Iltalehden linja on rasismin vastainen
Journalistissa 6/2010 Pekka Vehviläinen kirjoitti Iltalehden keskustelupalstalla olleesta viestiketjusta, jossa käsiteltiin varsin loukkaavaan sävyyn romanien asioimista turkulaisella huoltamolla.
Ensiksi haluaisin esittää vilpittömät pahoitteluni siitä, että tämänkaltaiset törkeydet ovat jääneet palstallemme näinkin pitkäksi ajaksi. Iltalehden keskustelupalstalla ei ole ennakkosensuuria, joten viestien siivous ja läpikäynti tehdään jälkikäteen sekä Iltalehden omien että myös vapaaehtoismoderaattoreiden toimesta. Tämän lisäksi palstallamme on käytössä ilmiantojärjestelmä, joka mahdollistaa asiattoman viestin ilmoittamisen Iltalehden moderaattoreiden tietoon.
Tämä järjestely on tavallisesti ollut riittävä, mutta toisinaan on sattunut tilanteita, joissa emme saa nopeasti ilmiantoja asiattomista viesteistä. Näin nytkin oli käynyt. Valvottavanamme on lähes 200 keskustelualuetta ja nopeasti kasvava keskustelijoiden määrä.
Haluaisin kuitenkin korjata Vehviläisen kirjoituksessa olleen toteamuksen siitä, että Iltalehden linja sallisi ”rotupolitiikan ylistämisen”. Keskustelupalstallamme olevat kirjoitukset eivät edusta millään tavoin Iltalehden toimituksen linjaa, eivätkä yrityksen linjaa. Toimitus ei edes vastaa keskustelupalstan sisällöstä tai valvonnasta. Linjamme on rasismin vastaisuus.
Moderaattoreina yritämme joka päivä tehdä parhaamme estääksemme sen, ettei vastaavia törkeyksiä jäisi tai tulisi palstalle. Yrityksenä olemme investoineet valvontaan niin henkilöstöä kuin entistä parempaa teknologiaa.
Tomi Takamaa
Päämoderaattori, Iltalehden keskustelufoorum
Uskokoon, ken haluaa?
”Toimitus ei edes vastaa keskustelupalstan sisällöstä tai valvonnasta.”
Niinpä niin. Iltalehti on perustanut keskustelufooruminsa itse. Puheenvuorot julkaistaan Iltalehden verkkosivuilla. Mutta toimitus ei vastaa niistä.
Satunnaiseen valvonnan pettämiseen uskokoon, ken haluaa. Kehotukset romanien tappamiseen ja kansanmurhien ylistys lojuivat foorumilla yli puolitoista viikkoa. Vielä maaliskuun lopussa IL:n foorumilla oli jo 7. helmikuuta syntynyt somaliaiheinen keskusteluketju, josta tässä pari näytettä:
”Kissat tärvelevät huonekaluja. Mutta eivät siinä määrin kuin somalit.”
”Yhtenäisyys löytyy myös siitä, että molemmat vetää lonkkaa päivät ja riehuu yöt. Muuten en kyllä haluaisi verrata kissaa somaliin. Kissat on ihania.”
Pekka Vehviläinen

