Omalla nimellä

Internetissä käytävä keskustelu on parhaimmillaan kiinnostavaa ja innostavaa. Pahimmillaan se on masentavaa ja lannistavaa. Nettiä leimaa eräänlainen jakomielisyys: elävä vuoropuhelu voi muuttua yhdellä iskulla ikäväksi mutapainiksi.

Nettifoorumeilla ilmestyy paljon kirjoituksia, joita ei missään tapauksessa julkaistaisi painetuissa lehdissä. Miksi media sallii sen? Miksi operoidaan kaksilla pelisäännöillä?

Onko liikaa vaadittu, että näkemykset esitetään netissäkin reilusti omalla nimellä? Siihen pyritään painetussa sanassa, nimimerkillä esiinnytään vain poikkeustapauksissa ja erityisin perustein.

Vastuullinen verkkofoorumin ylläpitäjä huolehtii siitä, että keskustelu elää ja tekee tehtävänsä. Se edellyttää keskustelun journalistista käsittelyä, aktiivista moderointia. Se on aitoa sananvapauden vaalimista. Julkisen sanan neuvoston asiaa koskeva suositus vuodelta 2007 tuntuu kaikuneen kuuroille korville.

Kun mielipiteen voi kuitata nimimerkillä, moni irrottelee oikein olan takaa. Keskustelu karkaa omille teilleen, kun oman asiansa ajaja vänkää aiheen kuin aiheen mieleisekseen.

Nimittely, saivartelu, kaikkinainen narina ja suoranainen vihanpito ovat arkea netin keskusteluissa. Sumeilematta käydään myös nimeltä mainittujen henkilöiden kimppuun. Puskista huudetaan, ja sitä kovemmin mitä enemmän pelissä on ennakkoluuloja.

Nettikeskusteluja hallitsevat häiriköt huutavat julki omaa itseään. Tärkeää on tulla kuulluksi ja nähdyksi, ei kuulla tai nähdä. Ilmapiirin pilaaminen ja toisten latistaminen tuntuu olevan itsetarkoitus joillekin kirjoittajille.

Nettikeskusteluissa on melkein mahdotonta arvioida ilmiöiden moniulotteisuutta. Ennen pitkää joku tulee ja vääntää keskustelun raiteiltaan – hällä väliä, mistä alun perin on puhuttu.

Vaihtoehtojen puntarointi ja erilaisuuden ymmärtäminen ei onnistu, kun asiallisen pohdinnan vastapainoksi syliin lentää täyslaidallinen suoraviivaista huutoa.

Ei ole ihme, että moni vaikenee, mutta äärimmäisen harmillista se on.