Jaksamisen vaikeus

Kuulin jokin aika sitten uutisen eräästä kollegasta: saanut kenkää juopottelun takia. Tunnollisesti työnsä tekevänä ammattilaisena tunnettu perheenisä oli kuulemma ratkennut ryyppäämään. Toistuvat hoitoonohjausyritykset eivät olleet tuottaneet tulosta.

Yritin soittaa hänelle, tuloksetta. Hän ei soittanut perään, vaikka varmasti näki luurissaan vastaamattoman puhelun. Aloin uskoa uutista.

Sitten ilmeni, edelleen toisen käden tietona, että kysymyksessä olikin eräänlainen oikeusmurha. Ylenpalttisen työnteon aiheuttama uupumus oli ajanut miehen umpikujaan – syvään masennukseen. Puolison vakavalla sairaudella on osansa tapahtumien kulussa.

Kun työpaikkakin on mennyt, mitä sitä vastailemaan satunnaisten soittajien soittoihin.

Työnantajan käynnistämät yt-neuvottelut ovat osaltaan saattaneet lisätä hänen kuormaansa. Saneeraukseen liittyy kuitenkin myös toinen ulottuvuus: hänet oli helppo siirtää sivuun. Hän ei pystynyt puolustautumaan, eivätkä omia työpaikkojaan suojaanneet työtoverit kyenneet näkemään hänen huoltaan pintaa syvemmin.

Monelle journalistille ammatti on elämäntapa, jossa työ- ja vapaa-aika sekoittuvat. Työ on perusluonteeltaan psyykkisesti kuormittavaa: jatkuvat deadlinet ja vaihtuvat aiheet tahdittavat arkea. Työ stressaa, vaikkei sitä tunnistaisi ja tahtoisi tunnustaakaan.

Kun tekijöitä on yhä vähemmän ja työnteon taloudelliset raamit entistä tiukemmat, moni joustaa hämärtämällä työn ja yksityiselämän rajaa. Yleisölle on tarjottava entistä enemmän ja aina vain laadukkaampia elämyksiä. Niin on julki lausuttu aina, kun on kysytty, miten supistukset vaikuttavat itse tuotteeseen.

Jossakin kuormituksen vaiheessa kenen tahansa taakka voi käydä liian raskaaksi. Vastuuton työnantaja potkii pulaan joutuneen pellolle. Sokea on se työnjohto, joka ei näe ongelman ytimeen. Pulassa on myös sellainen työyhteisö, joka sulkee silmänsä ja korvansa yksilön pahoinvoinnilta.

Hyvä työsuhde on kuin avioliitto. Sitä on vaalittava myötä- ja erityisesti vastamäessä.