Oma ääni on maakuntalehden elinehto
Kuvitellaan, että Turun Sanomat siirtyisi Alma Medialle. Se saneeraisi Turusta 50 toimittajaa. Tampereelle Aamulehden Siperiaan perustettava keskustoimitus alkaisi tehdä Turun Sanomien ulkomaansivut, talousjutut, kotimaan politiikan, teemasivut ja liitteet sekä valtakunnallisen ja kansainvälisen urheilun. Jäljellä olevat turkkarilaiset muodostaisivat oman lehtensä Turun aluetoimituksen, joka tuottaisi Siperian uutisdeskille paikallista tuoretavaraa.
Kuvio vaikuttaa hullulta, mutta toisessa päässä Suomea se on aivan mahdollinen.
Rovaniemeltä Kajaaniin on 337 kilometriä. Autolla siihen tärväytyy varttia vaille viisi tuntia. Identiteeteillä mitattuna Lapin ja Kainuun maakuntakeskusten väli saattaa olla vielä pitempi.
Paikallinen identiteetti on maakuntalehden elinehto. Jos se rapistuu, lukijasuhteelta putoaa pohja.
Lukijoiden lisäksi isännän valtaa käyttävän tulisi kunnioittaa tekijöitä. Tässä kustantajilla on yhä oppimista. Toimitukset ovat asiantuntijayhteisöjä, joihin tökerö määräilymentaliteetti ei sovi.
Savon Sanomain toimitusosasto antoi vuonna 2006 julkilausuman, jossa se syytti pääomistaja Keskisuomalainen Oyj:tä ”väkivaltaisesta omistajaohjauksesta”, ”maakunnallisesta mediaimperialismista” ja ”alaisten nöyryyttämisestä”. Jyväskyläläiset olivat kävelleet talousuutisia koskeneessa ratkaisussa Savon Sanomien silloisen päätoimittajan Tapani Lepolan yli.
Asenteen lisäksi kyse on osaamisesta. Johtajat eivät aina ymmärrä, miten heidän propellipäiset visionsa istuvat todellisuuteen. Tekniikan, tieto- ja toimitusjärjestelmien rakentelu tulipalokiireessä vie hermot ja maksimoi riskit. Varsinkin riviporukan koulutus on yhä puutteellista. Kehittäjien markkinoima jatkuva muutos tarkoittaa, että seuraava sekasotku on ovella ennen kuin edellisestä ehtii toipua.
Lapissa ja Kainuussa ei näin tapahdu, eihän?
Yhteistuotantojen sanotaan vapauttavan ydintoimitukset paikallisen ja maakunnallisen perustehtävän hoitoon. Väite on puppua, jos ensin karsitaan rankasti porukkaa yt-kierroksella ja sitten arvotaan, mitä jäljelle jäävien taakaksi voi lykätä.
Kun aineistojen jakelu yhä useampiin tuutteihin yleistyy, sanomisen kirjo kaventuu ja lehdistön monimuotoisuus kärsii. Sama näkökulma maailmanpolitiikasta kahdeksassa lehdessä on ekonominen, ei journalistinen saavutus. Ja miten yksipuoliseksi taidekritiikki käy, jos isot konsernit hoitavat sen keskitetysti kaikkiin medioihinsa?
Lehtien yhteistyöstä on paljon hyötyäkin. Suomessa ei ilmestyisi yli sataa niin hyvässä kuosissa olevaa paikallislehteä, jollei niitä ei olisi koottu isojen toimijoiden talleihin. Tuotekehitys ja synergiaedut ovat poikineet laatua ja turvanneet jatkuvuuden. Lukijoille pystytään tarjoamaan lisäarvoa juuri nyt, kun kamppailu heidän huomiostaan on yhä kiivaampaa.
Saman näkee maakuntalehdistössä, jossa varsinkin pienimmät ovat saaneet kaivattuja voimavaroja. Alman panos pohjoisen lehtien ilmeessä on jo nyt vahva. Todennäköisesti Itä-Savonkin asema Länsi-Savon kainalossa on turvatumpi kuin yksin.
