Ilkan lautturit

Vastaanhangoittelun aika on ohi. Pohjalaisen ja Ilkan yhteistyön pelisäännöt alkavat kirkastua, sanovat kulttuuritoimittaja Laura Kurko-Kauranen ja taloustoimittaja Juhani Martikkala.

Vaasan ja Seinäjoen välissä on noin 80 kilometriä pohjalaista peltolakeutta. Väki on ittellistä ja ittepäistä kummassakin päässä, mutta silti erilaista. Yli 400-vuotiaan rannikkokaupungin silmissä 50-vuotias Seinäjoki on poikanen. Mutta se vaasalaisten on pakko myöntää, että Seinäjoella osataan vetää yhtä köyttä – suomenruotsalaisessa merenrantakaupungissa riidellään muun muassa kielestä.

”Vastaanhangoittelun aika toimituksissa alkaa olla ohi. Yhteistyössä mennään parempaan suuntaan”, Pohjalaisen kulttuuritoimittaja Laura Kurko-Kauranen ja Pohjalaisen ja Ilkan yhteisen taloustoimituksen esimies Juhani Martikkala vakuuttavat.

Ilkan ja Pohjalaisen toimitukset ovat olleet virallisesti samaa organisaatiota tämän vuoden alusta, kun Ilkka-Yhtymä-konsernin kustannustoiminta keskitettiin uuteen I-Mediat Oy:öön. Toimitus on yhteinen, mutta lehdillä on omat brändinsä ja omat lukijansa.

Kevätkostealla ja mutaisella pellolla on päästy vähintäänkin aselepovaiheeseen. Toimitusten välisiä pelisääntöjä puitiin huhtikuun koulutustilaisuudessa Kuortaneella – Kurko-Kaurasen mielestä ensi kertaa täysin avoimesti.

”Tilaisuudesta jäi hyvä mieli. Johtokin näkee nyt sen, ettei kahden erilaisen toimituskulttuurin yhteensovittaminen ole ongelmatonta. Kun ongelmia ei yritetä lakaista maton alle, ne ovat ratkaistavissa.”

Kahden kulttuurin ero näkyy parhaiten Martikkalan tontilla taloustoimituksessa. Kummassakin kaupungissa tunnetaan närästystä, jos pääjuttu on omasta vinkkelistä katsottuna väärästä kaupungista.

Harmi johtuu enemmän maakuntien kuin lehtien eroista: Pohjanmaan elinkeinoelämä on teollisuusvaltaista ja perustuu etenkin vahvaan energiaosaamiseen. Etelä-Pohjanmaan vahvuus on elintarviketeollisuus, ja kun sivulle on mahdutettava vielä Pietarsaaren seudunkin uutisia, kompromisseja on tehtävä.

”Umpihankihiihto” on sujunut Martikkalan mukaan vaivattomasti siihen nähden, ettei ollut olemassa karttaa tai mallia, jonka mukaan edetä. Taloustoimitukset yhdistettiin jo vuonna 2006. Yhteinen taloussivu taitetaan Seinäjoella.

”Kyllä lukijat pääsääntöisesti kokevat saavansa enemmän”, Martikkala sanoo.

Pian taloustoimitusten yhdistämisen jälkeen tehdyn lukijatutkimuksen mukaan Pohjalaisen lukijat olivat jopa tyytyväisempiä kuin Ilkan lukijat. Taloussivujen kohdalla on silti pantu päälle peruutusvaihde: sivu voidaan tarvittaessa taittaa Vaasassa uudelleen ja muuttaa juttujen painopisteitä.

”Yhteistyö hakee vielä muotojaan, kokeilemme ja vertailemme kokemuksia.”

Kurko-Kauranen on huojentunut siitä, ettei kulttuurisivuja ole yritetty yhdenmukaistaa. Kumpikin lehti taittaa omat sivunsa, vaikka aineistot ovat pääosin yhteisiä.

”Sydämeni vuotaisi verta paikallisen kulttuurielämän puolesta, jos niin tapahtuisi.”

Lehdet saavat tehdä omat arvostelunsa tärkeimmistä paikallisista kulttuuritapahtumista, kuten suurista teatteriensi-illoista. Se on Kurko-Kaurasesta tärkeää, sillä se pitää yllä vireää paikallista kulttuurikeskustelua.

Kurko-Kauranen ja Vaasan-pään politiikan toimittaja Pirjo Rautio arvostavat yhteistyön mukanaan tuomaa kollegiaalisuutta. Seinäjoella on ammattilainen, jonka kanssa voi pohtia ja puntaroida asioita, joita joutui ennen miettimään yksin.

”Vielä muutama vuosi sitten olisin väittänyt, että politiikka on lehdessä viimeinen alue, jossa voidaan käyttää yhteisiä juttuja, mutta yllättäen olemmekin olleet edelläkävijöitä.”

Kun esimerkiksi Jyrki Katainen kävi Vaasassa ja Seinäjoella, Rautio teki vierailusta molempiin lehtiin pääjutun, jolle annettiin paikallisväriä Vaasan ja Seinäjoen omilla jutuilla ja kuvilla. Lisää brändinmukaista imagoa politiikan juttuihin luodaan toimittajien kuvallisilla kommenteilla.

”Yhteistyön ansiosta pystyin esimerkiksi kysymään ydinvoimakannat 17 kansanedustajalta. Juttu oli työläs ja jäänyt ehkä tekemättä, jos olisin joutunut huolehtimaan samaan aikaan päivittäisestä rutiinista.”

Kahteen lehteen kirjoittaminen vaatii enemmän vaivannäköä, kun on muistettava kysyä kommentteja myös toisen levikkialueen lukijoita varten. Haastatellut pitävät lisätyötä kuitenkin melko pienenä. Enemmän on pitänyt tehdä töitä omien asenteiden kanssa. Sitä ei kukaan pane pahakseen, että juttu saa kahdessa lehdessä enemmän lukijoita kuin yhdessä.

Lehdissä otettiin syksyllä käyttöön uusi julkaisujärjestelmä. Kun toimittaja kirjoittaa juttunsa järjestelmään, se on heti – keskeneräisenäkin – muiden luettavissa. Amerikkalais-tanskalaisen Saxotechin läpinäkyvyys kauhistutti aluksi toimittajia, mutta nyt siihen on jo totuttu.

”Ei tässä ole aikaa miettiä, käykö joku lukemassa juttua kesken kirjoittamisen. Ja aamulla teksti on kuitenkin kaikkien luettavissa”, Juhani Martikkala sanoo.

Jos toimittaja olisi skuupin jäljillä, hän kirjoittaisi jutun Wordiin ja veisi sen julkaisujärjestelmään vasta viime hetkellä. Käytännössä kukaan ei kirjoita skuuppeja, koska lehdet eivät kilpaile keskenään. Uutiset ovat yhteisiä, ja periaate on, että ne julkaistaan yhtä aikaa molemmissa lehdissä.

”Sisäistä kilpailua ei enää ole, sillä lehdillä on päällekkäistä levikkiä vain muutama sata kappaletta. Toimimme vierekkäisillä levikkialueilla ja keskitymme omien maakuntiemme asioihin. Meidän pahin kilpailijamme on kadun toisella puolella”, Vaasassa päivittäistä uutistuotantoa johtava uutispäällikkö Seppo Nurmi sanoo ja viittaa Vasabladetiin.

Vaasassa työskentelevä entinen pitkäaikainen pääluottamusmies Sirpa Sainio pitää julkaisujärjestelmää epämiellyttävänä, hankalana käyttää ja ennen kaikkea periaatteellisesti arveluttavana. Hän on kysynyt Journalistiliiton juristien kantaa siihen, että keskeneräiset tekstit ovat muiden luettavissa.

”Eila Hyppönen totesi, että julkaiseminen on eri asia kuin julkistaminen. Tekijällä on oikeus päättää, koska hän näyttää juttunsa muille.”

Moni haastatelluista mainitsee, että vahinkoja on sattunut, ja tekstiä on livahtanut esimerkiksi lehden nettisivuille keskeneräisenä. Sainiota harmittaa, ettei kukaan tunnu edes välittävän virheistä, vaikka samaan aikaan korostetaan laatua kilpailutekijänä.

Nimettömänä esiintyvä seinäjokelainen toimittaja tunnustaa, ettei pidä yhteisestä toimituksesta yhtään. Yhteisten sivujen tekeminen on monimutkaista ja vaatii moninkertaista asioista sopimista. Lukijat eivät hänen mielestään yhteistyöstä hyödy, vaan laatu heikkenee.

Samaa mieltä on toimittaja Vaasassa.

”Kun ei ole tarpeeksi resursseja, lehti joudutaan täyttämään materiaalilla, joka ei kiinnosta lukijoitamme.”

Työnantaja perustelee yhteisen aineiston käyttöä usein sillä, että siten vähennetään päällekkäistä työtä ja vapautetaan resursseja vaativampaan työhön.

”Höpön höpön”, Sainio sanoo.

Hänen kokemuksensa mukaan väki toimituksessa vähenee sitä mukaa kuin yhteistyö etenee, nopeamminkin.

Kun taloustoimitukset yhdistettiin, Seinäjoelta hävisi yhden taloustoimittajan pesti. Vuoden sisällä on jäänyt eläkkeelle kuusi toimittajaa. Yksi valokuvaaja on vaihtanut työpaikkaa. Uusia ei ole palkattu tilalle. Vuoroja paikkaavat tuuraajat. Toisinaan päivävuorolainen joutuu jatkamaan iltavuoronkin, jos sijaista ei saada. Yhteisen toimituksen perustaminen lopetti tai vähensi töitä myös monelta avustajalta.

Toimitusjohtaja Matti Korkiatupa ei halua puhua euroista eikä muistakaan määrällisistä tavoitteista. Sellaisia ei ole hänen mukaansa asetettu, mutta se linjaus talossa on tehty, että toimittajia ei palkata lisää.

”Kaikkia eläkkeelle jäävien paikkoja ei täytetä, vaan väkeä vähennetään luontaisen poistuman kautta.”

”Tyhmäkin huomaa, että järjestelyllä haetaan synergiaetuja”, Ilkan pääluottamusmies, valokuvaaja Heikki Hakanen toteaa. Hän on kysynyt työnantajalta, onko pelkoa siitä, että työpaikka siirtyy Seinäjoelta Vaasaan.

”Uusista en tiedä, mutta vanhoja ei tulla siirtämään toimipisteestä toiseen. Näin on työnantaja ainakin vakuuttanut.”

Pohjalaisen pääluottamusmies Jari Jurkka sanoo jakavansa täysin johdon käsityksen siitä, että yhteinen toimitus takaa pitkällä aikavälillä parhaiten toimittajien työpaikat.

”Nyt eletään uudessa maailmassa, jossa yhteistyö on valttia. Eihän lehteä lukijoiden parhaaksi tehdä, vaan tämä on bisnestä. Nyt halutaan katsoa, millä porukalla tätä voidaan pyörittää ilman että lukijat kaikkoavat.”

Moni muukin haastatelluista toteaa, että yhteinen toimitus on realismia, johon on sopeuduttava. Yhteistyö alalla lisääntyy, haluttiinpa sitä tai ei.

”Yhteistyö koitui todennäköisesti myös Pohjalaisen pelastukseksi. Tuskin lehteä enää edes olisi ilman yhdistymistä. Konkurssi olisi tehty aikoja sitten”, arvioi muutama toimittaja.

Uudistukset jatkuvat. Lehtien ulkoasut uudistuvat kesällä, ja käyttöön otetaan yhteiset teemasivut. Mallinnettuun taittoon siirtyminen merkitsee juttujen kirjoittamista määrämittaan.

Uudistuksia organisoi maaliskuussa uudessa uutistuottajan työssä aloittanut Satu Takala, entinen Sunnuntaisuomalaisen tuottaja. Takala arvioi, että arkirutiineja joudutaan ravistelemaan aika tavalla ennen kuin työtavat saadaan sujuviksi. Työ tehdään Takalan mukaan keskustellen eikä organisaatiokaavioita ole piirretty valmiiksi.

”Tulen katsomaan sitä, milloin yhteistyön tekeminen on järkevää, ja milloin on viisainta tehdä aiheesta omat jutut kumpaankin lehteen.”

Työn iloa tuntee moni, kaikesta huolimatta. Vaikka muutokset harmittavat ja väsyttävät, kirjoittaminen on toimittajille nautinto ja ilo. Syy, jonka takia työssä jaksaa.

”Se tässä hassuinta onkin. Joskus ajattelin, että jään eläkkeelle heti, kun se on mahdollista, mutta nyt yhteiskunnassa tapahtuu niin mielenkiintoisia asioita, etten maltakaan”, toteaa yksi.

Toinen kokee yhdistymisen vieneen häneltä vastuuta. Sen seurauksena hiljainen tieto vähitellen katoaa, koska hänen ei enää tarvitse seurata asioita, jotka ennen olivat hänen erikoisosaamistaan.

”Toisaalta saan nyt temmeltää hyvin vapaasti. Kaikki ideani menevät läpi, ja saan kirjoittaa mistä haluan. Innostun aiheistani ja nautin työstäni.”

Kirjoittaja työskenteli Pohjalaisen uutistoimittajana Vaasassa 1989–2001.