Minullakin on oikeus
 Kenenkäs luvalla täällä oikein kuvataan? Journalistin toimitus testasi, miten nopeasti henkilökunta puuttuu kuvaamiseen Stockmannilla. |
Helsingin Stockmannin lehtiosasto aamupäivällä kello 11.00. Olemme tekemässä kuvitteellista juttua lehtien lukemisesta. Journalistin ulkoasutoimittaja Heli Saarela ryhtyy kuvaamaan ”haastateltavaamme” Journalistin ilmoitusmyyjää Lotta Östensonia.
Noin minuutin toiminnan jälkeen myyjä pyrkii keskeyttämään kuvaamisen. Hän sanoo, että Stockmannilla ei saa kuvata ilman lupaa.
”Meidän valokuvausohjeemme kieltävät kuvaamisen. Lupa pitää kysyä tiedotus- ja markkinointiosastolta”, myyjä sanoo.
Jatkamme kuvaamista. Myyjä soittaa paikalle vahtimestarin, joka kertoo saman asian ja väittää jopa, että Stockmann saisi päättää myös kuvien julkaisemisesta.
”Tämä on yksityisaluetta. Henkilökohtaiseen tarkoitukseen saa kuvata, mutta talon ohjeet kieltävät muun kuvaamisen”, vahtimestari sanoo.
Stockmannin henkilökunnan reaktiot ovat tuttuja monelle valokuvaajalle. Mutta laki sanoo, että kuvaaminen on sallittua julkisessa paikassa, jonne yleisöllä on vapaa pääsy. Kuvaaminen on siis sallittua myös esimerkiksi kauppakeskuksissa, kirjastoissa, juna-asemilla, metrotunneleissa ja lentoasemien julkisissa tiloissa.
Stockmannin lakiasiainjohtajan Jukka Naulapään mielestä tavaratalo ei ole julkinen paikka. Stockmannin perustelee kieltoaan perustuslaissa mainitulla omaisuudensuojalla.
”Me lähdemme siitä, että Stockmannin tavaratalot ovat yhtiön käytössä olevia ja me itse päätämme, millaista toimintaa täällä voi harjoittaa. Jos emme halua, että meidän tiloissamme valokuvataan, se on täysin mahdollista.”
Naulapäää toteaa myös, että tavaratalolla on myös oikeus valita asiakkaansa, kunhan valinta ei perustu epäasialliseen syyhyn.
Journalistiliiton työehtoasiamies Sanna Nikula ihmettelee Naulapään laintulkintaa. Hän muistuttaa, että sananvapauden rajoitusten täytyy perustua lakiin.
”Suomessa oikeutta valokuvata on rajoitettu kriminalisoimalla salakatselu, eikä salakatseluun voi rikoslain mukaan voi syyllistyä tilassa, johon kaikilla on vapaa pääsy”, Nikula sanoo.
Nikula ihmettelee myös Naulapään vetoamista kaupan oikeuteen valita asiakkaitaan. Yleensä kaupat poistavat tiloistaan tähän oikeuteensa vedoten lähinnä myymälävarkaita ja päihtyneitä.
”Ammattiaan harjoittavan valokuvaajan poistaminen tavaratalosta ei ole asiallinen syy”, Nikula muistuttaa.
Toimitukset suhtautuvat kuvauslupa-asioihin eri tavoin. Nelosella ei kauppojen toiveita kumarrella. Toimituksen esimies Jaakko Lähteenmaa sanoo, että Nelosen kuvaaja yleensä ilmoittaa etukäteen olevansa tulossa kuvaamaan.
”Me emme siis kysy, vaan kerromme. Aina emme ehdi kertoa”, Lähteenmaa sanoo.
Nelonen ei salli kuvaajiensa laillisten oikeuksien rajoittamista.
”Reagoimme heti kaikkiin tällaisiin pyrkimyksiin. Ensin yritämme puhelimessa selvittää asian sen ihmisen kanssa, joka on estämässä kuvaamista. Jos se ei auta, etsimme organisaatiosta ihmisen, joka ymmärtää asian. Yleensä sellainen on löytynyt.”
Iltalehdessä ja STT-Lehtikuvassa lupien kysymiseen on sen sijaan taivuttu.
”Se on helpompaa näin, vaikka tiedämme, ettei kuvaaminen ole julkisella paikalla laitonta. En vain jaksa riidellä vartijoiden kanssa”, sanoo valokuvaaja Kari Pekonen.
Kuvatoimittaja Miika Siltalahden mukaan STT-Lehtikuva kysyy luvat aina, kun yhtiö kuvaa kaupoissa, kauppakeskuksissa, lentokentällä tai muissa sisätiloissa.
”Meidän kuvamme päätyvät moneen eri julkaisuun ja jäävät myös kuvakauppaamme asiakkaiden ladattavaksi. Tämän takia kuvausluvat kysytään etukäteen ja selitetään samalla, että kuvia voidaan myöhemmin julkaista myös toisen jutun yhteydessä.
Nelosen Lähteenmaan mukaan yleinen tietoisuus julkisella paikalla kuvaamiseen laillisuudesta on viime aikoina lisääntynyt. Arki on silti kovaa puurtamista. Tiedossa on useita tapauksia, joissa kuvaajan työtä on yritetty estää jopa väkivalloin.
”Meillä on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa parhaillaan käsittelyssä tapaus, jossa Kampin työvoimatoimiston työntekijä kävi kuvaajaamme käsiksi. Me katsomme tämän jutun loppuun asti.”
