Mahdoton tehtävä

Aion sijoittaa erittäin paljon rahaa yhden tai useamman maakuntalehden kustantamiseen. Hankkeeni muistuttaa 1980-luvun nurkanvaltauksia, mutta aikomukseni eivät ole vihamieliset. Uskon vilpittömästi, että vanhojen sukujen leikkikehäksi jumittunut maakuntalehdistö kaipaa uutta omistustaustaa.

Äänivallan lisäksi haluan osan siitä arvonannosta, joka Suomessa liitetään sanomalehtien kustantamiseen. Vastaavasti lupaan olla liiketoiminnan kehittymistä tukeva aktiivinen omistaja.

Useimmat mediayhtiöt maakunnissa ovat hyvin omavaraisia. Ne ovat tuottaneet yleisesti voittoa 10–20 prosenttia liikevaihdosta. Tulos on maksettu kursailematta osinkoina omistajille. Laman iskettyä tuloksenteko turvattiin ripeästi henkilöstön ja kulujen leikkauksilla sekä rönsyjä raivaamalla. Lisäksi lehtitalot ovat syventäneet sisältöyhteistyötään, jossa omistusrajoilla on vähemmän väliä kuin koskaan ennen. Vaikuttaa hyvältä.

Se hiukan huolestuttaa, että himoitsemani firmat eivät investoi. Alma Media sijoittaa 50 miljoonaa ja Kaleva 30 miljoonaa painokoneisiin, mutta kyse on infraa ylläpitävistä korvausinvestoinneista. Missä ovat kasvustrategiat ja riskinottohalu? Mistä syntyy uutta kannattavaa liiketoimintaa, jos printtilehti kuihtuu? Onko näköalattomuus syy siihen, ettei osakkeilla ole nostetta pörssissä? Ohuista taseista ja vähäisestä kaupankäynnistäkö johtuu, ettei maakuntamedia houkuta ulkomaista sijoittajaa?

Sparraajaksi hankkimani mediatalouden asiantuntija Arto Suninen arvioi, että minulla on vuosikymmen aikaa tehdä tulosta sijoituksellani. Ehdin kuolettaa hankintani osingoilla ja tehdä vähän tiliäkin ennen kuin kello lyö paperiselle sanomalehdelle. Suuret putsaukset tyyliin ”saneeraa, myy ja häivy” eivät näissä firmoissa onnistu.

Alkupalaksi sopisi joensuulainen Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj. Tiedän sen vahvan omistushistorian, mutta eiköhän pörssiyhtiöön aina jotakin kautta käsiksi päästä.

Väärin luultu. Kymmenellä suurimmalla omistajalla on 88,31 prosenttia omistuksesta ja äänivallasta. 25,09 prosenttia kuuluu Kauppahuone Laakkoselle. Lopuilla yhdeksällä on sukunimenä Laakkonen. Tätä konsernia ei vallata aggressiivisesti rahan voimalla. Tekisin minä mitä hyvänsä PKK:ta hankkiakseni, aina edelle jäisi omistuksestaan kynsin hampain kiinni pitävä suuri enemmistö.

Raha polttelee, joten siirryn tarkastelemaan Alma Mediaa. Tykkään Alman lehtiportfoliosta ja yhtiön ennakkoluulottomuudesta online-liiketoimintansa kehittämisessä. Kauppalehti kertoo konsernin markkina-arvoksi 550 miljoonaa euroa.

Kymmenen isoimman omistajan joukossa eli tietäni valtaan ovat tukkimassa – yllätys yllätys – Ilkka-yhtymä (20,40 prosenttia) ja Kaleva (5,97 prosenttia) sekä läjäpäin institutionaalisia sijoittajia, kuten viisi eläkevakuutusyhtiötä. Asetelmaa kuvaa Kaj Mäkelän kohtalo. Mäkelän Herttaässä yritti nousta Alman suurimmaksi omistajaksi, mutta rahoituskuvio kaatui. Herttaässän nykyisen 13,48 prosentin siivun markkina-arvo on 74 miljoonaa euroa, eikä sillä liikene edes hallituspaikkaa.

Entäpä sitten Ilkka-yhtymä? Sen omistajien listan kärjestä löytyvät Keskisuomalainen Oyj, Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj ja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj sekä kolme vakuutusjättiä. Nämä kuusi omistavat Pohjanmaan ylpeydestä 21,50 prosenttia. Muu omistus on niin pirstaleina, ettei sitä kokoa Kauhavan ruma vallesmannikaan.

”Maakuntalehtiä kustantavien pörssiyhtiöiden ristiinomistuksella varjellaan yrityksiä ja toimialaa vihamielisiltä ostajatahoilta. Yhtiöiden valtaaminen ja ostaminen on vaikeaa. Suuria muutoksia omistuksissa tapahtuu harvoin. Niinpä osakkeiden arvokin polkee paikallaan”, Arto Suninen selittää.

Vuonna 2006 analyytikot uskoivat, että Alma nappaa Keskisuomalaisen. Mutta kosijan ilmaantuminenkaan ei nostanut Keskisuomalaisen osakkeen arvoa. Omistajat Kangaskorven ja Vesterisen sukujen johdolla kieltäytyivät myymästä.

Pörssin ulkopuolisilla maakuntien mediataloilla on satojen miljoonien yhteenlaskettu liikevaihto. Osa toimii köyhtyvien alueiden kituvissa keskuksissa, joten sitä helpommalla niitä luulisi saavan. Näin ökykapitalistina minua kiehtoo, että joukossa on oikeinkin kuranttia tavaraa.

100 miljoonan liikevaihtoa tekevän Aina Groupin liiketoiminta-alueista isompi eli ICT olisi minulle kaupanpäällinen. Pienempään eli mediaan sisältyy näet Hämeen Sanomat.

Aina Groupin omistuksen laajuus muistuttaa nurkanvaltaajen ajasta, mutta tätä muuria eivät murra Parolan panssaritkaan. Eläke-Fennialla on Aina Groupin osakkeista lähes viisitoista ja äänimäärästä yhdeksän prosenttia. Kakkosena suurimpien omistajien listalla on Hämeenlinnan kaupunki, ääniosuus kuusi prosenttia. Luettelo jatkuu maakunnallisilla rahalaitoksilla, yrityksillä ja liikemiehillä. Vanhojen omistajien intressi on pyhitetty lunastusoikeudella hintaan yksi sentti osakkeelta.

Lahtelaisesta Mediatalo Esasta noin 80 prosenttia on kuudentoista Kivekkään sukua edustavan yksityishenkilön hallussa. Vajaat 20 prosenttia omistaa Sanoma. Firma on virtaviivaistunut vinhaa vauhtia. Minusta Etelä-Suomen Sanomien ja Itä-Hämeen julkaisija on myyntikunnossa.

Sukua edustavat hallituksen jäsenet kertoivat 16. huhtikuuta ESS:n haastattelussa, että yhtiö on joutunut usein lunastamaan muualle lipsahtaneita osakkeitaan, jotka on sitten mitätöity. Yhtiöjärjestyksen mukaan emoyhtiön A-sarjan osakkeella on 20 ääntä ja B:llä yksi. A-osakkeita voi lunastaa vain A-osakkeilla. Omistajat sanovat suoraan, ettei heitä kiinnosta ensisijaisesti raha. Silloin ei myydäkään.

Muissakin firmoissa yhtiöjärjestys paljastaa armotta, miten tiukasti pörssin ulkopuolisten lehtitalojen omistus on suojattu. Yhtiöllä on lunastusoikeus osakkeisiinsa myös TS-Yhtymässä, Kaleva Oy:ssä, Keski-Pohjanmaan Kirjapainossa ja Sanomalehti Länsi-Suomi Oy:ssä. Osassa taloja tämä oikeus on myös vanhoilla osakkeenomistajilla.

Mietin hetken, seuraisinko Antti Herlinin jälkiä ja ostaisin Sanomaa. Toisen pohjoismaisen jätin Bonnierin tapaan se on hakenut kasvua reippaalla kansainvälistymisellä.

Niklas Herlinin esimerkki ei kiinnosta. Arvokkaasta brändistä huolimatta en näe blogeja ja uutisia ilmaiseksi jakavassa verkkojulkaisussa kannattavan liiketoiminnan mahdollisuutta. Sijoituskonsulttini Suninen on samaa mieltä.

”Eikä lehtiyhtiöidenkään tulevaisuus ole internetissä. Sijoittajana sinun kannattaisi hakea kohteita sieltä, missä sisällöt ja lukulaiteiden kaltaiset käyttöliittymät integroidaan maksulliseksi palveluksi. Tässä voi olla todellista näköalaa”, sparraaja kuiskuttaa.

Kuulostaa loogiselta, mutta epäkonkreettiselta, kutkuttavalta ja samalla hyvin riskialttiilta hommalta, josta minulla ei ole tarpeeksi tietoa. Päätän perääntyä ja jatkaa toimittajan töitä.

Olen jo unohtanut virtuaalisen sijoitusprojektini, kun Vihreä Lanka ilmoittaa osakeannista. Kaupan on 7 000 osaketta 42,05 euron merkintähintaan. Rikastumisesta ei ole pelkoa, mutta pääsenpähän omistamaan lehteä – vai pääsenkö?

Vanhoilla omistajilla on oikeus merkitä yhdellä vanhalla osakkeella kuusi uutta. Toissijaisessakin merkinnässä vanha omistaja kävelee uuden yli.