Tulospalkkaus myös Yleen
Tv-maksutuloilla elävä Yleisradio haluaa ulottaa tulospalkkauksen myös omalle henkilöstölleen.
Ensi vuoden alusta käyttöön otetaan muun muassa tiimikortti, jossa ryhmälle asetetaan tavoite ja sen saavuttamisesta maksetaan. Tiimiläiset voivat saada esimerkiksi 4 x 300 euroa tai 4 x 2 päivää vapaata, jos kaikki tavoitteet toteutuvat.
”Henkilökunta ei ole ollut kovin innostunut ainakaan vielä, koska palkkabudjettihan ei tunnetusti kokonaisuudessaan yhtiössä kasva. Se osa, joka irrotetaan harkinnanvaraisesti tiimikortin kautta jaettavaksi, on pois muusta palkkapotista. Summaa pidetään myös liian pienenä”, sanoo luottamusmies Seppo Puttonen.
