Debatti

Ammutaanhan joutseniakin

"Vaikka metsällä käy 300 000 suomalaista, urbaanin toimittajan ei kannata huudella kuuluvansa  siihen jengiin", kirjoittaa Petri Korhonen.

Ilmaisjakelua

"Ilmaista työtä teettäviä – ja sitä yrittäviä – paikallis- ja teemalehtiä syntyy kuin sieniä sateella", kirjoittaa Jukka Jusslin.

Ilmiö nimeltä vapaaehtoistyö

"Jatkoajan toimintamalli on erilainen kuin ammattimedioiden ja sitä ei aina ymmärretä. Jatkoajassa ei esimerkiksi ole työsuhteita", kirjoittaa Sasha Huttunen.

Vapaaehtoistyön kautta toimittajaksi

"Todella typerää verrata Jatkoajan vapaaehtoistyötä esimerkiksi taloustoimittajan hommiin", kirjoittaa Matti Airola.