Murheesta nousee pakina

Pakinoitsija Jouni Lompolo kuoli Helsingissä 20. huhtikuuta. Hän oli syntynyt 24. syyskuuta vuonna 1936 Kittilässä.

Jouni Lompolo oli journalisti, mutta kirjoitti lukijoilleen maailmasta tavalla, jota oli turvallisinta kutsua pakinoinniksi. Hän kirjoitti yhtä hyvin kuin 50-luvun parhaat kirjailijat, Veijo Meri, Paavo Haavikko ja kumppanit. Modernin pakinan mestarin tarkka ja oivaltava kieli oli usein kaukana perinteisestä pakinataiteesta – lähellä runoutta.

Lompolon huumorissa kukkii alakulo. Hän on kuin Anton Tsehovin henkilö Nikolai Gogolin näytelmässä. Hänelle oli luontaista tarkastella maailmaa komiikan linssien läpi: suuri muuttui pieneksi ja pieni suureksi. Itsensä pakinoitsija alensi usein kaikkein pienimmäksi: ”Kirjoitin pakinoita koko elämäni. Kaksi lukijaa soitti, päätoimittaja kutsui kerran puheilleen.”

Lompolon huumori vaatii, että lukija on sinut itsensä kanssa. Lukijan on ratkaistava, onko kirjailija tosissaan väittäessään, että Ilta-Sanomien 10 kysymyksen tason romahtaminen on merkki ihmisen älyllisestä rappiosta, tai että auringon räjähtämisessä on surullisinta se, että niin paljon hyvää kirjallisuutta tuhoutuu.

Koska ihminen on irrationaalinen olento, Lompolon mielenkiinto kohdistui eläinkuntaan. Kirjattuaan kesäsaarellaan Hunsvotin päiväkirjaan muurahaispesän sukupolvenvaihdokset 20 vuoden ajalta hän tuli siihen tulokseen, että ihmiselämä on liian pitkä. ”Kyllä kaiken näkee lyhyemmässäkin ajassa.”

Jouni Lompolo oli seuramies; puheliaassa seurassa oli aikaa ajatella. Käärmeiden ystäville perustettu Suomen herpetologinen seura oli vitsi, joka muuttui todeksi, kun puheenjohtajan tiikeripython sai 17 poikasta. Niiden sijoittamisessa hyvään kotiin riitti seuratoimintaa.

Kiilaan ja Eino Leino -seuraan Jouni kuului tosissaan. Sekalaisesta kulttuuriväestä koostuneen Juttutuvan Torstaiseuran tärkein toimintamuoto oli salapoliisiromaanien vaihtaminen. Sitten oli Oblomov-seura, johon liittyäkseen piti kirjoittaa jäsenhakemus. Ne, jotka eivät viitsineet sitä kirjoittaa, hyväksyttiin suoraan jäseniksi.

Pakinan omasta kuolemastaan Jouni kirjoitti jo 1960-luvulla. Siinä hän suunnitteli eläkkeelle jäätyään kirjoittavansa varastoon 6 000 pakinaa, joiden hän laski riittävän vuosi vuodelta pienenevälle lukijakunnalle.

Se laskutoimitus jäi huumoriksi.

Pentti Järvinen
Kirjoittaja on Jouni Lompolon kaveri