Puheenaiheita

Markku Lappalainen

Suomen Keskustan Mari Kiviniemi, Ruotsin kuninkaalliset häät ja jalkapallon MM-lopputurnaus Etelä-Afrikassa pelastavat uutiskesän. Etusivuille on tarjolla muutakin kuin hyttysentappoja ja ämmänkantoja.

Kiviniemen valinta vaalirahasotkujen ryvettämän keskustan johtoon ja sitä kautta pääministeriksi raikastaa poliittista ilmapiiriä ja julkista keskustelua. Huomiota voi ja pitää keskittää myös isoihin tulevaisuuden asioihin: lamasta selviytymiseen ja ensi kevään vaalien jälkeiseen elämään. Ja on vaalirahapyykkikin pestävä loppuun.

Keskustan johtajakilvoittelussa korostui Kiviniemen varovaisuus, hänen pohjalainen pidättyväisyytensä. Maalaisen ja ummehtuneeksi leimatun puolueen pelastajana ja uudistajana hän joutuu panemaan myös persoonansa likoon: tarjolla on kansikuvauksia ja syvähaastatteluja.

Nainen suuren puolueen johtajana – pääministeriydestä puhumattakaan – joutuu kovaan ristivetoon. Häneltä vaaditaan näyttöjä monella foorumilla. Pitää muuttaa kulttuuria, kohottaa puolueen ja sen edustaman politiikan imagoa.

Sosiaalidemokraattien Jutta Urpilainen pukeutui muun muassa verkkosukkiin julistaakseen uutta, erilaista otetta politiikan tekoon. Mihin ryhtyy Mari Kiviniemi, mihin hänet saadaan houkutelluksi? Urpilainen värväsi avukseen Yleisradion ex-johtaja Mikael Jungnerin tuulettamaan demarien kivilinnaa. Kiviniemen rinnalle puoluesihteeriksi nousi Suomenmaan päätoimittaja Timo Laaninen.

Tällä nelikolla on paljon pelissä: kaikkien on pakko näkyä julkisuudessa ja näyttää muutoksen merkkejä. Kuka syyttää ja ketä vaalien jälkeen? Median vika, mutta kenen mielestä?

On ehkä sittenkin hyvä, että Victoria ja Daniel menevät naimisiin Ruotsissa. Tarjolla on jotakin politiikan kädenväännön vastapainoksi: ihan vilpitöntä humpuukia.

Ja hyvä on Etelä-Afrikan jalkapalloturnauskin. Voi huoletta heittää aivot narikkaan ja katsella vihreän veran shakkia – kuunnella ja lukea asiantuntijoiden vakavia spekulointeja.