Elämänturva kuntoon

Journalistiyrittäjät saavat määritellä oman sosiaali- ja eläketurvansa tason itse. Siitä tingitään, kun palkkiot jäävät pieniksi. Pitäisikö vastuuta siirtää myös toimeksiantajille?

Päivi Ängeslevä, teksti
Aino Ahtiainen, kuvitus

 

Päätoimisen yrittäjän on huolehdittava itse eläkevakuutuksestaan. Mutta moniko toimeksiantaja edes tietää, kuinka suuria vakuutusmaksut ovat?

Näin kysyy 35-vuotias helsinkiläinen valokuvaaja, joka haluaa esiintyä nimettömänä.

Hän joutuu järjestämään eläketurvansa yrittäjän eläkelain (YELin) mukaan ja saa pitkälti päättää, millaisella vuosityötulolla itsensä vakuuttaa. Yrittäjän eläkevakuutus on otettava, jos todelliset vuosiansiot ylittävät YELissä säädetyn rajan eli 6 775,60 euroa.

YEL-työtulon ei tarvitse vastata verotettavaa tuloa. Sen pitäisi kuitenkin vastata palkkaa, joka olisi maksettava, jos yrittäjän tilalle olisi palkattava yhtä ammattitaitoinen henkilö.

Valokuvaajan pitäisi siis nostaa työtuloaan nykyisestä reilusta kymppitonnista vähintään 40 000 euroon. YEL-maksu on alle 53-vuotiaalta 21,2 prosenttia työtulosta. Valokuvaajan YEL-maksu nousisi huimasti, reilusta 2 500 eurosta 8 500 euroon vuodessa.

Kaikille yrittäjille maksuprosentti ei ole yhtä korkea. Esimerkiksi maatalousyrittäjä voi selvitä vain 10,38 prosentin MYEL-maksulla.


Freelancereiden
työmarkkinatutkimus vuodelta 2008 osoittaa, että journalistiyrittäjät olivat ottaneet vakuutuksensa keskimäärin 19 800 euron vuosityötulolle.

Useimmat siis alivakuuttavat sosiaali- ja eläketurvansa, ja syitä riittää: rahat kuluvat elämiseen, työ on kausittaista tai palkkiot ovat liian pieniä. Osa jopa vastustaa vakuuttamista. He eivät halua olla yrittäjiä vaan pikemmin taiteilijoita tai keikkatyöläisiä.

”Olen tavannut useita 60-70-vuotiaita lehtikuvaajia, jotka joutuvat sinnittelemään, koska heillä ei ole mitään eläkevakuutusta”, helsinkiläinen valokuvaaja sanoo.

YEL-maksun pitäisi näkyä palkkioissa. Mutta pitäisikö toimeksiantajat myös velvoittaa valvomaan sitä, että ”alihankkijat” huolehtivat lainmukaisesta sosiaali- ja eläketurvastaan?

Toimeksiantajien pitäisi ensinnäkin ymmärtää, mitä yrittäjyys tarkoittaa, Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen sanoo.

Jotta freelancer yltäisi työsuhteisen journalistin keskiansiota vastaaviin ansioihin eli runsaan 40 000 euron vuosituloihin, hänen pitäisi laskuttaa karkeasti ainakin 80 000 euroa vuodessa.  Savolainen puhuukin mieluummin ”itsensä työllistäjistä”, jotka tulkitaan yrittäjiksi, vaikka heidän työntekonsa rinnastuu usein palkansaajan työhön.

”Karkea jako palkansaajiin ja yrittäjiin ei ole perusteltu, sillä itsensä työllistäjät yltävät harvoin yrittäjän voittoihin. Etenkin lehtipuolella palkkiot laahaavat. YELvakuutus on kallis, ja kun palkkiot ovat alhaiset, yrittäjä nipistää omasta vakuutusturvastaan.”

Savolainen suosittelee, että itsensä työllistäjät määrittelisivät YEL-työtulokseen vähintään 25 000 euroa, joka oli freelancereiden keskimäärinen verotettava työtulo vuoden 2008 tutkimuksen mukaan.


Ratkaisu voisi
löytyä Saksan Künstlersozialkassen kaltaisesta mallista. Siinä freelancer maksaa toimeksiantonsa vakuutusmaksusta puolet, toimeksiantaja 30 prosenttia ja valtio loput 20. Näin toimeksiantajalle on jyvitetty vastuuta freelancerin sosiaali- ja eläketurvasta.

Toinen malli voisi olla MYEL, jolloin monen itsensä työllistäjän vakuutusmaksu laskisi karkeasti puoleen nykyisestä.

Kolmas keino on tilaajavastuulain täsmentäminen: tilaajan eli toimeksiantajan pitäisi tarkistaa, että alihankkija eli itsensä työllistäjä on järjestänyt sosiaali- ja eläketurvansa.

”Jotta itsensä työllistäjä voisi järjestää eläketurvansa oikealle tasolle, toimeksiantajien pitäisi maksaa kunnolla. Suuhygienistiyrittäjän tuntitaksa voi olla 80 euroa. Liiton laskelman mukaan toimittajan tuntivelotus pitäisi olla 56 euroa. Miksi se on kohtuuton?” Petri Savolainen kysyy.

Näin olen vakuuttanut itseni

”Olen identiteetiltäni pienyrittäjä ja vapaa ammatinharjoittaja. Yrittäjänä olen toiminut kahdeksan vuotta. Rimpuilin aluksi yrittäjä-sanaa vastaan, mutta annoin periksi, koska kaikki viranomaiset kuitenkin tulkitsevat minut yrittäjäksi.

Olen vakuuttanut itseni 9 350 euron vuosityötulolla. YEL-maksu on noin 2 000 euroa vuodessa.

Korotin taannoin työtuloani niin, että se ylittää työttömyysturvaan oikeuttavan määrän, joka on 8 520 euroa. En tosin tiedä, mitä työttömyysturva kohdallani tarkoittaa. Ehkä Kelan työttömyyspäivärahaa voisi saada jossain teoreettisessa tilanteessa.”

Mies, 44,
toimittaja


”Olen sataprosenttisesti yrittäjä, bisnesihminen taiteellisella alalla. Perustin toiminimen puolitoista vuotta sitten. Määrittelin YEL-työtuloni hieman yläkanttiin eli 50 000 euroon vuodessa.

Kun ryhdyin yrittäjäksi, tiesin, että kannan täyden vastuun itsestäni. Jos nyt laistan YEL-maksuista, kuusikymppisenä tuntuu pahalta. Haluan varmistaa itselleni hyvän eläkkeen ja kunnollisen päivärahan, jos sairastun tai jään äitiyslomalle.

Saan aloittavan yrittäjän alennuksen vakuutusmaksusta. Maksuprosenttini on 15,9. YEL-maksuni on 7 400 euroa vuodessa, 616 euroa kuukaudessa.”

Nainen, 35,
graafikko


”Ammatti-identiteettini on yrittäjä. Työskentelen yrittäjänä kuudettatoista vuotta.

YEL-työtuloni oli aiemmin 34 000 euroa, mutta laskin sen 26 700 euroon. Olen sijoittanut rahaa asuntooni ja arvopapereihin. Arvelen, että saan näin rahoilleni paremman tuoton kuin eläkettä säästämällä. Nyt maksan YEL-maksua 5 650 euroa vuodessa.

Olen ottanut tietoisen riskin. Siihen kuuluu se, että jos joudun vaikka pitkälle sairauslomalle, teen sen osaksi omalla vastuullani.”

Mies, 44,
toimittaja


”Olen ensisijaisesti lehtikuvaaja ja toissijaisesti yrittäjä. Järjestys ei saisi mennä näin päin, mutta rakastan lehtikuvaajan työtä.

YEL-vuosityötuloni on 12 590 euroa. Haluaisin nostaa sitä, mutta minulla ei ole rahaa. Digilaitteita on vaihdettava usein, ja ne vievät kaiken ylimääräisen tulon. Nyt maksan vakuutusmaksua 2 669 vuodessa, enkä oikein tiedä, pitäisikö hankkia jotain muutakin turvaa.

Minua kiinnostaa tämän päivän turva. Mitä tapahtuu, jos sairastun työuupumukseen ja joudun pitkälle sairauslomalle? Pelkkä ajatus kauhistuttaa.”

Nainen, 35,
valokuvaaja

Paljonko vakuutus maksaa?

Alla on vertailtu 40-vuotiaan yrittäjän vakuutuksia vuonna 2010. Hän on aloittanut työuransa 25-vuotiaana ja työskentelee yrittäjänä eläkepäiviinsä saakka.

Freelancerit vakuuttavat itsensä keskimäärin 19 800 euron vuosityötulolla. Vertailun toiseksi työtuloksi otettiin 42 000 euroa, joka vastaa karkeasti työsuhteisen toimittajan vuosiansiota.

Laskelmissa työtuloa on korotettu vain palkkakertoimella. Sairauspäivärahaa aletaan maksaa vasta omavastuuajan (sairastumispäivä ja kolme arkipäivää) jälkeen.

Laskelmat: Eläketurvakeskus. Rahasummat ovat vuoden 2010 tasoisia.

YEL-työtulo/vuosi19 800 euroa42 000 euroa
YEL-maksu/vuosi4 197,60 euroa8 904 euroa
Maksu kuukaudessa349,80 euroa742 euroa
Sairauspäiväraha47,71 euroa/pv
eli 1 192,80 euroa/kk
90,72 euroa/pv
eli 2 268,12 euroa/kk
Työkyvyttömyyseläkeelle 55-vuotiaana.
Eläke on
875,86 euroa/kk1 857,89 euroa/kk
Vanhuuseläkkeelle 65-vuotiaana.
Eläke on
995,61 euroa/kk2 111,90 euroa/kk