Mielipiteistä ja tosiasioista

Journalistin numerossa 4/2010 tiedetoimittaja Marko Hamilo väittää, että ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta vallitsee tieteellinen konsensus. Ja tämän vuoksi TV1:n ei tulisi esittää sitä kritisoivia näkökantoja, sillä ne olisivat hänen mukaansa ”vain” mielipiteitä, eivät tosiasioita.

Marko Hamilon olisi hyvä pitää mielessä, että vielä keskiajalla oli tieteellinen tosiasia, että Aurinko kiertää Maata. Tai että maailma koostui neljästä alkuaineesta: maasta, tulesta, vedestä ja ilmasta.

Jokaisen – aivan erityisesti tieteestä kirjoittavan – olisi syytä olla jatkuvasti tietoinen siitä, että tieteellinen ”tosiasia” on tosiasia vain niin kauan, kunnes toisin osoitetaan. Tämän vuoksi myös vastakkaiselle näkökannalle on annettava mahdollisuus esilletuloon – tuntui se näkökanta nykytietämyksen valossa kuinka epäuskottavalta hyvänsä.

Ilmasto on loistoesimerkki tieteenalasta, josta varmuudella tiedetään vain, että emme vielä alkuunkaan tiedä siitä kaikkea. Tieteellisen tarkastelumme aikajänne on yksinkertaisesti liian lyhyt.

On aina vaarallista tukahduttaa muiden näkökantoja sillä oletuksella, että itsellään olisi hallussaan Absoluuttinen Tieteellinen Totuus. Se kun tahtoo muuttua tieteellisen tutkimuksen edistyessä...

Ja lopuksi: En missään tapauksessa usko, että ilmastonmuutos ei olisi ihmisen aiheuttamaa. En kuulu ”kriitikoihin” tai ”skeptikoihin”. Vaikka IPCC onkin viime aikoina osoittanut sortuvansa myös virheisiin, laajalla katsantokannalla uskon heidän olevan oikeilla jäljillä.


Jukka Lindgren