Älä paljasta kaikkia kortteja
 |
Suomalaisille toimittajille on arkipäivää, että haastateltava asettaa jutunteon ehdoksi oikeuden lukea koko tekstin etukäteen.
Monilla aloilla haastateltavat ovat tottuneet pyytämään kaiken nähtäväksi, ja myös saavat tahtonsa läpi.
Käytäntö on levinnyt niin laajalle, ettei juttua tarvitse edes pyytää nähtäväksi. Esimerkiksi Anna-lehden päätoimittaja Emma Koivula suosittaa koko jutun lähettämistä tarkistettavaksi, jotta virheet voidaan korjata ennen julkaisua.
”Kehotan toimittajia kuitenkin muistuttamaan, että vain asiavirheisiin saa puuttua”, Koivula sanoo.
Otsikoita ja ingressiä ei Koivulan mielestä tule näyttää haastateltavalle. On lehden oma asia, miten juttua myydään.
”On harvinaista, että haastateltava lähettää takaisin jutun uudelleen kirjoitettuna. Siinä tapauksessa olen soittanut perään ja kertonut pelisäännöistä.”
Ristiriitatilanteita kuitenkin tulee. Haastateltava painostaa muuttamaan toimittajan omia muotoiluja ja jättämään kohtia pois. Ukaasina on, että juttua ei saa julkaista lainkaan, mikäli haastateltavan tahtoon ei suostuta. Lukija ei tiedä taistosta mitään.
Journalistin ohjeiden mukaan kaikkea ei kuitenkaan tarvitse antaa nähtäväksi. Pelkät sitaatit riittävät.
Silti Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen pitää hyvänä tapana, että haastateltava saa nähdä koko jutun.
”Lähtökohta on, ettei haastateltavalla ole automaattisesti oikeutta vetää pois lausumaansa. Jos hän perustelee, että puhui läpiä päähänsä, voidaan siihen suostua, mutta harkintavalta jää toimittajalle.”
Jutun voi siis julkaista, vaikka haastateltava ei olisi tyytyväinen lopputulokseen.
Tutkivaa journalismia tekevän Yleisradion MOT-ohjelman tuottaja Matti Virtanen katsoo, että hyvällä itseluottamuksella varustetulla toimittajalla on varaa lähettää juttu tai käsikirjoitus etukäteen luettavaksi.
”Asiavirheiden korjaaminen on ensisijainen syy, mutta näin on myös mahdollista tunnustella reaktioita ja hoitaa mahdollisia kiistoja jo ennalta.”
Riskinä on, että teksti tai ohjelma kirjoitetaan alun perinkin myötäsukaiseksi, jotta vältyttäisiin ongelmilta tarkistusvaiheessa.
”Tämä on vaara kaikessa journalistisessa työssä. Omasta kokemuksesta lukijana voin päätellä, että se vaikuttaa. Jos toimittaja runttaa jonkun jutussaan, voi hän sitten kaksi päivää myöhemmin joutua soittamaan samalta henkilöltä vahvistusta skuuppiin”, Uimonen sanoo.
”Tärkeintä on journalistin velvollisuus pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.”
Helsingin Sanomien taloustoimittaja Tuomo Pietiläinen ei kannata yleistä käytäntöä antaa haastateltavien nähdä koko juttu ennen julkaisua.
”Mitä kovemmasta jutusta on kyse, sitä vähemmän lähetän etukäteen. Joskus luen vain sitaatit puhelimessa.”
Pietiläinen kehottaa toimittajia tekemään oman työnsä niin hyvin, että korjattavaa ei jää. Hän vinkkaa hankkimaan vaikeilta aihealueilta luottohenkilön, jonka kanssa käydä läpi hankalia kohtia.
Erityisen tarkkana tulee olla yritysten tiedottajien kanssa. Pietiläinen muistuttaa, että taitavat tiedottajat osaavat väittää asiavirheeksi sellaistakin, joka on vain toimittajan tulkintaa.
”Sen sijaan kun haastateltavina ovat ihmiset, jotka eivät ole tottuneet toimimaan median kanssa, tulee olla hövelimpi. Esimerkiksi vanhempien voi antaa nähdä, mitä heidän lapsistaan aiotaan kirjoittaa”, Pietiläinen sanoo.
Ulkomailla ollaan tiukempia
Britannia
”Meillä neuvotaan, että haastateltava voi lukea lainaukset ja epäsuorasti lainatut tiedot. Mutta koskaan ei tulisi antaa koko juttua luettavaksi. Se johtaa siihen, että haastateltava painostaa muokkaamaan juttua hänelle paremmin sopivaksi”, sanoo Financial Timesin urheilukolumnisti Simon Kuper.
Kuper kirjoittaa myös hollantilaisiin lehtiin.
”Hollannissa haastateltava olettaa näkevänsä itsestään tehdyn jutun ennen julkaisua ja usein yrittää kirjoittaa juttua ja jopa kuvatekstejä uudelleen. Ehkä kysymys on pienen maan piirteestä. Minusta se tuntuu epärehelliseltä.”
Ranska
Pariisilainen Elsa Fayner, työelämän kysymyksiin keskittynyt freelancetoimittaja, sanoo jo toimittajaopinnoissa sisäistäneensä, että koko artikkelia ei tule lähettää.
”Ei koskaan! Sitaattienkaan lähettämistä tarkistettavaksi monet opettajat eivät suositelleet”, Fayner sanoo.
”Olennaista on vääntö yritysten kanssa. Jos ne vaativat saada lainauksia nähtäväksi, ilmoitan että jos niin tehdään, mainitsen siitä jutun perässä.”
Ranskan laatulehti Le Monde merkitsee aina laajan haastattelun perään, jos artikkeli on lähetetty nähtäväksi ja korjattavaksi.
Saksa
Müncheniläisessä Süddeutsche Zeitungissa ei ole yksiselitteisiä ohjeita haastateltavan oikeuksista, mutta käytäntö on tiukempi kuin Suomessa.
”Sitaatit näytetään asiayhteydessä, mutta koko jutun näyttäminen on käytännössä kiellettyä”, sanoo lehden urheilutoimittaja Thomas Hahn.
Käytäntöön on kaksi poikkeusta.
”Kun kirjoitetaan kysymys-vastaushaastattelu, tapana on näyttää koko teksti. Tai jos haastattelen jonkin alan asiantuntijaa, esimerkiksi lääkäriä hänen ammattialastaan, haluan saada sataprosenttisen varmuuden, että asia on tekstissä oikein. Se on toimittajan itsesuojelua.”
Tekstien tarkistuttamista monimutkaistaa se, että tarkistaja voi olla eri henkilö kuin haastateltava, ja heidän intressinsä voivat olla ristiriitaiset.
Bayern Münchenin jalkapalloilija Franck Ribery arvosteli Süddeutsche Zeitungin haastattelussa seuransa pelaajahankintoja ja näin epäsuorasti seuran johtoa. Seura välitti haastattelun ja myös
tarkisti sen Riberyn puolesta.
”Bayernin puheenjohtaja Karl-Heinz Rummenigge vaati tämän kohdan poistamista Riberyn lausunnosta. Me teimme tapahtumasarjasta oman kainalojuttunsa”, Hahn hymähtää.
