Tapsan takahuoneessa tapahtuu

Katri Porttinen

Hyvän blogin pitäminen vaatii aikaa ja taitoa. Moni toimittaja kuitenkin tekee heppoisin eväin koostettuja nettijorinoita, joita sitten blogeina markkinoidaan.

Blogeja synnyttävät esimerkiksi isot mediatapahtumat, tuoreimpana esimerkkinä Vancouverin olympialaiset. Toimittajat suolsivat urheilun takahuoneista tekstiä, jonka ei aina pitäisi päästä päivänvaloon.

Pahin rimanalitus oli Yleisradion urheilutoimittaja Tapio Suomisen Tapsan takahuone -blogi (katso lisää tämän lehden sivulta kaksi). Suominen, joka urheilutoimittajien joukossa on vaikuttanut varsin asialliselta tapaukselta, toden totta paljastaa oman rasvaisen itsensä kirjoituksissaan.

On ihan jees, että mediatalot kannustavat toimittajia avaamaan journalistista prosessiaan, mutta tämä homma lensi – Suomisen sanoin – pyrstölleen.