Sanako vapaa Tunisiassa?

Martin Scheinin
Kirjoittaja toimii kansainvälisen oikeuden professorina European University Institutessa Firenzessä.

Olin tammikuussa Tunisiassa YK:n erityisraportoijana. Vankisellien ovet avattiin, sain haastatella tuomittuja ja epäiltyjä terroristeja ilman valvontaa. Vierailun lopussa järjestettiin lehdistötilaisuus, jossa esitin kommenttini siitä, miten Tunisia kunnioittaa ihmisoikeuksia terrorismin vastaisessa taistelussa. Tunisia tunnetaan maana, jossa presidentin sana painaa ja sisäministeriöllä on ankara käsi.

Lehdistötilaisuus oli mielenkiintoinen näytelmä. YK:n paikallistoimiston järjestämään lehdistötilaisuuteen oli varsin tiukka seula. YK:n tunisialainen (!) tiedottaja jakoi kysymysvuoroja jollakin muulla menetelmällä kuin pyyntöjärjestyksessä. Suuri osa kysymyksistä koski muita asioita kuin ihmisoikeuksia Tunisiassa – esimerkiksi terrorismin määritelmää ja YK:n toimia terrorismia vastaan.

Paikallisissa tiedotusvälineissä vierailuni sai kohtalaisen paljon tilaa, mutta kovin valikoivasti. Televisio näytti kuvaa lehdistötilaisuudesta ja toimittaja siteerasi diplomaattisesti muotoiltuja avaussanojani, joissa kiitin Tunisian hallitusta kutsusta. Sitten siirryttiin terrorismin määritelmään ja muihin hallituksen kannalta harmittomiin kysymyksiin.

Tunisiassa ilmestyy lehtiä, joita pidetään hallitukselle kriittisinä. Niissä käytettyjen kiertoilmaisujen aste oli korkea. Mainitsemiani ihmisoikeusloukkauksia, esimerkiksi kidutusta ja salaisia vapaudenriistoja, ei referoitu. Suora sitaatti lausunnostani, jonka mukaan Tunisiassa vallitsee kuilu lainsäädännön ja todellisuuden välillä, oli ankarin painokelpoiseksi arvioitu kritiikki. Lukijan tehtävänä oli päätellä loput.

Samaan aikaan Euroopan parlamentti keskusteli Tunisian ihmisoikeustilanteesta, muun ohessa sananvapaudesta. Tunisian presidentti Ben Ali piti puheen, jossa hän kehui lehdistön vapautta maassaan.

Kriittisimmät kommentit löysin internetistä – blogeista, joista osa ei ainakaan tavanomaisin konstein ole luettavissa Tunisiassa. Niissä siteerattiin kriittistä lehdistötiedotettani ja viitattiin länsimaisten lehtien uutisointiin. Blogit ovat uuden kriittisen median ydin. Hintana ovat kuitenkin usein niiden kirjoittajien pidätykset tekaistujen syiden nojalla. Lisäksi on pakko koko ajan etsiä uusia teknisiä keinoja, joilla blogi saadaan pysymään avoimena myös maan sisällä.