Kun Ivalo vajosi meren aaltoihin
![]() Kirjoittaja on Lapin yliopiston arktisen keskuksen tiedeviestintäpäällikkö. |
Ivalon taajama sijaitsee alavalla paikalla, ja keväällä 2005 Ivalojoen tulva oli poikkeuksellisen kova.
Mutta ei sentään niin kova kuin Kanadan johtava laatulehti Globe and Mail 26. helmikuuta kuvaili: ”Jos oletukset olisivat tulleet todeksi, Ivalon asukkaat olisivat mennyttä, ensimmäisenä ilmastonmuutoksen aiheuttamana ihmispakolaisten aaltona.”
Lehden mukaan Ivalon väki on joutunut ensimmäisenä yksiselitteisenä tapauksena sulavien napajäiden uhriksi, sillä vuodesta 2005 alkaen iso osa kylästä oli äkkiä merenpinnan alapuolella. Ivalossa asuvat 3 500 köyhää saamelaista eivät muuttaneetkaan pois. He uhmasivat ilmastopaneelin IPCC:n ennusteita eivätkä suostuneet ilmastopakolaisiksi.
Auts.
Ihan vain varmuuden vuoksi: matka Ivalosta merelle on satoja kilometrejä, eikä Ivalo ole saamelaiskylä.
Jutun tekijä on terävä ja paljon maailmaa nähnyt toimittaja. Aineisto tarjoiltiin hänelle hyvin selkeästi ulkoministeriön lehdistömatkan yhteydessä, kun Arktisen keskuksen tutkijat esittelivät työtään. Yksi heistä tutkii kestävää kehitystä, Ivalon tulva 2005 esimerkkinään.
Hän ei puhunut saamelaisista. Ilmasto mainittiin, mutta merta ja Ivaloa ei takuulla yhdistetty. Muut tutkijat puhuivat sekä alkuperäiskansoista että ilmastosta, eivät Ivalosta. Lopputulos kuvastaa, mitä toimittaja oletti kuulevansa. Valmis muotti oli journalistin päässä, ei todellisuudessa.
Samaa ovat muutkin kokeneet. Kansainväliseen merioikeuteen perehtynyt tutkija seurasi tukka pystyssä median reagointia, kun Venäjä kävi julkisuustemppuna istuttamassa lippunsa Pohjoisnavan alle. Ei hahmotettu, että tapahtuma oli osa YK:n merioikeusyleissopimukseen liittyvää täysin oikeutettua tiedonkeruuta. Sen sijaan haluttiin etsiä globaalia konfliktia ja suurvaltadraamaa. Siihen sävyyn taisin itsekin silloin kirjoittaa.
Ivalosta Globe and Mail siirtyi pohtimaan ilmastoa ja muuttoliikettä Malissa ja Bangladeshissa. Juttuun oli haastateltu brittitutkijaa. Kaikki vaikuttaa hyvin uskottavalta. Käsillä on juuri sellainen teksti, joka herkästi päätyy muidenkin toimittajien lähdeaineistoksi.
Kevättulvat ovat käsillä. Olisiko Journalistiliiton avattava Saariselän Tunturimaja turvapaikaksi Ivalosta merta pakoon juokseville saamelaisille?


