Viimeiset kiusaamiset

Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Folkhälsan tekivät tutkimuksen, jonka mukaan päiväkoti-ikäiset lapset kiusaavat toisiaan. Asia uutisoitiin laajasti tiedotusvälineissä 12.–13. huhtikuuta. Uutiset leimasivat kiusaajiksi jopa 2–3-vuotiaat lapset.

Kehitysneuropsykologi Nina Sajaniemi, voiko päiväkoti-ikäinen lapsi oikeasti olla kiusaaja?

Termin kiusaaminen käyttö 2–3-vuotiaiden lasten yhteydessä on ongelmallista, koska termin määritelmään kuuluu tavoitteellisuus. Pieni lapsi ei kykene tavoitteelliseen kiusaamiseen. Pitäisi puhua siitä, mistä oikeasti on kyse eli lapsen kyvyttomyydestä hallita tunteitaan ja toimintaansa.

Minkä ikäisenä lapsi kykenee tietoisesti kiusaamaan toista ihmistä?

Kouluiän kynnyksellä, noin 6–7-vuotiaana.

Uutinen meni laajasti läpi tiedotusvälineissä. Miten se voi vaikuttaa käsityksiin kiusaamisesta?

Uutisesta syntyi sellainen vaikutelma, että kiusaaminen on peräisin lapsista itsestään ja että lapset olisivat pahoja. Vastuu on kuitenkin aina aikuisilla. Koko termi on kärsinyt inflaation. Sen leväperäinen käyttö on johtanut siihen, että esimerkiksi työpaikoilla tapahtuvaa leikinlaskuakin voidaan kutsua kiusaamiseksi. Tällainen uutisointi vie myös huomion pois päiväkotien todellisista ongelmista, kuten koulutetun henkilökunnan vähyydestä.

Viime syksynä uutisoitiin tapauksesta, jossa teini-ikäiset hakkasivat ikätoverinsa koulun lähellä. Puhuttiin koulukiusaamisesta. Menivätkö termit toimituksissa sekaisin?

Siinä yhteydessä ei missään nimessä olisi saanut käytää koulukiusaamistermiä. Se oli nimenomaan pahoinpitely.

Mitä muita ylilyöntejä toimittajat tekevät kiusaamisjutuissaan?

Nämä tarinat, joissa kerrotaan, että joku on kiusaamisen uhri, nostavat minulla karvat pystyyn. Tarinat antavat ilmiöstä usein liian yksipuolisen kuvan. ”Uhrit” saavat vapaasti kertoa, miten loisteliasta heidän elämänsä olisi ollut ilman kiusaamista. Rivien välistä kuitenkin näkee, että henkilöllä on moni muukin asia umpisolmussa.

Miten media voisi parantaa tapojaan?

Ehkä toimittajien pitäisi jutuissaan välttää mustavalkoista uhri–kiusaaja-luokittelua. Kyse on monimutkaisesta ilmiöstä, ja usein ihmisen kiusaamiskokemuksiin vaikuttaa enemmän hänen puutteensa itsetuntemuksessa kuin itse kiusaaminen. Luokitteleminen on vaarallista, koska uhrikin saattaa manipuloida ympäristöään. On kuitenkin tärkeää, että termejä käytetään oikein, sillä kyse voi olla alistamisesta, henkisestä pahoinpitetystä tai häikäilemättömästä omien etujen tavoittelusta, eikä kiusaamisesta.

MLL ja Folkhälsan tiedottivat kiusaavia päiväkotilapsia käsittelevästä tutkimuksestaan. Olisiko heidän pitänyt alun perin muotoilla sanansa toisin ?

Kiusaamistermin käyttö tässä yhteydessä on kaikesta huolimatta perusteltua, koska se on ainakin herättänyt ajattelemaan asioita. Nyt moni on sentään tietoinen siitä, mitä tarhassa voi tapahtua.