Nimityksiä

Aamulehden päätoimittajana kymmenen vuotta toiminut Matti Apunen siirtyy elokuussa Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan johtajaksi. Hänen tilalleen elokuun alusta lukien on nimitetty Satakunnan Kansan päätoimittajana ja kustantajana toimiva 51-vuotias Jouko Jokinen. Poriin Jokinen siirtyi 2001 Helsingin Sanomien toimituspäällikön tehtävistä.

Päätoimittaja Pekka Seppänen jättää Talouselämän syyskuussa. Talouselämän toimittaja Petri Koskinen siirtyi huhtikuussa toimittajaksi Kauppalehteen. Maaliskuussa lehdestä irtisanoutunut toimittaja Marko Erola vaihtoi freelanceriksi.

Suomen Lehtiyhtymän kaupunkilehtiryhmän johtaja Antti-Pekka Pietilä on valittu oman toimensa ohella kaupunkilehti Turkulaisen vastaavaksi päätoimittajaksi. Samaa tehtävää hän hoitaa myös Helsingin Uutisissa, Länsiväylässä ja Vantaan Sanomissa.

Radio Novan sisältöjohtajaksi on valittu FM, EMBA Kaisa Ala-Laurila.

Padasjoen Sanomien toimittaja Jaana Tanner on nimetty lehden päätoimittajaksi 1. toukokuuta alkaen Leo Eirasen jäädessä eläkkeelle.

Ulvilan Seudun päätoimittajaksi on valittu lehden toimittaja Sini Ovaskainen.