Lisää vapaata
 |
”Voisitko, isi, käydä vain kerran viikossa töissä ja silti saada paljon palkkaa?”
”Ei se taida oikein olla mahdollista.”
”Mikä olisi sitten semmoinen työ, mistä saisi paljon rahaa, mutta ei tarttis olla joka päivä pois kotoa? Olisiko vaikka tehtaassa?”
Saunan lauteilla käyty seitsemänvuotiaan pojan ja pätkätöitä tekevän isän keskustelu on hyvä ajankuva.
Moni mielellään toteuttaisi pikkumiehen toiveen – lyhentäisi työaikaansa jopa palkasta maltillisesti tinkimällä.
Tiiviisti yhdessä vietetyn kesäloman jälkeen itse kukin joutuu lähtemään omille teilleen läheistensä taikapiiristä: töihin, kouluun ja päiväkotiin. Aikaa yhteisille leikeille on vähän ja tunnelma muuttuu. Pinnakin kiristyy helpommin, puolin ja toisin.
Työajan lyhentäminen tuntuu helpolta ratkaisulta, yksittäisen journalistin näkökulmasta suorastaan houkuttelevalta, jos henkilökohtainen talous sen sallii. Käytännössä järjestelyt voivat olla pulmallisia.
Työyhteisön tasolla, toimituksessa, yhden henkilön siirtyminen lyhennettyyn työaikaan merkitsee usein muiden työtaakan kasvua.
Harvassa mediatalossa on nykyään sellaista löysyyttä, joka mahdollistaa osa-aikaiseksi siirtymisen ilman erikoisjärjestelyjä. Ostopalveluilla ei aukkoja aina pystytä paikkaamaan.
Työllisyyttäkään yksilöllisesti räätälöidyt osa-aikaisuudet eivät juuri lisää, oikeaa työttömyyttä ei niiden avulla hoideta ollenkaan.
Jopa neljännes suomalaisista haluaisi lisätä vapaa-aikaansa työaikaa lyhentämällä. Työllään elävillä lapsiperheillä toive jää usein toteutumatta pelkästään siksi, että tulot menevät arkisen elämän pyörittämiseen.
Harvalla on varaa ostaa lisävapaata.
Freelanceriksi heittäytyminen ei ole monelle työsuhteiselle vapaaehtoinen vaihtoehto. Asianmukaisesti maksavien toimeksiantajien verkoston luominen teettää työtä ja vie osansa siitä energiasta, jonka ihminen kernaasti sijoittaisi varsinaiseen ammattiosaamiseensa – ja vapaa-aikaansa.
Vanhemmiltaan enemmän yhteistä aikaa toivova lapsi saa oppia kantapään kautta elämän realiteetteja.
