Huonoja ideoita ei ole

Marja Honkonen
Kirjoittaja on Jyväskylän Ylioppilaslehden päätoimittaja.

On olemassa vain hyviä juttuideoita. Tai tarkemmin: on olemassa vain hyviä juttuideoita, kunnes toimittajat pilaavat ne.

Hieman yli kuukauden päästä kesätyöputkensa aloittavien nuorten toimittajien iholla kelmeilee jo ahdistunut hiki.

Työnantaja toivoo tulokkaiden tuovan kuluneiden aiheiden keskelle uutta raikkautta. Omat oivallukset tuntuvat kuitenkin pääsääntöisesti hölmöiltä.

Huonojen ideoiden pelko on aiheeton. Yleensä niin nuori kuin kauemmin alalla ollut pilaa ideansa vasta siinä vaiheessa, kun sitä pitäisi hellästi luotsata eteenpäin. Näkökulma valitaan hutiloiden ja helpoimman kautta tai vielä tavallisemmin. On tietysti myönnettävä, että joihinkin aiheisiin on vaikea löytää erinomainen näkökulma.

Toinen tapa pilata juttuidea on toteuttaa se puolivillaisesti: haastatellen vain niitä, joita on ihan pakko, varaamalla kirjoittamiselle aikaa puolisen tuntia tai olemalla kirjoittamishetkellä kammottavassa krapulassa. Ideaa saatetaan hautoa niin kauan, ettei se ole enää ajankohtainen. Facebookia ja animea käsittelevät laajat ilmiöjutut saattoivat olla kelpo ideoita neljä vuotta sitten, mutta silloin ne olisi myös pitänyt tehdä.

Lyhyen epätieteellisen kyselyn mukaan valtaosa toimittajista keksii juttuideansa omaan arkeensa ja ympäristöönsä liittyvien pienten huomioiden pohjalta. Yhdelle ideat vain tulevat jostain, toinen leikittelee ajatuksella ”entä jos” ja kolmas vääntää tapahtumat jutuiksi vinoutuneiden aasinsiltojen avulla.

Parhaimpien juttujen pohjalla voi olla hyvin hölmöjä ja yksinkertaisia ideoita: mitataan, kuinka kauan missäkin pelissä pelaaja todella käsittelee pelivälinettä tai haastatellaan ammattikoululaista siitä, mikä tekee aidon amiksen.

”Ne vain tulevat jostain” -henkiset ohjeet eivät tietysti idea-ahdistustaan hikoilevaa kesätoimittajaa auta. Hyvällä näkökulmalla ja hartaalla toteutuksella voi silti saada aikaa raikasta jälkeä silloinkin, kun esimies tarjoaa pelkkiä Keuruun markkinoita ja kunnallispolitiikkaa. Joskus hyvä juttu on vain sama kulunut aihe sanottuna toisin.

Jokainen idea on hyvä, kunnes itse pilaat sen.