Lukijansa näköinen

Internet romahdutti Suosikin levikin. Nyt lehden päätoimittaja aikoo valjastaa netin välineeksi tehdä entistä parempaa ja lukijoille läheisempää lehteä.

Jaakko kilpeläinen, teksti
Lauri Rotko, kuvat
Nuoripari yhteistyössä. 18-vuotias Sebastian Johansson valittiin yhdeksi Suosikin kymmenestä uudesta avustajasta. Hakijoita oli 1 200. Hiusmallikseen Sebastian pyysi tyttöystävänsä Janika Nikanderin.

Suosikin toukokuun numeron muotitoimittaja Nicole San Juan, 19, ei vielä viime vuoden lopulla tiennyt paljonkaan toimittajan työstä. Hän ei liioin ajatellut ryhtyvänsä toimittajaksi.

San Juan on töissä vaatekaupassa Helsingin Kampissa. Hän kirjoitti tänä keväänä ylioppilaaksi Itäkeskuksen lukiosta ja aikoo hakea teknisen alan oppilaitokseen Heltechiin opiskelemaan uusmediaa. 3D-grafiikka ja ohjelmointi kiinnostavat.

Vuodenvaihteessa hän näki netissä ilmoituksen, jossa haettiin nuoria tekijöitä Suosikin toukokuun numerolle. Sinun Suosikkisi -hankkeen ideana oli, että lukijat kirjoittavat ja kuvaavat koko toukokuun lehden.

”Olen lukenut Suosikkia silloin, kun kannessa on ollut julkkis, josta pidän. Tein hakemuksen vitsillä. Luulin, että toimitustyö on pelkkää kirjoittamista ja ettei aiheista tarvitsisi edes kiinnostua”, San Juan kertoo Suosikin hiusmuotikuvauksissa Yhtyneiden Kuvalehtien studiolla.

Hiusjutun kuvaaja Sebastian Johansson, 18, on harrastanut valokuvaamista muutaman vuoden.

”Tyyliäni ja asennettani kehuttiin, kun minut valittiin avustajaksi. En ole aikaisemmin lukenut Suosikkia. Kuulin tästä hankkeesta kaverilta ja hain, koska se oli makea tilaisuus näyttää, mitä osaa.”

Johansson on ensimmäistä kertaa valokuvastudiossa.

”Tuntuu hyvältä ja kotoisalta. Täällä voisi asua”, hän sanoo.


Hiusmallit Aksu ja Janika
ovat päässeet Suosikin kuvauksiin suhteilla. Aksu on Sebastianin koulukaveri Pohjois-Haagan urheilulukiosta. Janika puolestaan on Sebastianin tyttöystävä.

Nicolella ja Sebastianilla on ollut varsin vapaat kädet toukokuun numeron jutuissaan. Suosikin toimitus on auttanut ja opastanut nuoria, ja viitosnumerolle aiemmin määrätyssä ekoteemassa on pysytty. Muuten sisältö on ollut pitkälti nuorten vastuulla.

Sinun Suosikkisi -numeron tekijätiimiin pyrki 1 200 nuorta. Heidän joukostaan valittiin kymmenen 14–20-vuotiasta kirjoittajaa ja kuvaajaa eri puolilta Suomea.

Päätoimittaja Ville Kormilainen kertoo kehitelleensä ajatusta lukijoiden tekemästä lehdestä jo pari vuotta.

”Malli on tullut ulkomailta. Kuulin jostakin talo ja puutarha -tyyppisestä lehdestä, joka tekee kerran vuodessa numeron, jonka sisältö on kokonaan lukijoiden tuottamaa.”

Kormilainen kertoo, että Sinun Suosikkisi -hankkeen tarkoitus on tuoda lehti entistä lähemmäksi lukijaa. Hanke on kokeilu, jolla selvitetään, millainen on lukijansa näköinen lehti.

Lehden teettäminen nuorisotyövoimalla ei sinänsä kannattanut taloudellisesti. Kormilaisen mukaan nuorille maksetut juttupalkkiot olivat hieman isompia kuin lehden normaalit palkkiot. Toimituksella ja parilla vakituisella avustajalla myös riitti töitä, kun nuoria perehdytettiin ja opastettiin.

”Emme halunneet kenenkään luulevan, että yritämme vain tehdä lehden halvalla. Numeron kustannukset olivat keskimääräistä suuremmat.”


Kokemukset lukijanumeron
tekemisestä ovat olleet Kormilaisen mukaan positiivisia. Samanlainen numero tehdään ensi vuoden toukokuussa. Toimitus aikoo kuitenkin kuunnella entistä valppaammin läpi vuoden lukijoiden ajatuksia siitä, millainen nuortenlehden pitää olla.

”Isojen ulkomainosten aika on ohi. Sellainen starakulttuuriin liittyvä massiivisuus ei sovi nykyiseen näkemykseeni Suosikista. Mieluummin menemme sinne, missä porukka on ja teemme juttuja siitä, mikä nuoria kiinnostaa.”

Ekaa kertaa studiossa. Sebastian Johansson, maskeeraaja Saara Sarvas ja toimittaja Nicole San Juan valmistautuvat kuvauksiin hiusmalli Aksun kanssa. Kuvat nähdään toukokuun
Suosikissa.
Kaksi reittiä. Nicole San Juan kirjoitti juuri ylioppilaaksi ja harkitsee nyt ammatinvalintaansa. Hän haluaa joko psykologiksi tai viestinnän ammattilaiseksi.

Rock ja tähtikulttuuri kiinnostavat nuoria niin kuin ennenkin, mutta nykyään julkkiksista saa tietoa netistä helpommin kuin Suosikista. Kormilainen pitää tätä merkittävänä syynä lehden levikin romahtamiselle.

Levikki oli viime vuonna 31 760. Se on alle kolmannes huippuvuoden 1998 levikistä.

”Populaarikulttuurin pirstaloituminen ja internetin yleistyminen ovat kolahtaneet Suosikkiin. Kun ajattelee nykytilannetta, on varmaankin helppo ymmärtää, miksi olemme vähentäneet musiikkijuttujen määrää ja lisänneet muuta sisältöä. Haluamme olla maan monipuolisin nuortenlehti.”

Kormilaisen mukaan Suosikin lukijoita kiinnostaa nykyään enemmän se, kuinka kesätöitä saa kuin se, millaista jollakin bändillä on ollut studiossa.

”Hyödyllisen tiedon tarve korostuu lukijapalautteessa. Vaikka netistä saa kaiken tiedon, meiltä toivotaan jalostettua tietoa siitä, miten mihinkin ammattiin opiskellaan.”

”Olisi voinut kuvitella lääkäripalsta Bees & Honeyn hiipuvan, mutta sinne tulee edelleen satoja kysymyksiä joka kuukausi. Ehkä printtilehti koetaan luotettavaksi tietolähteeksi. Ja siinä, missä netistä saa sata näkökulmaa samasta aiheesta, lehti tarjoo yhden selkeän näkökulman.”

Toimitus pyrkii käyttämään nettiä lehden hyväksi aiempaa tehokkaammin, sillä netissähän nuoret ovat.

Suosikin verkkosivuilla tehtiin tänä keväänä kävijäennätys, noin 50 000 eri kävijää viikossa.

”Se on kova saavutus siihen nähden, että uudet verkkosivumme lanseerattiin vasta marraskuussa 2008. Sitä ennen meillä ei ollut mitään järkevää verkkotoimintaa ja viikkokävijöitä oli viidestä seitsemään tuhatta.”

Sinun Suosikkisi -lehteä tehtiin suljetussa Facebook-ryhmässä. Siellä nuoret keskustelivat työnsä etenemisestä, kyselivät neuvoja ja kommentoivat toistensa ideoita. Avustajat kokoontuivat Helsingissä vain muutaman kerran.

”Ensiaskeleemme sosiaalisessa mediassa ovat olleet rohkaisevia. Verkolla on tulevaisuudessa yhä vahvempi rooli lehden tekemisessä. Ensi lokakuussa teemme lehden, jonka kaikki ideat keräämme lukijoilta verkosta. Käynnistämme jo toukokuun lopussa ideointikoneen, jonne kuka tahansa saa heittää oman ideansa.”


Toukokuun numero
tuli painosta huhtikuun lopulla. Yhdessä Nicolen ja Sebastianin vaatemuotijutun taitossa nimet menivät sekaisin, mutta muuten lehti näyttää hyvältä.

Kokemus lehden tekemisestä syvensi Nicolen kiinnostusta viestintäalalle.

”Jatkan mielelläni Suosikin avustajana, jos pyydetään.”

Myös Sebastian haluaa jatkaa alalla. Hän aikoo pyrkiä lukion jälkeen Lahden ammattikorkeakouluun opiskelemaan valokuvaamista.

Päätoimittajakin vaikuttaa tyytyväiseltä lehteen.

”Uuden numeron avustajia käytetään varmasti myöhemminkin. Meillä on kasassa joukko, jota olisi tyhmää olla käyttämättä.”