Tapaus Uljas oikeuteen

Ylioppilaslehti Uljaan tammikuussa irtisanoutuneen päätoimittajan Veera Järvenpään ja Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan välinen palkkakiista päätynee oikeuteen, sillä kumpikaan osapuoli ei ole halukas sovintoratkaisuun.

Journalistiliitto pyysi ylioppilaskuntaa kertomaan toukokuun loppuun mennessä, ryhtyykö se toimenpiteisiin Järvenpään palkkavaatimusten pohjalta. ISYY:n hallitus päätti, ettei niihin ole tarvetta.

Järvenpää on vaatinut päätoimittajapestistään jälkikäteen lehdistön työehtosopimuksen mukaista palkkaa. ISYY:n hallitus sanoo, ettei ylioppilaskunnalla ole tähän varaa.