Tiedotetulva

Toimituksen postilaatikko tulvii viestejä, joilla kalastetaan julkisuutta aatteelle, asialle tai tuotteelle. Yksilöt, yhteisöt ja yritykset haluavat vaikuttaa. Joukossa on taitavasti laadittuja tekstejä, mutta kosolti myös sellaisia yritelmiä, joiden sisältö jää hämäräksi.

Nykyään melkein kaikki tiedotteet päätyvät myös yleisön ulottuville: tiedottajan omilla nettisivuilla tai tiedotusvälineissä – joko sellaisenaan tai jutuiksi muokattuina.

Cardiffin yliopiston journalistikoulun tutkimuksen mukaan 60 prosenttia Ison-Britannian uutismedian artikkeleista perustuu lehdistötiedotteisiin. Yliopiston tutkija, entinen Financial Timesin toimittaja John Lloyd kauhisteli pari vuotta sitten Helsingissä luennoidessaan, että suurta osaa tiedotteista toistetaan tiedotusvälineissä sana sanalta.

Meilläkin ilmiö on tuttu, ja myös sen laajuus on samaa eurooppalaista tasoa. Yritykset ovat palkanneet viestintätehtäviinsä entisiä toimittajia, jotka tuntevat mediatalojen arjen ja tietävät toimituksien tarpeet.

Tiedotteet monistuvat julkisuudessa vauhdilla, kun kilpa uutisista on muuttunut sekuntipeliksi. Entistä pienempi joukko toimittajia tekee yhä enemmän uutisia, mikä lisää tiedotteiden käyttöä itse tuotetun materiaalin kustannuksella. Se koettelee journalismin uskottavuutta, varsinkin kun uutistyön rinnalla toimittajan pitää revetä tuottamaan myös viihteellistä sisältöä.

Ammattitiedottajat ovat aivan kelpoja yhteistyökumppaneita. Heidän avullaan löytyy usein paljon sitä asiantuntemusta ja tietoa, jota vakavasti otettavan journalismin tekoon tarvitaan. Räätälöity viestintäpalvelu saattaa synnyttää jopa mielikuvan siitä, että lopputulos kestää kriittisen tarkastelun. Tiedottajan tehtävä on kuitenkin selvä: hän palvelee edustamaansa yhteisöä ja sen viestintää.

Toimittajan omaa työpanosta ei mikään korvaa – ei reippainkaan tiedottaja. Tiedonhankinta, faktojen tarkistus ja jutunteko vaativat aikaa ja vaivannäköä. Jos niistä tingitään, koko työn perusta murenee.