muodostanut toimituspäällikkö Ulla Appelsinin komennossa taistellut kolmen toimittajan ja kahden toimitussihteerin ydinjoukko.

Miksi tällainen panostus sijoitettiin juuri 70 vuoden merkkipaalulle?

”Kaikki lähti siitä Ulla Appelsinin havainnosta, että kansalaisten kiinnostus talvisotaa kohtaan oli nyt suurempi kuin koskaan aikaisemmin. Aika oli vain kypsä tälle. Tuloksena oli nykyaikaisen journalismin keinoin toteutettuna lukijalle läheistä ja kiehtovaa historiankirjoitusta”, päätoimittaja Sadeoja vastaa.

Oman sotaprojektinsa toteutti myös Ylen Lapin Radio. Sen lähettämä 18-osainen lappilaisten veteraanien haastattelusarja perustuu toimittaja Pekka Lintulan 1980-luvulla keräämään aineistoon. Lisäksi Lapin Radion verkkosivuilla on seurattu talvisodan tapahtumakalenteria ja kahden lappilaisen pataljoonan sotapäiväkirjoja.

”Toteutus on puoliksi sattumaa. Lintulan jäätyä eläkkeelle täällä oli runsaasti hänen tekemäänsä materiaalia, jonka käyttö ja digitointi piti järjestää. Kun mukana oli myös lappilaisten sotilaiden haastatteluja, syntyi ajatus ohjelmasarjasta. Työn on aika pitkälle hoitanut Lintula itse, eikä projekti ole minua lukuunottamatta paljon toimitusta työllistänyt. Yleisö on tykännyt, ja varsinkin monille nuorille Lapin osuus sodassa oli uutta asiaa. Ja miksei tällainenkin voi kuulua julkiseen palveluun”, maakuntaradion päällikkö Jorma Talvensaari sanoo.

Vihreässä Langassa talvisotaa on sivuttu lähinnä parin haastattelujutun kautta. Päätoimittaja Elina Grundström kertoo toimituksensa seuranneen kummastuneena, kuinka sota näkyy mediassa:

”Journalismin neuvottomuutta muutenkin kuin tässä yhteydessä osoittaa, että asioita katsotaan näin vahvasti peruutuspeilin kautta. Mentaliteetti näyttää olevan, ettei tulevaisuudesta ja siinä epävarmuutta aiheuttavista asioista, kuten ilmastonmuutoksesta uskalleta sanoa juuri mitään. Mielestäni menneisyyden selvittämisen tarvetta olisi enemmän vaikkapa Stasi-yhteyksissä kuin talvisodassa, josta tilit on ehditty tehdä selviksi.”

”Olisi selvempää puhua sodasta ja väkivallasta sillä lailla, että ihmiset ymmärtäisivät niiden hulluuden. Minusta talvisodan käsittelyssä on myös paljon glorifiointia. Osa kertomuksista ja kuvista on ihmisten omista arkistoista, mutta suurimmalta osaltaan sisältö perustuu sota-ajan sensuurin käsittelemään ja tiedotuskoneiston tuottamaan aineistoon, joka yhä kelpaa toimituksille sellaisenaan”, Grundström sanoo.

Hän pitää outona myös sitä, että menneistä sodista kertovat jutut sijoitetaan uutisiin eikä esimerkiksi feature- tai kulttuuriaineistoiksi.

MTV:n Maxilla on pyörinyt Markku Onttosen Tuntematon talvisota -haastatteluista koostettu 105-osainen ohjelmasarja. Joka osassa veteraani vastaa kysymykseen: Mitä mielestänne oli talvisodan henki?

Useimmissa sotajutuissa ja -ohjelmissa esiintyvä talvisodan henki tunkee muihinkin yhteyksiin. Esimerkiksi työmarkkinoita kommentoivissa pääkirjoituksissa talvisodan hengellä on perusteltu niin palkanalennuksia kuin sellutehtaiden säilyttämistäkin. Urheilutoimittajille sotahengellä on aina käyttöä. Iltalehden Kari Melartin mielestä Heikki Kovalainen on tällä kaudella kilparadoilla ”altavastaaja sanan täydellisessä merkityksessä, mutta on valmis rimpuilemaan irti häviäjän maineesta vaikka talvisodan hengessä”.

Savon Sanomien artikkelitoimittaja Seppo Kononen saikin 22. helmikuuta aiheen kysyä kolumnissaan: ”Mikä on tämä henki, kun siitä niitä paljon puhutaan vielä vuosikymmenien jälkeen ja erityisesti silloin, kun kansakunnalla ei mene kovin hyvin?”

Kononen kertoi Suomen pörssiyhtiöiden jakavan tänä keväänä omistajilleen 7,5 miljardia euroa osinkoina ja teki laskelman:

”Keskivertosuomalaisen vuosipalkka sosiaalikuluineen on noin 60 000 euroa, joten 7,5 miljardilla eurolla työllistettäisiin vuodessa 125 000 kansalaista – talvisodan hengessä.”

Kesällä 2011 on kulunut 70 vuotta jatkosodan alkamisesta. Ilmeisesti talvisodan mediaihme ei tule toistumaan silloin.

”Talvisodalla on erityinen paikka suomalaisten sydämissä, kun sen sijaan jatkosotaan liittyy paljon enemmän varauksia. Olisin yllättynyt, jos jatkosota nostaisi samanlaisen kiinnostuksen vyöryn kuin talvisota suomalaisten keskuudessa”, Ilta-Sanomien Tapio Sadeoja sanoo.