Juttuja kansan parista

Miten syntyy hyvä kesälähetys?

Patenttiratkaisu on yksinkertainen ja toimii aina: lähdetään kansan pariin, vaikkapa Hakaniemen torille. Jutellaan mukavia, keksitään jotain yllättävää ja vältetään viimeiseen saakka tärkeilyä. Paikalle pitää myös hommata elävää musiikkia. Soittolistoja voi käyttää saunanpesässä sytykkeinä.

Miten menoliikenteen uutisoiminen eroaa paluuliikenteen uutisoimisesta?

Ei mitenkään, paitsi että kaikki tapahtuu päinvastaisessa järjestyksessä: kerrotaan samat havainnot maantien vastakkaiselta puolelta.

Pidät yleläisille polkupyöräpajaa. Miksi ihmeessä?

Radiotoimittajan työ ei jätä juurikaan jälkeä: teet jutun, se lähetetään, ja kaikki on ohi. Toisenlaisen tunteen saa, kun löytää hylätyn polkupyörän, kunnostaa sen ja katsoo, kun joku lähtee sillä tyytyväisenä ajamaan. Siitä saa vieläpä vähän rahaakin.

Mikä on eksoottisin paikka, mistä olet tehnyt ohjelmaa?

Helsingin Pihlajasaaren nudistiranta. Olihan se tavallaan erikoista haastatella hiekalla makoilevia ihmisiä raikkaan merituulen helliessä kulkusia.

Miten Mikael Jungnerin aika näkyi sinun työssäsi?

Lainaan korkeasti kunnioitettua vanhempaa kollegaa Pekka Tiilikaista, joka aikanaan totesi, että on samantekevää, kuka on pääjohtaja – toimittajathan tekevät ohjelmat. Jungner ei siis suoranaisesti vaikuttanut minun arkeeni mitenkään.

Miten olet säilyttänyt intosi lähetyksissä vuodesta toiseen?

Into voi olla ainakin joskus osittain samanlaista kuin sirkusklovnilla. Hyvä klovni ei koskaan anna yleisönsä huomata sitä, että sattuu olemaan huono päivä. Tämän minulle opetti Moskovan suuressa sirkuksessa esiintynyt neuvostoliittolainen klovni Juri Nikulin. Haastattelin häntä joskus 1970-luvulla.

90-vuotias isäsi Niilo Ihamäki paiskii edelleen töitä toimittajana. Minkä ikäisenä sinun mielestäsi toimittajan pitäisi jäädä eläkkeelle?

Jos virtaa riittää, ei toimittajan minusta pitäisi lopettaa toimittamista koskaan. Mitä vanhemmaksi elää, sitä laajempi on perspektiivi. Esimerkiksi sellaisia juttuja, joita Niilo nyt tekee, ei kukaan pysty hänen jälkeensä tekemään. Todennäköisesti kenelläkään muulla edelleen kirjoittavalla toimittajalla ei ole omakohtaisia kokemuksia 1920-luvusta tai muistikuvaa tunnelmasta toimituksessa silloin, kun sinne tuli tieto Hitlerin hyökkäyksestä Puolaan.