Makten i mediejakten

Roolit ruudussa. Joakim Rundt (vas.) ja Barbara Savolainen edustavat studiomahtia, reportteri Lasse Grönroos (oik.) on liikkuvaa kalustoa.

Paljon on pikkulintuja lennellyt tv-mastojen ympärillä sen jälkeen, kun mediakritiikki televisiossa tarkoitti Timo T.A. Mikkosen itsekritiikistä vapaata puuhailua.

Nykyisistä media-aiheisista ohjelmista pisimpään on pyörinyt Ylen TV2:n Pressiklubi. Samoihin teemoihin pureutuu FST:lla syksyllä alkanut, suomeksi tekstitettävä Tredje Statsmakten. Ohjelmilla on eroa kuin auringolla ja kuulla. Statsmaktenin eduksi kuppi painuu jo siksi, ettei siinä ole kyynisiä bessewissereitä opettamassa katsojia eikä koirapuistossa kuvattuja haahuilumonologeja.

FST:n ajankohtaismakasiini perustuu selvästi määriteltyyn journalistiseen näkökulmaan ja kunnianhimoiseen televisioilmaisuun.

Statsmakten pystyy haastamaan, kysymään ja kyseenalaistamaan. Erityisen tutkivaksi sitä ei ole tarkoitettukaan, mutta tarjolla on tuoreita oivalluksia ja yllättäviä aihevalintoja. Ja kun näkee reportteri Lasse Grönroosin Suomenlinnan vankilassa kyselemässä Alibin suosiosta, käy selväksi, ettei ohjelma rajoitu suomenruotsalaiseen mediaan. Haastateltavat muuten puhuvat tapauksesta riippuen milloin suomea, milloin ruotsia.

Ohjelman dramaturgia koostuu monipuolisesti kasatuista vakioelementeistä. Liimana niille on karikatyyreiksi roolitettu juontajapari Barbara Savolainen & Joakim Rundt. Savolaisesta on tehty yliaktiivinen, ajoittain päällekäyvän kärkäs räpätäti. Vierellä suunvuoroa tavoittelee harkitsevan nuorukaisen perikuvaksi mallinnettu Rundt.

Jokaiseen jaksoon kuuluu Rundtin tekemä spontaani asiantuntijahaastattelu. Savolainen taas pamauttaa munakellon käyntiin, kun alkaa 10 minuutin tiukka keskustelu yhden tai useamman vieraan kanssa. Lyhyessä Journalistikoulu-nimisessä osuudessa avataan ironialla alan etiikkaa ja käytäntöjä. Lähetyksen loppunousuna on pariskunnan duetto tuplakierroksilla. Vauhdin kiihtyessä kannattaisi olla vielä tarkempana siinä, ettei rooli pimitä asiaa eikä muoto mene viestin edelle.

Animaatiota käytetään sekä siirtymissä että itsenäisinä teoksina. Miiku Lehtelän kädenjälki on vakuuttavaa. Varsinkin antimainoksen tapaan tehty Ödema riemastuttaa.