Alainen kuin painajainen

Erään aikakauslehden toimituksessa elettiin vuosikausia päivittäisen pelon vallassa.

Syynä oli raivohullu toimittaja. Toimittaja haukkui työtovereitaan ja sai raivokohtauksia. Kirjat lentelivät, ovet paukkuivat.

Päätoimittaja oli saada päähänsä kukkamaljakosta.

”Hänen älykkyytensä hipoi neroutta, mutta normaalit käyttäytymissäännöt puuttuivat kokonaan”, kuvailee lehden nyt jo entinen päätoimittaja.

Toimittajan mielialat vaihtelivat rajusti. Päivä saattoi alkaa hyvin, mutta päättyä katastrofiin.

”Ulkopuolisten kanssa hän oli itse aurinkoisuus. Hän teki loistavia henkilöjuttuja.”

Alituisen pelon vallassa elänyt työyhteisö pääsi terrorististaan vasta, kun tämä löysi uuden työpaikan. Entinen päätoimittaja kertoo tehneensä kaiken, jotta toimittaja olisi muuttanut käyttäytymistään.

”Pinna oli kyllä aika pitkä. Kun oli hyviä päiviä, unohdin ne huonot.”

Vaikka kukaan ei halua häirikköä työpaikalleen, huonot alaiset ovat Suomessa tabu. Työpaikkojen ongelmista syytetään työntekijöiden sijaan huonoja pomoja, globalisaatiota – tai yhteiskuntaa muuten vain.

Alainen on aina uhri, jota joku muu potkii päähän. Silti tutkimusten mukaan joka kymmenes työntekijä terrorisoi työkavereitaan ja esimiehiään. Eikä nyt puhuta siitä, ettei sano huomenta tai näkemiin. Näitä työntekijöitä voi hyvällä syyllä kutsua moukiksi.

Toimitukset eivät ole poikkeuksia. Eräs kuudessa lehdessä työskennellyt esimies sanoo, että jokaisesta toimituksesta on löytynyt niin narsisteja, patologisia valehtelijoita, aikavarkaita kuin juoppojakin.

Luovuus näkyy toimittajan työssä niin hyvässä kuin pahassa. Ilman persoonallista otetta ja intohimoa monia loistavia juttuja ei olisi koskaan syntynyt.

Luovuuden kääntöpuoli voi olla kyvyttömyys ottaa muita työntekijöitä huomioon ja noudattaa yhteisiä pelisääntöjä.

Joskus tällaista toimittajaa vaivaa narsismi.

”Hän uskoo olevansa paljon parempi ja fiksumpi kuin muut”, kuvailee eräs useissa sanomalehdissä työskennellyt entinen esimies, jonka alaiseksi on sattunut useita ihmisiä, joilla on ollut narsistisia piirteitä.

Monesti omat luulot kyvyistä eivät vastaa todellisuutta.

”Tällainen tulee usein esiin nimitystilanteissa, kun pitäisi ratkaista, kuka saa minkäkin homman. Narsistinen ihminen on aidosti sitä mieltä, että hänet pitäisi valita Ranskan-kirjeenvaihtajaksi, vaikka hän ei osaa sanaakaan ranskaa”, sanoo entinen esimies.

Itsestään liikaa luuleva on työyhteisölle raskas taakka. Hän loukkaantuu helposti, jos häntä ei huomioida. Useimmiten haukut saa esimies. Palavereissa hän on kärkäs arvostelemaan muiden juttuja ja tietää aina parhaiten, miten journalismia tulisi tehdä.

”Muut työyhteisön jäsenet saattavat helposti masentua tällaisesta käytöksestä”, entinen esimies sanoo.

Usein narsistille voi olla tärkeää jakaa kollegat niihin, jotka ovat hänen puolellaan ja jotka ovat häntä vastaan. Heikkoa itsetuntoa pönkitetään oman porukan avulla.

Vastustajiaan narsisti mustamaalaa levittämällä heistä juoruja.

Vaikeat tähtitoimittajat ovat oma lukunsa. Kyvyt vastaavat todellisuutta, mutta heille eivät kelpaa samat työt kuin muille. Tähtitoimittaja voi helposti myrkyttää työilmapiirin, koska suomalaiset ovat tarkkoja siitä, että oikeudenmukaisuus toteutuu työpaikoilla.

Vastuu työntekijöiden tasapuolisesta kohtelusta on esimiehellä.

”Mielestäni tämä on yksi esimiestyön tärkeimpiä puolia. On tärkeää, että kaikki tekevät kaikkea”, sanoo entinen esimies.

Silti monissa toimituksissa tähtitoimittajien ei tarvitse noudattaa samoja pelisääntöjä kuin muiden. Tähtitoimittajaa eivät välttämättä koske samat työt, työajat ja deadlinet. Usein syynä on se, että toimittaja on toimitukselle liian kallisarvoinen menetettäväksi.

”Valehtelisin, jos väittäisin, etten olisi antanut erivapauksia. Ei niitä kuitenkaan pitäisi sallia”, sanoo eräs esimies.

Joskus toimittajakin voi elää täydellisessä valheessa.

Eräs aikakauslehti oli hakemassa uutta työntekijää. Valinta osui henkilöön, jolla oli erinomaiset juttunäytteet ja suositukset.

”Yhtään erinomaista juttua ei sitten kuitenkaan syntynyt”, kertoo lehden entinen päätoimittaja.

Siihen, miksi jotakin juttua ei voinut tehdä, löytyi aina hyvä syy. Milloin haastateltavaa ei saanut kiinni, milloin juttu piti tehdä kokonaan toisella tavalla.

”Se oli todella vaikeaa. En uskaltanut antaa hänelle töitä. Silloin kun juttu valmistui, toimitussihteerit joutuivat käsittelemään sitä rajusti. Hänen mielestään jutuissa ei ollut mitään vikaa.”

”Luulin rekrytoineeni henkilön, jolla on korkea yleissivistys. Mutta hän kirjoitti Sibeliuksenkin kovalla peellä.”

Päätoimittaja joutui kerran kirjoittamaan erään toimittajan jutun kokonaan uudestaan. Sillä jutulla toimittaja pääsi seuraavaan työpaikkaansa.

”Kun nyt luen hänen juttujaan, minua hymyilyttää aina.”

Valehtelusta tulee monelle helposti toinen luonto. Kun kerran onnistuu, sitä yrittää aina uudelleen.

Aikakauslehdessä työskennellyt toimittaja valehteli haastateltaville ja vaihtoi lentolippujaan halvempiin ja pani erotuksen taskuunsa. Hän oli myös kova juoruamaan.

”Kukaan ei puhunut henkilökohtaisista tai talon asioista hänen läsnäollessaan”, kertoo entinen päätoimittaja.

Päätoimittaja joutui antamaan toimittajalle useita varoituksia.

”Loppujen lopuksi valehtelu loppui. Kiinnostuksen kohteet ilmeisesti muuttuivat. Ehkä hän sai jännitystä elämäänsä muulla tavoin.”

Rehellisyyteen uskovat suomalaiset ovat valehtelijalle usein helppoja kohteita.

Eräs paikallislehden toimittaja käytti jatkuvasti toimittaja-asemaansa väärin. Hän muun muassa vältti ylinopeussakot useaan otteeseen asemaansa vedoten. Sukunsa rahat hän tuhlasi. Toimittaja jäi kiinni vasta, kun oli varastanut rahaa työpaikkansa kassasta.

”Kaikki johtui siitä, että hän puhui kaikki ympäri. Hän oli niin taitava supliikissaan”, kuvailee lehden päätoimittaja.

Suu käy ja kahvia kuluu. Toimistokuukkeliksi kutsutaan työkaveria, joka yrittää jatkuvasti varastaa kollegojensa aikaa notkumalla muiden työpisteillä ja pyytämällä tauolle.

Aikavaras saattaa olla itse tehokas ja aikaansaava, mutta ei ymmärrä, että kollegat eivät sitä välttämättä ole.

Toimituksissa kuukkelit naamioituvat usein tiedonhankkijoiksi. Kollegalta kysytään haastateltavan puhelinnumeroa, mielipidettä juttuun tai muuten vain näkemystä median nykytilasta. Hyödyllistä tietoa, kyllä, mutta ei aina.

On tutkittu, että jopa puolet työajasta kuluu johonkin muuhun kuin tuottavaan työhön. Erään entisen esimiehen mukaan kaikkein vaikeimpia aikavarkaita ovat ne, joille työ on kaikki kaikessa.

”Tällaisen ihmisen tapauksessa voi aiheellisesti kysyä, onko kyse työstä vai terapiasta.”

Työpaikasta muodostuu sosiaalisen elämän korvike. Sen lisäksi, että tällainen työntekijä kaipaa seuraa työpaikalla, hän on erittäin kiinnostunut harrastustoiminnasta ja yhteisistä illanvietoista.

Esimiehelle käytös voi näkyä jatkuvana raportointina siitä, miten juttu etenee: kenelle on soitettu viimeksi ja kuka pitäisi saada seuraavaksi kiinni.

”Sitä alkaa helposti miettiä, että herranjumala, eihän tämä ihminen tee itsenäistä työtä lainkaan. Samalla joutuu jättämään muut alaiset vähemmälle huomiolle”, sanoo eräs entinen esimies, joka pitää sosiaalisen elämänsä puutteita paikkaavaa aikavarasta kaikkein vaikeimpana alaistyyppinä. Alaisen ajasta ja energiasta kuluu valtava osa muuhun kuin itse työhön, eikä käytöstä ole helppo muuttaa, koska sen taustalla ovat usein yksityiselämän ongelmat.

Toimittajat olivat takavuosina tunnettuja juomatavoistaan. Runsas alkoholinkäyttö ei ollut rasite, vaan se luettiin pikemminkin ansioksi, kuvailee eräs entinen esimies.

”Muistan, kuinka meillä oli 1970–1980-lukujen vaihteessa eräs toimittaja, joka ajeli firman autolla vielä viikkoja sen jälkeen, kun kortti oli pantu kuivumaan viinan takia. Pelkääjän paikan penkillä hänellä oli kameralaukku, jossa kulki mukana pieni taskumatti”, kertoo paikallislehden päätoimittaja.

Toimituksissa juomista katsottiin läpi sormien, eikä hoitoonohjausta juuri ollut. Sittemmin alkoholinkäyttö on huomattavasti siistiytynyt.

Silti niitä, joille alkoholi on ongelma, löytyy edelleen lähes joka toimituksesta.

Aikakauslehden entinen päätoimittaja kertoo toimittajasta, joka hengityksensä raikastamiseksi kävi kerran tunnissa toimituksen vessassa harjaamassa hampaansa. Hän oli usein humalassa töihin tullessaan. Juominen jatkui pöytälaatikkopullolla työpäivän aikana.

”Poistin hänet työpaikalta useaan otteeseen, ja kaksi kertaa jutut jäivät kokonaan tekemättä”, kertoo entinen päätoimittaja.

Juominen paheni vuosien mittaan. Kun toimittajaa ei kuulunut töihin, päätoimittajan oli pakko lähteä kotiin katsomaan, että kaikki on kunnossa.

”Pelko siitä, että jotakin on tapahtunut, kasvoi suureksi. Minun oli pakko irtisanoa hänet. Homma meni liian vaikeaksi. Hän ei päässyt kuiville toistuvasta hoitoonohjauksesta huolimatta.”

Juominen saattaa riistäytyä käsistä myös jonkin yrityksen tai muun sidosryhmän järjestämässä illanvietossa. Eikä ole harvinaista, että joku toimittaja on tanssinut pöydillä tai haistatellut illan isännille.

”Tilaisuuden järjestäjä ei välttämättä muista, minkä niminen toilaileva toimittaja oli, mutta muistaa, mitä mediaa hän edusti”, eräs entinen esimies kertoo.

Kosteaa iltaa seuraavana päivänä tilaisuuden järjestäjä tulee sitten toimitukseen lankoja pitkin.

Toimitukselle oman toimittajan törttöily humalassa on erittäin kiusallista.

”Tällaista käytöstä ei median luotettavuus ja maine kestä.”

Huono alainen on esimiehelle hankala pala. Pahimmillaan ongelma-alainen voi terrorisoida työyhteisöä vuosia.

”Moneen ongelmaan pitäisi puuttua herkemmin. Siitähän pomolle maksetaan”, sanoo eräs entinen esimies.

Esimiehellä ei välttämättä ole työkaluja ratkoa kriisitilanteita. Moni johtaakin puhtaasti omalle luonteelleen ominaisesti.

”Olin hyvin ymmärtäväinen. Ajattelin, että sattuuhan näitä. Hänellä vain oli huono päivä”, kuvailee aikakauslehden entinen päätoimittaja sitä, miten hän suhtautui raivokohtauksia saaneeseen toimittajaan.

Matka epäillyksi, saati sitten syytetyksi, on pitkä. Esimiehen voi olla vaikea todistaa, että työntekijä on toiminut väärin.

Työyhteisön koko ja tiiviys tuovat johtamiselle omat haasteensa. Paikallislehdissä kaikki saattavat tuntea toisensa jo vuosikymmenten takaa.

”Työntekijöihin tulee pakostakin aika hyvät ja kaverilliset suhteet. Kipeiden ratkaisujen tekeminen on vaikeaa”, kertoo paikallislehden päätoimittaja.

Keskustele, keskustele, keskustele. Kun esimies on päässyt sen kynnyksen yli, että häiriköintiin voi puuttua, alkaa palaverointi. Joskus puhumisesta on hyötyä, joskus ei.

”Se oli vähän samanlaista kuin olisi keskustellut murrosikäisen kanssa. Väittely oli kovaa ja kaikki kaikui kuin kuuroille korville”, kertoo aikakauslehden päätoimittaja palavereistaan kroonisen valehtelijan kanssa.

Useimmiten alaisten aiheuttamat ongelmat johtuvat siitä, ettei kaikki ole kunnossa henkilökohtaisessa elämässä. Yksityisasiat eivät kuitenkaan lähtökohtaisesti työpaikalle kuulu, eikä niitä käsitellä kuin alaisen tahdosta.

”Jollakin voi olla esimerkiksi avioero päällä, mutta jos hän ei itse nosta asiaa esiin, ei siitä kyllä puhuta”, sanoo paikallislehden päätoimittaja.

Usein esimiehen tehtäväksi jää ohjata alainen muualle hoitoon.

Erään esimiehen mukaan toimiva keino voi olla vinkata alaisen paremmin tunteville työkavereille, josko nämä tarjoaisivat kuuntelevan olkapään.

”Vähemmällä pääsee, jos ongelmia pystyy ratkomaan tällaisella alkusammutuskalustolla.”

Jos puhuminen ei auta, seuraava askel on kirjallinen varoitus. Sitä seuraavat helposti potkut.

Useimmiten varoitus annetaan päihdeongelmista, luvattomista poissaoloista ja sopimattomasta käytöksestä työkavereita kohtaan.

”Kirjallinen varoitus on hyvä. Se panee ajattelemaan”, sanoo paikallislehden päätoimittaja.

Vain harva esimies ei olisi joskus stressaantunut oikein kunnolla tökerösti käyttäytyvän alaisen takia.

”Tunteet kuumenevat ja tilanne rassaa koko ajan”, kuvailee entinen esimies.

Erään esimiehen mukaan muutamat ongelmatapaukset ovat ”pännineet” 24 tuntia vuorokaudessa.

Pahimmillaan pomonkin on haettava ammattiapua. Näin kävi jutun alussa haastatellulle aikakauslehden entiselle päätoimittajalle. Ensin raivopäinen toimittaja tuli hänen uniinsa ja muodostui painajaiseksi. Vielä vuosienkaan jälkeen pelko ei jättänyt rauhaan, vaan päätoimittajan oli hakeuduttava hoitoon.

”Minun oli vaikea ymmärtää, miksi hän käyttäytyi niin kuin käyttäytyi.”

Lopullisesti häirikkö jäi taakse vasta terapiassa.

Ajatukset voivat kiertää kehää myös silloin, kun keinot alkavat loppua eikä puhuminen enää auta.

”Ei ole kivaa antaa kenellekään kenkää”, entinen esimies sanoo.

Moni syyllistää huonoista alaisista itseään. Erään esimiehen mukaan puolet vastuusta on pomolla.

”Jos olisin ollut hyvä esimies, katastrofitilannetta ei olisi tullut. Eikä hyvä esimies myöskään menettäisi kasvojaan, koska ei osannut hallita tilannetta.”

Niin perheen, kollegojen kuin oman esimiehen tuki on tärkeää. Jälkimmäisessä tapauksessa apua ei kuitenkaan aina ole saatavissa. Joko seuraavassakin portaassa on puutteita esimiestaidoissa tai hierarkiaportaat loppuvat kesken.

”Päätoimittajan on vaikea tukeutua ylöspäin. Helposti tulee viestiä, että rekrytointi on mennyt pieleen tai että et saa työntekijästä irti sitä, mitä pitäisi”, sanoo aikakauslehden entinen päätoimittaja.

Oli huono alainen sitten alkoholisti tai aikavaras, jokainen haastateltu esimies kertoo oppineensa heiltä jotain. Tärkeintä on, ettei huonoa käytöstä katsoa kovin pitkään sormien välistä.

Yksi entinen esimies muistuttaa vanhasta viisaudesta, jonka mukaan työpaikka tulee toimeen ilman yhtä työntekijää, mutta ei ilman niitä kymmentä muuta. On oltava selkärankaa tehdä myös kipeitä ratkaisuja.

”Empatialla ei voi johtaa työyhteisöä loputtomasti”, entinen esimies sanoo.

Moni uskoo, että tulospaineiden takia heikkoihin lenkkeihin tartutaan aiempaa nopeammin ja herkemmin.

”Niille ei ole tilaa, joiden panos ei ole sata prosenttia”, sanoo entinen päätoimittaja.

Johtamisen tärkein ohjenuora on oikeudenmukaisuus.

”Pelin on oltava reilua niin, että työt jakautuvat kaikille, eikä kuppikuntia synny”, entinen esimies toteaa.

Jos huonoja alaisia sattuu kohdalle useita, esimiehestä tulee herkästi epäluuloinen. Aikakauslehden entinen päätoimittaja kertoo turhautuneensa siihen, että kilpailevan lehden pomo saattoi suositella toimittajaa, joka on raivopää tai patologinen valehtelija. Haastattelutilanteessa häiriintyneestä persoonasta voi olla vaikea ottaa selkoa.

”Opin kyllä todella varovaiseksi.”