Huteraa oikeusjournalismia
Jaakko Heinimäki kirjoitti Journalistissa 7/2010 uskontoon ja kirkon asioihin liittyvästä laiskasta journalismista. Saman voi sanoa oikeudenkäyntien ja muiden oikeudellisten aiheiden käsittelystä.
Huteraa oikeusjournalismia syntyy, kun journalistien oikeudellinen asiantuntemus horjuu ja asioita tulkitaan tavalla, joka irrottaa ne alkuperäisestä yhteydestään.
Esimerkkejä hutiloinnista löytyy helposti.
Aika ajoin joku muun muassa aikoo valittaa korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) tai korkeimman oikeuden (KKO) ratkaisusta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Ylimpien tuomioistuinten ratkaisuista ei voi valittaa mihinkään.
Välillä uutisissa väitetään, ettei oikeus perustellut ratkaisuaan. Perustelut löytyvät aina, kunhan ne vain osaa lukea päätöksestä. Jokaisen tuomioistuimen on aina ratkaistava sille tuotu asia ja perusteltava päätöksensä sekä sanallisesti että lainkohdat mainiten.
Päätökset, ratkaisut ja tuomiot menevät sekaisin, samoin ennakkopäätökset ja vuosikirjaratkaisut. Niiden sisältöäkin voidaan tulkita mutkat oikoen muistamatta, että valitus tai siviilikanne voi menestyä tai tulla hylätyksi ja että rikosasiassa annettu tuomio voi olla langettava tai vapauttava.
Yleisten ja hallintotuomioistuinten samoin kuin prosessilajien erot ovat monille hämäriä. Hallintotuomioistuimissa ei esimerkiksi ole syyttäjiä. Ehdollinen ja ehdonalainen vankeuskin ovat eri asioita, samoin ulkomaalaisen käännyttäminen ja karkottaminen, kantelu ja valitus sekä tyytymättömyyden ilmoittaminen ja varsinainen valittaminen.
Terminologisen sekoilun ohella tuomioistuinten päätöksiä tulkittaessa katoaa usein yhteys siihen, mitä oikeus tarkkaan ottaen päätti ja mihin kysymykseen se otti kantaa.
Esimerkiksi KHO ei ota lapsia huostaan, ei lakkauta kyläkouluja eikä kaavoita ainuttakaan kauppakeskusta, vaan valitusten perustella katsoo, onko hallinnon näissä asioissa tekemä ratkaisu lainmukainen.
Toimitukset selittävät tällaiset sekaannukset ja huolimattomuudet kiireellä. Aidompi syy on se, että osaavien ja ennen muuta päätoimisten oikeustoimittajien määrä on vähentynyt. Se on kaventanut toimitusten asiantuntemusta ja ymmärrystä.
Noin 20 vuotta sitten perustetun Oikeustoimittajat ry:n jäsenmäärä on jämähtänyt paikoilleen. Nykyisistä jäsenistäkin moni keskittyy yleisen oikeusjournalismin asemesta rikosten seuraamiseen.
Ällistyttävin on Helsingin Sanomissa pari vuotta sitten tehty päätös jakaa oikeudellisten asioiden seuranta – ainoana suurena mediatalona – eri osastojen vuorotoimittajille. Se näkyy muun muassa siinä, miten suppeaa on hallintolainkäytön ja talousrikosten seuranta.
Teuvo Arolainen
Oikeustoimittajat ry:n perustajajäsen,
korkeimman hallinto-oikeuden viestintäpäällikkö
