Media kannattaa ydinvoimaa

Kaksi kolmesta Journalistin kyselyyn vastanneesta päätoimittajasta kannattaa ydinvoiman lisärakentamista. Lobbausta he eivät pidä ongelmana.

Katri Porttinen, teksti
Heikki Saukkomaa, kuva

Kyselyyn vastanneista 33 päätoimittajasta 19 kertoo edustamansa viestimen virallisesti kannattavan lisäydinvoiman rakentamista.

Uusimaa-lehden päätoimittaja Jari Lammassaari perustelee lehden myönteistä kantaa lisäydinvoiman rakentamiseen sillä, että ”vahinko on jo tapahtunut”.

”Loviisa on tärkeä levikkikuntamme, ja siellä on jo entuudestaan kaksi reaktoria. Ydinvoimala on merkittävä työllistäjä ja verotulojen tuoja alueella. Noin 30 prosenttia Loviisan yhteisöverokertymästä tulee Fortumilta. Enemmistö loviisalaisista myös hyväksyy lisäydinvoiman rakentamisen paikkakunnalle – mitä nyt tosin ei näytä tapahtuvan”, Lammassaari sanoo.


Yksikään päätoimittaja
ei kerro edustamansa viestimen olevan virallisesti lisäydinvoimaa vastaan. Sen sijaan 14 päätoimittajaa ilmoittaa, ettei virallista kantaa ole – suuntaan eikä toiseen.

”Meillä kaikki kirjoittavat omalla nimellään. Lehden tärkein rahoittaja Vihreä Liitto vastustaa ydinvoiman lisärakentamista, mutta lehdessä on mahdollista esittää muunkinlaisia näkemyksiä ja on esitettykin”, sanoo Elina Grundström Vihreästä Langasta.

Sisältövalinnoissa epäviralliset kannat kuitenkin näkyvät.

”Jätämme ydinvoimaa puolustavien juttujen julkaisemisen muille”, Voiman päätoimittaja Kimmo Jylhämö sanoo.


Henkilökohtaisestikin päätoimittajat
ovat lisäydinvoiman kannalla: sitä kannattaa 22 vastanneista 33 päätoimittajasta. Kuusi päätoimittajaa vastustaa, yksi sanoo olevansa epävarma. Neljä ilmoittaa, ettei kantaa ole lainkaan.

Virallisista tai epävirallisista ydinvoimakannoista huolimatta päätoimittajat muistuttavat toistuvasti, että uutisia tästäkin aiheesta tehdään journalistisin kriteerein.

”Lehden linja tuodaan esille toimituspalavereissa. Emme kuitenkaan kiellä yksittäisiä toimittajia kirjoittamasta omissa kolumneissaan muilla lehden sivuilla kuin pääkirjoitussivulla omien näkemystensä mukaisesti. Yksipuolisia näkemyksiä puolesta tai vastaan vältämme myös perusuutistyössä”, Jari Tourunen Savon Sanomista sanoo.


Noin kaksi kolmesta
päätoimittajasta sanoo olleensa lisäydinvoimaa ajavien ja sitä vastustavien tiedotuksen, lobbauksenkin, kohteena. Aktiivisempia ovat lisärakentamista kannattavat.

Vaikuttamisyritykset vaihtelevat tiedotteista infotilaisuuksiin ja henkilökohtaisiin tapaamisiin.

”Yhden yhtiön lobbarille olen tarjonnut kahvit ja toisen lobbareilta syönyt lounaan. Kummassakin tapauksessa höysteenä erittäin hyvä keskustelu”, sanoo ”ikiaikaisen kriittisesti” lisäydinvoiman rakentamiseen suhtautuva Lassi Jaakkola Keskipohjanmaasta.

”Olen tavannut kaikkien kolmen lupaa hakeneen yhtiön lobbareita. He ovat olleet asiantuntevia, fiksusti käyttäytyviä ja erilaisia mielipiteitä kunnioittavia. Ajat ovat siis parantuneet takavuosista. Myös vastustajat ovat tuoneet esiin omia näkökulmiaan, mutta yhteydenotot ovat tapahtuneet lähinnä sähköpostilla”, sanoo Matti Kalliokoski Ilkasta.

Muutama päätoimittaja on käynyt ydinvoimalassa asti.

”Kun vain aika riittää, käyn tutustumassa tuulivoimaloihin, hiilivoimaloihin, turvevoimaloihin, ydinvoimaloihin, aurinkoenergiaan ja niin edelleen. Energia-alasta ei voi tietää liikaa”, sanoo Satakunnan Kansan Jouko Jokinen.


Päätoimittajat eivät näe
lobbausta ongelmana.

”Mihinkään sellaisiin toimiin en ole törmännyt, että yöunet olisivat menneet. Normaalia lobbausta puolin ja toisin”, Janne Rantanen Uudesta Raumasta sanoo.

”Olin joskus syksyllä Fennovoiman tarjoamalla illallisella, jossa oli kiinnostavaa informaatiota ja erinomaista ruokaa. Ydinvoimayhtiöt olivat myös ystävällisiä ja lähettivät meille ison pussillisen kyniään, kun halusimme niitä lobbausta käsittelevän jutun kuvitukseksi. Niistä riitti koko toimitukselle”, Vihreän Langan Elina Grundström sanoo.


Ydinvoimaa vai ei?

Kyllä: 58 %, Ei virallista kantaa: 42 %. Yhteensä 33 vastaajaa.

KYLLÄ:
Etelä-Suomen Sanomat, Etelä-Saimaa, Helsingin Sanomat, Hämeen Sanomat, Ilta-Sanomat, Koillissanomat, Kouvolan Sanomat, Kymen Sanomat, Lounais-Lappi, Nykypäivä, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Savon Sanomat, Uusi Aika, Uusi Rauma, Uusimaa, Uutispäivä Demari, Verkkouutiset, Österbottens Tidning

EI VIRALLISTA KANTAA:

Apu, Iijokiseutu, Ilkka, Image, Keskipohjanmaa, Maaselkä, Nelosen Uutiset, Oulu-lehti, Salon Seudun Sanomat, Suomen Kuvalehti, Uusi Suomi, Vihreä Lanka, Voima, Yle Uutiset



Journalisti lähetti toukokuun alussa kyselyn lisäydinvoiman rakentamisesta 81 suomalaiselle päätoimittajalle. Mukana olivat suurimpien viestimien lisäksi esimerkiksi paikalislehtiä alueilta, joissa joko on ydinvoimalaitos tai jotka ovat olleet uusien ydinvoimaloiden sijoitus paikkaehdokkaina.