Unelmatyö jalkapallokaupungissa
 Jutut läheltä lähteitä. ”Ilman kirjeenvaihtajia ulkomaanuutisoinnista jää pois merkityksiä avaava kerros, jota uutistoimistojen tai verkkouutisten kautta on vaikea saada”, sanoo Helsingin Sanomien Anssi Miettinen, 36.Hän palaa neljän vuoden komennukseltaan kotitoimitukseen vuonna 2011. |
”Alkuun ulkomaille muuttaminen jännitti, mutta olen sopeutunut hyvin. Olin ollut Brysselissä lyhyellä
pestillä, Yhdysvalloissa World Press Instituten koulutuksessa ja pitänyt aina matkustelusta, mutta elämäntilanne ei sallinut aiemmin lähtöä pidemmäksi aikaa.
Olen laajasti kiinnostunut eri aiheista, ja Lontoo on tavattoman mielenkiintoinen paikka: kulttuurin, tieteen, talouden, diplomatian ja median keskus. Tämä on unelmakaupunki jalkapallon ystävälle.
Maailma on verkon ja halpalentojen takia pienentynyt, eikä kirjeenvaihtajan työssä ole ihan samanlaista hohtoa kuin Erkki Toivasen aloittaessa. Myös painopiste on muuttunut uutisoinnista taustoittamiseen, reportaaseihin ja uutisanalyyseihin. Lisäarvon tuottaminen uutiseen on se ydintehtävä.
Uutisvirrasta oppi aika pian hoksaamaan sellaisia aiheita, jotka ovat suomalaisten kannalta merkittäviä, vaikka ne eivät täällä nouse pääuutisiksi. Lähestymistapa asioihin on erilainen kuin uutistoimistoilla tai täkäläisellä medialla. Se, mikä briteille on itsestään selvää, onkin suomalaisille erikoista ja kertomisen arvoista. Kirjeenvaihtaja on jonkinlainen tulkki kahden kulttuurin välissä.
Olen tehnyt juttuja Englannin koulujärjestelmästä, joka poikkeaa paljon suomalaisesta. Kävin esimerkiksi Etonin eliittisisäoppilaitoksessa, ja varmasti syntyi toisenlainen juttu kuin jos englantilainen olisi sen tehnyt.
Koto-Suomessa Hesarin toimittajana tottui siihen, että aika nopeasti sai haastattelupyyntöön vastauksen. Täällä on vaikeampaa.
Viime toukokuussa yritin päästä tiedotustilaisuuteen, jossa uusi pääministeri David Cameron kertoi
ensi kertaa suunnitelmistaan. Tilaa oli lähinnä brittitoimittajille, ja sinne jäin seisoskelemaan ulkopuolelle. Kun huomasin vieressäni Sunday Timesin tähtitoimittajan Adrian Anthony Gillin, tyydyin osaani.
Sellaiset jutut, joista itse on tykännyt ja joista on tullut hyvää palautetta, ovat olleet tavallisten ihmisten kautta kerrottuja tarinoita. Meidän tehtävä on jalkautua kansan pariin eikä pelkästään kirjata, mitä Britannian valtaapitävät sanovat.
Jos haluan lähteä keikalle ja aihe on hyvä, resurssit eivät ole esteenä. Lontoosta on hyvät lentoyhteydet, ja muutaman kerran minut on lähetetty kiireellisille uutiskeikoille. Joulukuussa 2008 olin Ateenan mellakoissa, Serbiassa kun Radovan Karadzic pidätettiin ja maaliskuussa Chilen maanjäristystä seuraamassa.
Kun finanssikriisi alkoi 2008, se oli iso juttu Lontoossa ja tein paljon taloutta.
Täällä tarjotaan myös tähtihaastatteluja, ja jotkut niistä ovat jääneet erityisesti mieleen. Nuorena haaveilin elokuvaohjaajan ammatista, ja kyllä Oliver Stonen haastatteleminen oli aika makea juttu.
Työn huonoin puoli on ehkä se, ettei ole työyhteisöä. Olin aiemmin Kuukausiliitteessä, jossa työnteko oli hyvin sosiaalista ja puhuttiin paljon asiaa ja asian vierestä. Se auttaa, että vaimoni Tyyne Pennanen on myös toimittaja ja pystyn puhumaan työasioista kotona.
Jatkuva päivystys tuntuu kuitenkin raskaalta ja stressaavaltakin. Siksi yritän pitää lyhyen loman noin kolmen kuukauden välein.
Oli hienoa, että talouskriisin aikana Helsingin Sanomat piti kiinni kirjeenvaihtajistaan, vaikka he eivät sitä halvinta työvoimaa olekaan. Lehden johto halusi, että pysytään kansainvälisesti vakavasti otettavana lehtenä. Kirjeenvaihtajat ovat yksi keskeinen syy, miksi lehteä kannattaa tilata.
Myönnän, että koen olevani etuoikeutettu. Näitä paikkoja on vähän, moni niihin haluaa ja tämä on hieno työ.”
