Pomojahdin vaikeudesta
Sopivien päätoimittajien ja johtajien löytäminen alalle alkaa olla vaikeaa.
Ongelmia on jo hakumenettelyssä. Yleisradioon johtajaa etsinyt Jouni Backman teki valtavan työn löytääkseen itsensä parhaaksi ehdokkaksi. Alma Media käytti Lapin Kansan päätoimittajan headhunttauksessa konsulttifirmaa, joka teki kohtalokkaan virheen halveksimalla sanomalehdistön kultaista perussääntöä. Se unohti, että päätoimittajien paikat on varattu miehille.
Miehiä on toistaiseksi riittänyt, mutta eipä riemuita suotta: naisten osuus journalisteista ja jopa aikakauslehtien päätoimittajista on jo yli 60 prosenttia.
Huolestuttavasta trendistä huolimatta en lähtisi vielä ehdottamaan lainsäädännöllisiä toimia miesten yliedustuksen turvaamiseksi. Mutta pomojen laadullisia ominaisuuksia kannattaa korostaa.
Ennen päätoimittajat olivat sivistyneitä ihmisiä. Kenenkään päähän ei pälkähtänyt lykätä heille tulosyksikön vetäjän tai tytäryhtiön toimitusjohtajan vastuita. Nämä journalistisesti ajattelevat pomot tiesivät pari itämaista sodankäyntiopasta ja Tuntemattoman sotilaan luettuaan, pitääkö joukkoja johtaa takaa, keskeltä vai edestä. Nykyään journalistisesti ajattelevat alaiset epäilevät, että päätoimittajia johdetaan Elinkeinoelämän Keskusliitosta.
Elinkeinoelämän Keskusliitto on ollut valtavan kiltti, kun se on auttanut päätoimittajia päättämään, mitä mieltä lehdet ovat lakkoilusta, ammattiliittojen rahanahneudesta, johtajien optioista ja ydinvoimasta. Ja kun monet päätoimittajat ovat nykyään itsekin osa yritysjohtoa, heissä on hyvä kasvualusta elinkeinoelämän uudistuville tarpeille.
Ei tämä niin pahalta näytäkään.

