Köyhän etelän ääni

Uutistoimisto IPS antaa äänen ja kasvot kehitysmaiden vähäväkisille. Milla Sundström toimittaa nämä jutut suomalaisille asiakkaille.

Pekka Vehviläinen, teksti
Liisa Takala, kuva

Helsinkiläinen Milla Sundström on jo 22 vuotta kääntänyt ja toimittanut Inter Press Servicen lähes sadassa maassa tehtäviä artikkeleita. Suomen IPS täyttää pian 25 vuotta.

IPS on profiloitunut kehitysmaiden oloista uutisoivaksi palveluksi, mutta kenen puolella se onkaan?

IPS on sikäli puolueellinen, että asioita lähestytään eteläisen pallonpuoliskon ja yleensä kehitysmaiden vähäväkisten näkökulmasta. Se johtaa toisenlaisiin kriteereihin ja aihevalintoihin. IPS seuraa suuria ilmiöitä, kuten ilmastonmuutosta kertoen, mitä ne saavat aikaan tavallisten ihmisten arjessa.

Me tuotamme kehitysmaista myös hyviä uutisia. Kesän bestsellerjuttu kertoi meksikolaisesta osuuskunnasta, jonka kierrätyspaperista valmistamia laukkuja myydään ympäri maailmaa.

Miten IPS poikkeaa perinteisestä uutistoimistomallista?

Meidän juttumme eivät noudata perinteisen uutisen kaavaa tai kriteereitä. Emme kilpaile kovilla uutisilla, eikä IPS:llä hyttyssarjan toimijana olisi siihen resurssejakaan. Tehtävä ei ole rynnätä kertomaan, että jossakin on kriisi ja unohtaa kohta aiheen seuranta. Yksittäisten tapahtumien sijasta IPS penkoo prosesseja ja ilmiöitä. Laaja paikallisista toimittajista koostuva verkosto takaa, että meillä on oma toimittaja paikalla useimmissa maapallon maissa.

Juttujanne tekevät paikalliset journalistit. Miten luotettavuus varmistetaan?

Ihan normaalilla tarkkuudella ja ammattimaisen uutisvälityksen pelisäännöillä. Tarkoitus ei ole olla kehitysmaiden hallitusten, vaan niiden asukkaiden puolella. Jos sananvapautta rajoitetaan, IPS:llä ei ole enää mitään etua. Pikemminkin paikallisella toimittajalla voi olla vaikeampaa ympäristönsä paineissa.

IPS uutisoi myös Itä-Euroopasta. Mistä kehitysmaakulma silloin löytyy?

Siitä, että eriarvoisuus ja köyhimpien tilanne korostuvat. Tämä kiinnostaa samassa asemassa olevia muualla. IPS on paitsi etelän ääni, myös etelää varten. Tehtävämme on välittää tietoa eri maanosien kesken ilman välikäsiä.

Mainitse tuoreimpia huippujuttujanne.

Jakeluun lähti juuri juttu, jossa kerrotaan pakistanilaisten omista apuponnisteluista, kuten kaveriporukasta, joka keräsi Facebookissa tulvan uhreille 200 000 euroa. Keniassa tehty juttu kertoo, miten karja saadaan pidettyä hengissä kaktuksilla, kun ilmastonmuutos pahentaa kuivuuskausia.

Inter Press Service

Mikä: IPS edistää tiedonsaantia kehitysmaista ja niiden välillä. Sen uutistoimisto myy aineistoja 24 kielellä. Asiakkaina tuhansia printin, sähköisen viestinnän ja verkkomedian toimijoita 97 maassa, kaikissa maanosissa. Lisäksi IPS kouluttaa kehitysmaiden journalisteja.

Missio: IPS edistää ihmisoikeuksia, kansalaisvapauksia ja tiedonvälityksen moniarvoisuutta. Slogan on Give voice to voiceless.

Suomessa: 50 asiakkaan joukossa tärkeimmät sanomalehdet, järjestölehtiä, sähköisiä viestimiä, verkkoportaaleja, virastoja ja oppilaitoksia. Suomenkielisen viikkopaketin juttuja on julkaistu lehdissä yli 1000 kertaa vuodessa. Toimiston ylläpidosta vastaa vapaaehtoisten yksityishenkilöiden yhdistys. Korkeintaan neljäsosa kuluista on katettu ulkoministeriön avustuksella.